Maakunnan yhteistyöryhmä

Etelä-Pohjanmaan MYR on rakennerahasto- ohjelmien maakunnassa tapahtuvaa toimeenpanoa ja alueen kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista varten perustettu toimielin. MYR:n kokoonpanossa osapuolina ovat maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat, valtion viranomaiset sekä alueen kehittämisen kannalta tärkeimmät järjestöt.

MYR:n on asettanut maakuntahallitus (20.11.2017). Valmistelevana elimenä ja alueellisten rakennerahastohankkeiden käsittelijänä toimii yhteistyöryhmän sihteeristö.

MYR:n työjärjestys (vahvistettu maakuntahallituksessa 15.1.2018)

MYR:n kokousajat vuonna 2018: 21.2, 1.6, 28.9 ja 19.12.

MYR:n sihteeristö kokoontuu vuonna 2018 seuraavasti: 5.2, 28.4, 23.5, 10.9, 12.10, 12.11 ja 10.12.

Maakunnan yhteistyöryhmän jäsenet:

Varsinainen edustaja Varaedustaja

Maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat

Kari Homi, 1. vpj

Karri Kallio

Juha-Pekka Keisala

Hannele Ulvo

Jaakko Niemistö

Hanna Holtinkoski

Terhi Kultalahti

Harri Hänninen

Irma Petäjävirta

Heikki Koskimies

Pauli Talvitie, pj

Olli-Pekka Hietamäki

Liisa Lähdesmäki

Petra Piironen

Martti Alkula

Tapio Pihlaja

Aarne Heikkilä

Jukka-Pekka Matintupa

Valtion viranomaiset ja muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:

 

Mika Soininen, 2. vpj

Marjut Leppänen

Ritva Rintapukka

Hanna Mäkimantila

Aulis Rantala

Anders Östergård

Keski-Suomen ELY-keskus:

 

Johanna Latvala

Leena Foudila

Metsäkeskus:  
Yrjö Ylkänen Riitta Koivukoski
Tekes  
Kari Rintala Jarkko Piirto

Muut alueen kehittämisen kannalta keskeiset tahot

SAK

 

Jari Kivimäki

Ville Korpinen

Akava

 

Tapani Tarri

Kari Hongisto

STTK

 

Marita Säynäjoki

Jarmo Latvala

MTK

 

Johanna Kankaanpää

Sami Yli-Rahnasto

Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari

 

Petri Mäkelä

Pertti Kinnunen

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry

 

Heikki Rinta-Rahko, 3. vpj

Anne Niemi

EP:n korkeakoulukonsortio

 

Elina Varamäki

Helena Tiilikainen

ProAgria  
Henri Honkala Arja Talvilahti
LEADER-ryhmät Eteläpohjalaiset kylät ry
Paula Erkkilä Heikki Korkealaakso
Pysyvät asiantuntijajäsenet  
Erkki Välimäki  
Kari Välimäki  

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös