Väestö

Väkiluku

Vuoden 2019 lopussa Etelä-Pohjanmaan väkiluku oli 188 685 eli noin 3,4 prosenttia koko maan väkiluvusta. Vuoden 2021 alusta Isokyrö liittyy maakuntaan. Jos huomioimme tämän vuoden 2019 luvuissa, on väkiluku 193 207. Tässä tilanteessa Etelä-Pohjanmaalla asuisi noin 3,5 prosenttia koko maan väestöstä, eli yhtä paljon kuin Turun kaupungissa.  

Palkkikaavio kuvaa Etelä-Pohjanmaan väkilukua kunnittain vuoden 2019 lopussa. Väkimäärältään suurin kunta on Seinäjoki ja pienin Karijoki.

Väkiluvultaan Etelä-Pohjanmaa on yhdeksänneksi suurin kaikista Suomen 19 maakunnasta. Väkiluvultaan Etelä-Pohjanmaan suurin kunta vuoden 2019 lopulla oli Seinäjoki (63 781 henkilöä) ja pienin Karijoki (1 245 henkilöä). Maakunnassa oli seitsemän yli 10 000 asukkaan kuntaa, ja kuusi alle 3 000 asukkaan kuntaa.

Väkiluvun muutos

Etelä-Pohjanmaan väkiluku on vaihdellut tasaisesti vuosien 2000 ja 2012 välillä. Vuoden 2012 jälkeen väkiluku on kääntynyt tasaiseen laskuun, ja vuoteen 2019 mennessä maakunnan väkiluku on vähentynyt 5 373 henkilöä. Pelkästään vuonna 2019 Etelä-Pohjanmaan väkiluku väheni 1 030 henkilöä.

Viivakaavio kuvaa Etelä-Pohjanmaan väestönmuutosta kuukausittain vuosina 2018-2020. Vuoden 2020 kehitys on tähän asti mukaillut edellisvuosien muutosta.

Tilastokeskuksen vuoden 2019 väestöennusteen mukaan Etelä-Pohjanmaan väkiluku vuoden 2020 lopussa tulee olemaan 187 713 henkilöä. Luku on 972 henkilöä vähemmän kuin vuoden 2019 toteutunut väkiluku (1.1.2020 aluejaolla). Ennusteen mukaan väkiluku jatkaa siis vähenemistään, mutta muutos hidastuu.

Etelä-Pohjanmaan kunnista Seinäjoki on ainoa, jonka väkiluku on kasvanut joka vuosi vuosien 2010 ja 2019 välillä. Vuonna 2019 väkiluku kasvoi lisäksi ainoastaan Ilmajoella. Myös Seinäjoen seutukunnan väkiluku on ollut tasaisessa kasvussa 2000-luvun ajan. Kolmen pienemmän seutukunnan väkiluku on sen sijaan laskenut tasaisesti.

Palkkikaavio kuvaa väestönmuutosta Etelä-Pohjanmaan kunnissa eripituisina ajanjaksoina. Viimeisen kymmenen vuoden aikana väkiluku on kasvanut Seinäjoella ja Ilmajoella.

Väestön ikärakenne

Etelä-Pohjanmaalla asui vuoden 2019 lopussa 31 192 alle 15-vuotiasta. Ikäryhmä kattoi 16,5 prosenttia maakunnan väestöstä, mikä on hieman enemmän kuin Suomessa keskimäärin (15,8%). 15-64-vuotiaita oli Etelä-Pohjanmaalla 109 664 henkeä, mikä tarkoittaa 58,1 prosenttia alueen koko väestöstä. Koko maassa ikäluokan keskimääräinen osuus väestöstä oli hieman suurempi (62%). 65 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia maakunnassa oli 47 829 henkeä. Tämä on 25,3 prosenttia maakunnan väestöstä. Osuus on suurempi kuin koko maassa keskimäärin (22,3%).

Pylväskaavio kuvaa Etelä-Pohjanmaan väestöä ikäryhmittäin vuosina 2010-2019. 15-64-vuotiaat ovat suurin ikäryhmä, mutta yli 65-vuotiaiden määrä on kasvanut koko tarkastelujakson ajan.

Etelä-Pohjanmaan kunnissa vuoden 2019 lopulla alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä oli suurin Ilmajoella (19,8%). Vähiten alle 15-vuotiaita oli Karijoella (11,1%). 15-64-vuotiaita työikäisiä oli eniten Seinäjoella (62,8%). Lappajärvellä ikäryhmän osuus (52%) oli alin kaikista kunnista. Suurinta hajonta kuntien välillä oli 65 vuotta täyttäneiden osuuksissa. Vähiten 65 vuotta täyttäneitä oli Seinäjoella (19,9%) ja eniten Karijoella, jossa osuus (34,9%) on 15 prosenttiyksikköä enemmän.

Palkkikaavio kuvaa Etelä-Pohjanmaan kuntien väestön ikäjakaumaa prosentteina vuonna 2019. Ainoastaan Seinäjoella yli 65-vuotiaiden osuus on alle 20% ja 15-64 vuotiaiden osuus yli 60%.

Vuonna 2019 koko maassa eläkkeelle jäävät ikäluokat ovat suuremmat kuin työuransa aloittavat. Suhteellinen ero on Etelä-Pohjanmaalla vielä suurempi. Kaikissa ikäryhmissä 20-54-vuotiaiden välillä miesten ja naisten osuudet Etelä-Pohjanmaan väestöstä olivat pienempiä kuin ikäryhmien osuudet koko maan väestöstä. Suurin ero oli 25-29-vuotiaiden osuudessa. 70-74-vuotiaiden miesten ja 80-84-vuotiaiden naisten osuus Etelä-Pohjanmaan väestöstä oli puolestaan suurempi kuin heidän osuutensa koko maan väestöstä.