05 / 09 / 16

Väinö Tuomaalan ja eteläpohjalaisen kotiseututyön juhlavuosi

  • 2

Tänä vuonna on vietetty maakuntamme kotiseututyön suurmiehen Väinö Tuomaalan 100-vuotisjuhlavuotta. Vuoden aikana on järjestetty seminaari ja erilaisia perinnetyön kursseja aikuisille ja lapsille, nähty Väinöstä kertova näytelmä ja elämäntyötä esittelevä näyttely. Huipennuksena vietettiin Väinön syntymäpäivän aatonaattona pääjuhlaa hänen kotikylänsä nuorisoseuralla Evijärvellä.

Väinö Tuomaala on Elias Lönnrotin ja Samuli Paulaharjun jälkeen maamme ansioituneimpia kansanperinteen kerääjiä. Hän sai Suomessa ensimmäisenä kotiseutuneuvoksen arvonimen vuonna 1969. Näin Tuomaalan juhlavuonna on syytä tutustua hänen elämäänsä hieman tarkemmin. Mikä oli tämä maakunnassamme ”luttinuohoojana” tunnettu mies?

Väinö Tuomaala syntyi Evijärvellä 30.8.1916. Kipinän ja innostuksen kansanperinteeseen ja kotiseututyöhön hän sai jo nuorena kotoaan. Kotitalo oli vanha talonpoikaistalo, jossa perinteet ja kädentaidot olivat kunniassa. Kotiseututyöhön Väinöä oli ohjaamassa ja tukemassa erityisesti taitava tarinankertoja ja perinteitä kunnioittava äidinisä, Matti-tuhva.

Väinön keruutyö alkoi sananparsista. Vuonna 1933 Etelä-Pohjalainen Osakunta julisti sananparsien keruukilpailun, johon 17-vuotias Väinö osallistui. Syystöissä hän työnsä lomassa merkitsi muistiin lähes 500 sananpartta ja jatkoi vielä keruutyötä. Tuloksena oli 3268 sananpartta ja kilpailun toinen palkinto. Vuonna 1935 Väinö osallistui Kalevalan 100-vuotisjuhlan tarinankeruukilpailuun ja voitti kokoamillaan tarinoilla jälleen toisen sijan. Keräysinto lisääntyi, keruumatkat laajenivat naapurikyliin ja toisiin pitäjiin. Myös pääkaupungin arkistojen kokoelmat karttuivat. Väinö lähetti perinnekeräyksiään Sanakirjasäätiölle ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin.

Henkisen kansanperinteen keräämisen rinnalle tuli myös esinekokoelmien kerääminen. Sukutalonsa perintöesineitä Väinö Tuomaala vaali jo pienestä pojasta alkaen kooten niitä kotitalon luhtiin. Sukututkimuksen myötä hänessä heräsi halu koota erityinen sukumuseo. Tätä haavettaan hän pääsi toteuttamaan kuitenkin vasta vuonna 1955 ostettuaan maa-alueen syntymäkotinsa vierestä. Väinöntalo – Järviseudun museo avattiin yleisölle vuonna 1960. Nykyisin museoalueella on 20 rakennusta ja noin 20 000 esineen kokoelmat.

Kansanperinteenkerääjänä ja -tutkijana Tuomaala oli itseoppinut. Hän kävi Vaasan kauppakoulun ja tavoitteena oli kaupallinen ura. 1930-luvulla Väinö toimikin osuuskaupan myymälänhoitajana Lappajärvellä ja Virroilla. Sota muutti kuitenkin suunnitelmat, ja Väinö palveli vuodet 1941─1944 jatkosodassa. Sodan melskeissäkään hän ei päässyt keräilyinnostuksestaan. Väinö onnistui pelastamaan ja lähettämään Karjalasta Suomen Kansallismuseolle suuren määrän hävityksen jalkoihin jäänyttä kansatieteellisesti arvokasta esineistöä sekä runoja ja lauluja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon.

Kotiseututyö veti puoleensa ja kutsui tekijäänsä. Väinö Tuomaalan tulo Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton sihteeriksi heti sotien jälkeen vuonna 1945 merkitsi kotiseututyön ja perinteen elpymistä koko maakunnassa. Tämä työ sai tuen maakuntaliiton johdolta, valiokunnilta ja eri toimikunnilta. Työura kotiseututyön ja kansanperinteen parissa jatkui Väinöllä tästä 30 vuotta eteenpäin aina kuolemaansa saakka. Hän toimi Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton kotiseutusihteerinä ja välillä vt. toiminnanjohtajana, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran kotiseutusihteerinä, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston asiamiehenä ja sukututkimuksen opettajana Seinäjoen työväenopistossa. Lisäksi hänellä oli vuosien varrella lukuisia luottamustoimia.

Kaupallisen koulutuksensa ansiosta Väinö oli kekseliäs löytämään uusia tulonlähteitä toimintaan maakuntaliitossa: myyntiin tuli kirjeensulkijamerkkejä ja kotiseutuadresseja, perustettiin oma kirjansitomo ja vuokrattiin Suomen lippuja eri tilaisuuksiin.

Kotiseutu- ja kulttuurityöllä on ollut maakuntaliitossa tärkeä merkitys läpi vuosikymmenten. Maakuntaliitto halusi alusta pitäen liikkua toiminnassaan laajalla alueella niin perinnekulttuurissa kuin nykypäivän ja tulevaisuuden kysymyksissä. Vuosina 1939–1960 toimivat seuraavat erikoisvaliokunnat: historiavaliokunta, kansatieteenvaliokunta, muinaisjäännösten ja historiallisten muistomerkkien valiokunta, valistusvaliokunta, kunnallisasiain valiokunta, talousvaliokunta ja sukututkimusvaliokunta. Vuonna 1960 erikoisvaliokuntia oli vain kolme: talousvaliokunta, kunnallisvaliokunta ja kulttuurivaliokunta, joka vuonna 1966 sai nimekseen Etelä-Pohjanmaan kulttuurihallitus ja vuonna 1985 kotiseutu- ja kulttuurivaliokunta.

Käynneillään maakunnassa Väinö Tuomaala neuvoi keräystyössä ja kotiseututyössä, keräsi itse esineitä ja asiakirjoja sekä perimätietoutta, kansantarinoita, paikannimistöä ja murresanastoa (yli 30 000 numeroa), valokuvasi, teki haastatteluja, järjesti seminaareja ja kursseja sekä mm. luetteloi Etelä-Pohjanmaan tuulimyllyt vuonna 1948. Materiaalia Väinö Tuomaalan työn kautta kertyi Väinöntalon museoon Evijärvelle, maakunnan museoihin, kansallismuseoon ja eri arkistoihin.

Väinö Tuomaala oli aktiivisesti järjestämässä maakunnan kotiseutupäiviä sekä valtakunnallisia kotiseutupäiviä Etelä-Pohjanmaalla. Etelä-Pohjalainen Osakunta järjesti vuodesta 1945 alkaen kotiseuduntutkimusretkiä maakunnassa. Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto oli toimintansa alusta lähtien mukana kotiseuduntutkimusretkien järjestelyissä yhdessä osakunnan, kunnan ja kotiseutujärjestön kanssa. Liitto tuki myös taloudellisesti retkiä. Kotiseutusihteeri Väinö Tuomaala oli näiden retkien vakinainen osanottaja ja hänen retkien aikana keräämänsä aineisto muodostui laajaksi.

Maakuntaliitto edisti kotiseutuyhdistysten ja pitäjäseurojen perustamista. Väinö Tuomaala oli tässä työssä erittäin aktiivinen. Vuonna 1953 jokaisessa maakunnan kunnassa oli kotiseutuyhdistys tai pitäjäseura. Talonpoikaiskulttuurin vaalijaksi ja tutkijaksi perustettiin vuonna 1937 Talonpoikaiskulttuurisäätiö. Se ryhtyi jakamaan kunniakilpiä kiinnitettäväksi vanhoihin arvokkaisiin talonpoikaisrakennuksiin. Näitä kunniakilpien naulaustilaisuuksia Tuomaala järjesti satoja. Maakuntaliiton sukututkimusvaliokunnan kautta, jonka aktiivisena jäsenenä Tuomaala toimi, tehtiin sukutilakunniakirjoja ja sukutilaviirejä varten tarvittavaa sukututkimusta.

Väinö Tuomaalan ansiosta maakuntaliiton toimistosta tuli myös muinaisesineiden kokoamispaikka ja sieltä niitä välitettiin tutkijoille. Tuomaala osallistui lukuisiin kaivauksiin maakunnassa. Hän oli perustamassa ulkoeteläpohjalaisia yhdistyksiä, toimi maakunnassa matkailun kehittäjänä ja piti lukuisia esitelmiä ja puheita. Hän oli toimittamassa mm. Kytösavut I-XI -teoksia, Eteläpohjalaisia elämäkertoja I–II, Eteläpohjalaista lukukirjaa sekä Järviseudun Joulu -lehteä. Lisäksi hän kirjoitti näytelmiä, historiallisia kuvaelmia sekä tuhansia sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita.

Väinö Tuomaala kutsuttiin tunnustuksena ansioistaan jäseneksi mm. Kalevala-Seuraan, Suomen Muinaismuistoyhdistykseen, Suomen Museoliittoon, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan ja Talonpoikaiskulttuurisäätiöön.

Vaikka Väinö Tuomaala oli kansanperinteen alalla itseoppinut, hänen tietomääränsä kansanperinteestä oli niin suuri, että hän kävi tasavertaisesti tieteellistä keskustelua maamme etevimpien kansatieteilijöiden kanssa. Ystäviin ja työtovereihin kuuluivat mm. Kustaa Vilkuna, Erkki Ala-Könni, Toivo Vuorela ja Jaakko Numminen.

”Väinöhän näki kaikki vanhat rakennukset ja heinälaot paljon paremmin kun liikennemerkit, vaikka se ajo autoa. Vaikka mitä tuli vastaan niin latoa se kahto. Se on ihan tosi asia!” kuvasi eräs Väinön ystävä tätä intohimoista keräilijää. Väinön kohtaloksi tulikin 2.4.1975 liikenneonnettomuus, jossa hän kuoli Kurikassa. Hänen hautajaisissaan laskettiin presidentti Urho Kekkosen seppele.

Väinö Tuomaalan elämäntyön kunnioittamiseksi teetätti Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto Väinö Tuomaala -mitalin, jonka on suunnitellut taiteilija Alpo Keturi.

Väinö Tuomaalan elämäntyön merkitys on maakunnallisesti ja valtakunnallistikin mittaamaton. Meidän nykypäivän eteläpohjalaisten on tärkeä muistaa kunnioittaa hänen elämäntyötään.

Tuija Ahola
kehittämissuunnittelija

Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme Kynäälyjä-blogissa katsauksen Väinö Tuomaalaan työhön ja elämään.

Kommentit

Jorma Aro 06.09.2016 15:06

Väinön kanssa kauppakatu seitsemässätoista Toinen päivä huhtikuuta v.1975 oli yksi elämäni koskettavampia päiviä. Päivä alkoi seuraavasti: Puolen päivän aikoihin kotiseuneuvos Väinö Tuomaala tuli työhuoneeseeni, joka oli samassa talossa Etelä-Pohjanmaan Maakuntaliiton kanssa. Väinö kertoi minulle tarinoita maakunnan eri kuntien merkittävimmistä henkilöistä, joita Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran toiminnanjohtajan tuli ottaa huomioon kun lähestyy kuntien korkeimpia johtajia järjestöasioissa. Samalla Väinö kertoili eteläpohjalaisista merkittävimmistä suvuista kuten esim. Jaakko Ilkan, Keisarin, Könnin Petter Hällströmin sukujen historiasta. Juotiin kahvit, jonka aikana Väinö ehdotti, että voitasiinko mennä yhdessä tuonne talon kellaritiloihin, jossa on Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran vanhoja suruadresseja, joita ei enää ole kymmeniin vuosiin myyty. Suruadresseja Väinön autoon Lähes kaksi tuntia pengastettiin nykyisen Suojeluskunnan talon alakerrassa ahtaassa varastotilassa satoja vanhoja suruadresseja Väinön autoon. Sen jälkeen lähdettiin peräjälkeen maakuntaan. Väinö sanoi lähtevänsä Teuvalle sukututkimusseuran kokoukseen ja minä lähdin Kauhajoelle herättelemään Ikkeläjärven nuorisoseuraa henkiin. Järkyttävä hetki Palatessani Kauhajoelta kantatie 17 Kurikassa vastaani tuli vähän ennen kolmostien risteystä ambulanssi pillit soiden. Samassa eteeni ilmestyi näky: Sakulonin rekka oli oikean puoleisella tien penkalla nokka Jalasjärvelle. Suoraan risteyksen kohdalla oli henkilöauto ojassa kuskin puoli pahasti sisään painuneena. Pysäytin auton ja juoksin suuren väkijoukon keskelle ja kysyin, mitä on tapahtunut. Joku sanoi, että auto on Juhani Tuomaalan mutta siinä ollut henkilö oli vanhempi mies. Silloin tajuntaani iski, että minähän tunnen tuon auton. Se on Väinö Tuomaalan auto. Juoksin autolleni ja ajoin Kurikan Terveyskeskuksen pihaan, jossa oli poliisiauto vilkut päällä ja tyhjä ambulanssi. Lähdin sisään terveyskeskukseen jonka käytävällä kaksi poliisimiestä tuli vastaan. Kysyin heiltä, että kuka onnettomuudessa oli loukkaantunut. Poliisit eivät ensin kertoneet mutta kun selvitin heille kuka olen ja esitin, että olen työskennellyt Väinö Tuomaalan kanssa samassa työpaikassa koko päivän he kertoivat, että uhri oli Väinö Tuomaala, joka oli menehtynyt onnettomuudessa välittömästi. Palasin hiljaisena kohti Seinäjokea lumihiutaleiden putoillessa maahan. Menin toimistooni n. klo 22.30 ja soitin toiminnanjohtaja Teuvo Lagerstetille ja Einar Ahlbergille, mitä on tapahtunut. Olimme kaikki järkyttyneitä ja päätimme käydä heti aamulla surunvalittelukäynnillä Tuomaalassa. Päivä oli alkanut mielenkiintoisesti yhden maakuntamme merkittävimmän kulttuuripersoonan kanssa työskennellessä mutta päättynyt traagiseen onnettomuuteen. Muistan usein Väinöä ja hänen tarinoitaan. Jorma Aro

Joakim Tuomaala Waseswärd 29.06.2017 04:37

Heräsin puhelinsoittoon, paikallista aikaa 24, 2 huhtikuuta, veljeni Juhani ilmoitti että isäni Väinö oli ajamensansi ajanut. Otti aikaa ennenkuin tieto meni perille. Ystäväni tilasi lentolipun Arlandasta Vaasaan klo 7. Tahdoin mennä suoraan Seinäjoen ruumishuoneelle, jossa löysin isäni arkussa, puettuna ja sidottuna. Suljin isäni silmät ja laitoin hänen kädet ristiin.

Kommentoi

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös