Tule kielioppaaksi Kielten päivän tapahtumaan! / Language guides needed for Speak dating event!

26.08.2019

Etelä-Pohjanmaan liiton EU-tietokeskus yhteistyökumppaneineen järjestää kaikille avoimen Euroopan kielten päivän tapahtuman perjantaina 27.9.2019 Seinäjoen Apila-kirjastolla klo 14-18. Tapahtumassa on luvassa monenlaista aktiviteettia ja tietoa kieliin ja kielten opiskeluun liittyen kaikenikäisille vauvasta vaariin. Yksi ohjelmanumero tapahtumassa on Speak dating, jossa osallistujat pääsevät tutustumaan eri kieliin pikadeittaustyyliin kielioppaiden johdolla lyhyissä noin 10 minuutin pituisissa jaksoissa. 

Etsimmekin nyt vapaaehtoisia kielioppaita, joiden tehtävä on tutustuttaa kiinnostuneita omaan kieleensä. Oppaana toimiminen ei vaadi pedagogista osaamista vaan ainoastaan innokasta asennetta oman kielen jakamiseen muiden kanssa. Oppailta ei vaadita myöskään suomen kielen osaamista. Palkkaa emme valitettavasti pysty maksamaan, mutta palkkioksi oppaat saavat 30 euron lahjakortin.

Varmistuneita oppaita meillä on jo tähän mennessä seuraavista kielistä: espanja/argentiina, italia, kreikka, portugali, puola, saksa ja venäjä. Mutta mukaan ukaan mahtuisi hyvin vielä oppaita esimerkiksi kiinan, japanin, vietnamin, ranskan, hollannin, unkarin, tanskan tai turkin kielistä. Kaikki muutkin kielet ovat tervetulleita mukaan! 

Mikäli kiinnostuit ota pikimmiten yhteys EP-liiton EU-tietokeskukseen. Yhteystiedo: Hanna Meriläinen, hanna.merilainen@etela-pohjanmaa.fi, 0400 241813.

Päivitämme tapahtumatietoja nettivuillemme osoitteeseen: www.epliitto.fi/eu-tietokeskus

****

INFO IN ENGLISH:

Language guides needed for Speak dating event

The EU Information Center of South Ostrobothnia is organising a Language day event on the 27th of September at Apila Library (2 - 6 pm) in Seinäjoki. We are now looking for enthusiastic language speakers to come join our Speak Dating activity as a language guide!

All guides will be rewarded with a 30-euro gift card and all kinds of languages are welcome. No earlier teaching experience is needed. Just an enthusiastic attitude to share your language. We will prepare materials for teaching.

We already have guides for Argentinian Spanish, German, Greek, Italian, Polish, Portuguese and Russian. So there are still plenty of room other languages of the world!

The speak dating in practice works so that each language will have its own table around the Jaaksi Hall and the particpants rotate the tables every 10 minutes.  The participants can collect the languages in a “language passport” and get prizes based on their activity. 

If you are interested, please contact the EU information center by email: hanna.merilainen@etela-pohjanmaa.fi

More info about the event will be updated here: www.epliitto.fi/eu-tietokeskus

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös