Maakunnan yhteistyöryhmien toimintaa kehitetään

18.04.2019

Pirkanmaan maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Roope Lehto veti keskustelua kahdeksan maakunnan yhteisessä Kohti uutta kautta -tilaisuudessa. Kuva: Tiia Finne

Vähemmän byrokratiaa, ­vahvempi kiinnittyminen tulevaisuuden ilmiöihin

Maakunnan yhteistyöryhmien jäsenillä on halu kehittää MYR:ien toimintatapaa entistä dynaamisemmaksi ja aktiivisemmaksi. Keskeistä on, ettei MYR:eille vain raportoida toteutuneesta, vaan kumppanuuselintä kehitetään aiempaa strategisempaan suuntaan.

Kahdeksan Läntisen Suomen maakunnan yhteistyöryhmän edustajat kokoontuivat yhteiseen seminaaripäivään uuden rakennerahastokauden valmistelun merkeissä. Tampere-talossa käytiin 8.4. vilkasta keskustelua otsikolla ”Kohti uutta kautta”.

VTT Timo Aro Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:stä piirsi osallistujille aluekehityksen kokonaiskuvaa Suomessa. Kuva on polarisoitunut. Alue-  ja väestörakennetta muovaavat kautta Suomen samanaikaisesti keskittymis-, supistumis- ja autioitumiskehitys. Useilla alueilla on vahva positiivinen rakennemuutos talous- ja työllisyyskehityksessä, mutta toisaalta negatiivinen rakennemuutos väestönkehityksessä ja vetovoimassa. Aron mukaan Läntinen Suomi on haasteista huolimatta positiivisen kasvun kehällä.

EU-rahoituskauden 2021–2027 ohjelmavalmisteluun pureuduttiin niin kansallisen kuin Läntisen Suomen valmistelun osalta. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ja Etelä- ja Länsi-Suomen maakunnilla on yhteinen näkemys siitä, että yksi koko Suomen kattava ohjelma on  joustavin ja alueiden yhteistyötä parhaiten tukeva ratkaisu. Alueiden erilaisuus voidaan ja tulee huomioida ohjelman sisällä.

Tilaisuudessa pohdittiin myös kahdeksaa Läntisen Suomen maakuntaa yhdistäviä tekijöitä. Alue on määritellyt yhteiset hallitusohjelmatavoitteet ja tekee vahvaa vaikuttamistyötä mm. parempien tie- ja raideyhteyksien puolesta niin kansallisesti kuin EU-tasolla.

Myrriläisten paneelikeskustelussa oli mukana Terhi Kultalahti Etelä-Pohjanmaalta. Kuva: Heli Rintala

 

Läntisen Suomen kahdeksan yhteistyömaakunta ovat Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Satakunta ja Varsinais-Suomi.

Teksti: Elina Hykkönen
Kuvat: Heli Rintala, Tiia Finne

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös