20 / 04 / 16

Pieniä ihmeitä

  • 4

Taiteella ja kulttuurilla voi joskus olla yllättäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt video, jossa 10 vuotta palvelutalossa viettänyt dementoitunut ja puhumaton amerikkalaispappa saa korviinsa musiikkikuulokkeet. Kun hän kuulee vanhaa suosikkiaan Cab Callowaytä, havahtuu hän ylös ja alkaa laulaa mukana. Sanojen muistaminenkaan ei ole ongelma. Mikä ihmeellisintä: musiikin loppumisen jälkeen hän pystyy muutaman minuutin ajan keskustelemaan sujuvasti hoitajien kanssa, kunnes taas käpertyy takaisin kuoreensa.

Hyviä esimerkkejä löytyy lähempääkin. Työskentelin itse aiemmin Hämeessä kehitysvammaisten taidekeskuksen toiminnanjohtajana. Lukukauden alkaessa kuvataideryhmään tuli uutena oppilaana mukaan masentuneen oloinen kehitysvammainen poika. Taulujen maalaaminen sujui kuitenkin hyvin ja uudet ystävät tuntuivat mukavilta. Muutaman viikon jälkeen poika ilmoitti vanhemmilleen, että häntä ei tarvitse enää kuljettaa taidepajaan taksilla. Jatkossa hän saapuu paikalle yksin käyttäen julkisia kulkuvälineitä.

Hyvinvointia ja terveyttä edistävien taide- ja kulttuuripalvelujen kehittämistyö jatkuu Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla myös vuonna 2016 maakunnan kehittämisrahan turvin. Uusien palvelujen kautta voi parhaimmillaan syntyä mieliinpainuvia elämyksiä. Tärkein tavoite on luoda erilaisille ihmisille mahdollisuudet elää hyvää ja täysipainoista elämää myös silloin kun toimintakyky on syystä tai toisesta heikentynyt.

Taide- ja kulttuuriharrastusten terveysvaikutuksia on tutkittu jo melko kauan. Hyvinvointia voivat luoda yhdessä koetut taide-elämykset, luova työ ja itsensä toteuttaminen. Usein parasta on kuitenkin toisten ihmisten tapaaminen ja toimintaan osallistuminen. On myös hyvin tärkeää kokea tulevansa kuulluksi, ja siihen taide voi antaa uusia välineitä.

Musiikkitieteen professori Jukka Louhivuori Jyväskylästä on tutustunut hyvin kansainväliseen kulttuurihyvinvoinnin tutkimukseen. Hänen mukaansa terveellisintä mitä ihminen voi tehdä, on liittyä mukaan laulukuoroon tai tanssiryhmään.

Hyvinvointia kuntiin ilman rajoja -hankkeessa käynnistellään parasta aikaa uusia kunnallisia pilottihankkeita. Etelä-Pohjanmaan kunnista ovat mukana mm. Seinäjoki, Kauhajoki, Ähtäri ja Alajärvi. Lisäksi Kuortaneella, Kauhavalla, Lappajärvellä ja Evijärvellä viedään yhdessä eteenpäin kulttuuri- ja liikuntakaveritoimintaa.

Tulevan kevään ja kesän aikana syntyy näihin kuntiin uusia kulttuuripalveluja, joiden kohderyhminä ovat erityisesti ikäihmiset ja kehitysvammaiset. Taiteen ja kulttuurin avulla ei välttämättä heti saada aikaan varsinaisia ihmeparantumisia, mutta aivan varmasti ainakin pieniä ihmeitä.

Esa Vienamo

Projektipäällikkö

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös