06 / 05 / 20

Kulttuurikenttä kaipaa kipeästi tukea

  • 0

Suuri osa alueen taiteilijoista, esiintyjistä sekä ääni- ja valoteknikoista saavat elantonsa keikkatöistä. Nyt ymmärrettävästi näitä töitä ei ole tarjolla ja tilanne taide- ja kulttuuritoimijoiden keskuudessa on todella haastava. Koronaepidemia ei siis ainoastaan sulkenut kulttuurilaitoksia ja peruuttanut festivaaleja sekä konsertteja, vaan vaikutti lukuisten luovien alojen ammattilaisten toimeentuloon välittömästi peruen sovitut keikat määrittelemättömän pitkäksi ajaksi.

Vaikka taide- ja kulttuuritoimijoiden tilanne on haastava, esiin on silti samanaikaisesti putkahtanut useita uudenlaisia tapoja tuottaa kulttuuria. Kansainvälistäkin mediahuomiota saanut tanskalaisen Mads Langerin täysimittainen drive-in-konsertti on yksi näistä kekseliäistä keinoista tavoittaa yleisöjä. Mielenkiintoinen taidenäyttely tarjoiltiin myös teksti-tv:n sivuilla, kun TART2020-digifestivaalin koostamassa kattauksessa nähtiin kansainvälisten nykytaiteilijoiden luomaa teksti-tv-pikselitaidetta ylen teksti-tv:n sivuilla. Lisäksi konsertteja on saatavilla monipuolisesti kotisohvalla nautittavaksi ja Googlen Arts&Culture-sovellus tarjoaa muun muassa mahdollisuuden tutustua museoiden näyttelyihin eri puolilla maailmaa.

Tällä hetkellä näiden virtuaalisten ja uusien tapojen lisäksi on paljon perinteisiäkin keinoja nauttia taiteesta ja kulttuurista. Elokuvat, musiikki ja kirjat eivät ole hävinneet tästä maailmasta, ja sähköisten kirjastojen sekä suoratoistopalveluiden kautta on tarjontaa oletettavasti enemmän kuin kukaan meistä ehtii vapaa-aikanaan kuluttaa. 

Kulttuurinnälkäinen yleisö tulee selviämään tästä tilanteesta, vaikka virtuaaliset elämykset eivät aina välttämättä ylläkään autenttiseen nautintoon. Kulttuuritoimijat luovivat myös parhaansa mukaan vaikean tilanteen lävitse, mutta luovuuden lisäksi tarvitaan muitakin resursseja tilanteesta selviämiseen. Etelä-Pohjanmaan liitto halusi olla tukemassa alueen ammattimaisia kulttuuritoimijoita avaamalla Etelä-Pohjanmaan kehittämisrahaston apurahahaun toimijoille, joiden toimintaan koronaepidemian vaikutukset olivat välittömästi kohdistuneet.

Haulle oli todistetusti tarvetta, sillä hakemuksia saapui kaikkiaan 97 kappaletta. Näistä 42:lle toimijalle pystytään jakamaan kulttuurilautakunnan päätöksellä 80 000 euron yhteispotista apurahoja, jotka suuruudeltaan vaihtelevat 900 eurosta 4000 euroon. Näiden apurahojen turvin toimijat voivat muun muassa kehittää uusia toimintamuotoja turvaamaan toiminnan jatkumoa. Hakemusten suuren määrän takia valitettavasti myös hyviä hakemuksia jäi myönteisten apurahapäätösten ulkopuolelle.

Onneksi kulttuuritoimijoiden muuttunutta työtilannetta helpottamaan on avautunut muitakin rahoituksia. Taiteen edistämiskeskuksen toinen korona-apurahahaku on suunnattu laajemmin luovien alojen ammattilaisille, ja opetus- ja kulttuuriministeriön korona-avustukset ovat jaossa muun muassa kansallisille taidelaitoksille, kulttuurialojen yhteisöille ja ammattilaisille, valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille sekä elokuva-alan toimijoille.  

Toivon mukaan tarjolla olevista tukitoimista alueemme kaikille kulttuuritoimijoille löytyy keinoja ja tukea selviytyä pahimman yli, jotta taiteesta ja kulttuurista saadaan nauttia monipuolisesti jatkossakin. Myös jokainen meistä voi olla tukemassa toimijoita ostamalla niitä tuotteita ja palveluita, jotka ovat saatavilla, tai hankkimalla lahjakortin tulevaisuudessa hyödynnettäväksi. Ja kun taide- ja kulttuuritoimijat yllättävät uudenlaisilla sisällöllään sekä palveluillaan, otetaan ne ennakkoluulottomasti käyttöön.

 

Taiteen edistämiskeskuksen Korona-apurahoitus on tarkoitettu luovien alojen sekä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, joiden työskentelymahdollisuudet ovat vähentyneet ja toimeentulo on heikentynyt koronapandemian vuoksi 13.3.-31.5.2020 välisenä aikana. Hakijoina voivat olla mm. muusikot, näyttelijät, tanssijat, kuvataiteilijat, muotoilijat, kirjailijat, lavastajat, ääni- ja valoteknikot, leikkaajat, maskeeraajat, lavakoomikot ja kuvittajat.  Apurahat ovat haettavissa 15.5.2020 saakka.

Taiteen edistämiskeskuksen apurahat ja avustukset »

Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurin ja taiteen toimijoille suunnatut korona-avustukset suunnataan muun muassa kansallisille taidelaitoksille, kulttuurialojen yhteisöille ja ammattilaisille, valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille sekä elokuva-alan toimijoille. Avustukset ovat haettavissa 14.5.2020 saakka.

Kulttuurin ja taiteen toimijoille suunnatut korona-avustusten haut avautuvat »

 

Hanna Hangasluoma
kulttuuripäällikkö

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös