Osallisuus ja kulttuuri -seminaari Seinäjoella 30.1.2018

11.01.2018

Vuonna 2015 käynnistyneen Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja –hankkeen päätösseminaari järjestetään Seinäjoella tiistaina 30. tammikuuta 2018 klo 12-16. Seminaarin teemana on osallisuus ja sen yhteydet hyvinvointia ja terveyttä edistävään taide- ja kulttuuritoimintaan.

Osallisuus -teema on ollut viime aikoina esillä mm. sote- ja maakuntauudistukseen liittyvässä keskustelussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi loppuvuodesta 2017 aihetta käsittelevän Mitä osallisuus on? - osallisuuden viitekehystä rakentamassa -työpaperin. Seinäjoen seminaarissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta edustaa Sokran aluekoordinaattori Tanja Hirschovits-Gerz, joka kertoo osallisuuden edistämisestä ja köyhyyden torjunnan työstä Suomessa.

Kokkolan kaupungin kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus tutki 2008 valmistuneessa tohtorinväitöskirjassaan osallisuutta kaupungin kulttuuripoliittisessa suunnittelussa. Seminaarissa hänen aiheenaan on kulttuuriosallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy. Vaasassa puolestaan on vuodenvaihteessa 2018 käynnistetty ikäihmisten Alvar -kuvapuhelinpalvelua, mistä saapuu kertomaan lisää Sanna Keskikuru Vaasan kaupungin ikäkeskuksesta.

Selvitys kulttuurisesta vanhustyöstä suomalaiskaupungeissa

Osallisuus ja kulttuuri -seminaari toteutetaan yhteistyössä samaan aikaan Seinäjoella kokoontuvan kulttuurisen vanhustyön AILI –verkoston kanssa. Opintovapaalla oleva Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja kehittämispäällikkö Mari Aholainen on verkoston toimeksiannosta selvittänyt kulttuurista vanhustyötä yli 50 000 asukkaan suomalaiskunnissa. Seminaarissa selvityksen tuloksia päästään kuulemaan tuoreeltaan.

Osallisuus ja kulttuuri -seminaari on ilmainen ja ohjelmaan sisältyy kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Katso seminaarin koko ohjelma.
 
Ilmoittautuminen tiistaihin 23.1.2018 mennessä osoitteessa https://fi.surveymonkey.com/r/5732H5H.
Seminaari striimataan myös nettiin osoitteessa www.facebook.com/hyvinvointiakuntiinilmanrajoja

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös