Kuuden maakunnan kulttuurisote -hanke sai tukea

31.01.2018

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt 180 000 euroa tukea kuuden maakunnan yhteiselle Kulttuurisote -hankkeelle. Etelä-Pohjanmaan liitto on mukana Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin hallinnoimassa hankkeessa.

Kulttuurisote -hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa taide- ja kulttuuripalvelut osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnittelua, toteutusta ja seurantaa. Saatu avustus liittyy prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihankkeeseen. Hallituksen kärkihankkeessa pyritään edistämään taiteen hyvinvointivaikutuksia lisäämällä eri taiteenalojen ja kulttuuripalvelujen tarjontaa ja käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja asiakastyössä.

Kulttuurisote -hanke toimii alueilla sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyön tukena. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ja Etelä-Pohjanmaan liiton lisäksi mukana ovat Pohjanmaan liitto, Pirkanmaan liitto, kuntayhtymä Carea Kymenlaaksosta sekä Turun kaupunki Varsinais-Suomesta. Hanke tullaan toteuttamaan vuoden 2018 aikana.

Lisätietoja: Projektipäällikkö Esa Vienamo, Etelä-Pohjanmaan liitto, p. 0400 883317, esa.vienamo@etela-pohjanmaa.fi

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös