01 / 02 / 19

Mahdollisuuksien kiertotalous

  • 0

Kiertotalous on aikamme megatrendi, jonka avulla taistellaan ahnaasti kestävämmän maailman ja tulevaisuuden puolesta. Käsitteenä kiertotalous on laaja ja sulkee sisälleen laajalti erilaista toimintaa. Se on resurssien viisasta käyttöä, raaka-aineiden kestävää valintaa, tuotteiden kestävää suunnittelua, uudelleenvalmistusta, tuotteen tarjoamista palveluna, digitaalisten alustojen kautta tapahtuvaa jakamistaloutta sekä viimeisimpänä keräystä ja kierrätystä. Kiertotalous on siis näkökulma, joka huomioidaan tuotteiden ja palvelujen koko arvoketjussa ja elinkaaressa.

Yksi tapa jaotella kiertotalouden ulottuvuuksia on eritellä se kierron mukaan kierron sulkemiseen, hidastamiseen ja pienentämiseen. Kierron sulkemisessa on kyse materiaalien ja tuotteiden uudelleen käytöstä. Kierron hidastamisella viitataan taas tuotteen elinkaaren pidentämiseen mm. korjaamalla tai kestävyyteen panostamalla. Kierron pienentäminen taas viittaa erityisesti resurssitehokkuuteen ja jätteiden minimointiin.

Uusia työpaikkoja ja vähemmän CO2-päästöjä

Kiertotalous nähdään ennen kaikkea positiivisena mahdollisuutena ja sen vaikutuksista on esitetty monenlaisia arvioita. Kiertotalouden mahdollisuudet on nostettu keskiöön mm. Euroopan unionissa, joka on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet kiertotalouteen siirtymiseksi EU:n kiertotalouspaketissa. Arvioiden mukaan kiertotalouspaketin tavoitteiden saavuttamisella voidaan saavuttaa jopa 600 miljardin euron säästöt Euroopan yrityksille, mikä vastaa noin 8 % yritysten vuosittaisesta liikevaihdosta.

Kiertotalous mahdollistaisi jopa 580 000 työpaikan syntymisen ja vähentäisi myös EU:n hiilidioksidipäästöjä 450 miljoonalla tonnilla vuoteen 2030 mennessä. Sitra on arvioinut myös kiertotalouden vaikutuksia Suomen taloudelle ja sen mukaan kiertotalouden arvonlisä Suomen kansantalouteen on vähintään kolme miljardia euroa vuosittain vuoteen 2030 mennessä.

Innovatiivisia avauksia maakunnasta

Monipuolisuudessaan kiertotalous luo paljon mahdollisuuksia yrityksille ja myös uudelle liiketoiminnalle. Mahdollisuudet piilevät paitsi olemassa olevien toimintojen kehittämisessä myös täysin uudenlaisten liiketoimintojen synnyttämisessä. Molemmista näistä löytyy myös Etelä-Pohjanmaalta loistavia esimerkkejä. Julkisen tavaran huutokauppa Kiertonet on oivallinen esimerkki kiertotalouden synnyttämästä täysin uudesta liiketoiminnasta, joka perustuu alusta- ja jakamistalouden periaatteille. Seinäjoella ja Kauhajoella käyttöön otettu ruokahävikkisovellus ResQClub on myös esimerkki tällaisesta uudenlaisesta liiketoiminnasta.

Lisäksi maakunnasta löytyy lukuisia esimerkkejä sivuvirtojen hyödyntämisestä. Altia Oyj:n Koskenkorvan tehdas sai taannoin tunnustusta kansainvälisessä The Drinks Green Awards 2018 -kilpailussa bio- ja kiertotalouden ansiokkaasta toteuttamisesta. Tehtaalle tuleva ohra hyödynnetään sataprosenttisesti, kun tuotantoon kelpaamaton sivuvirta poltetaan omassa biovoimalaitoksessa, josta syntyvä höyryenergia hyödynnetään edelleen tehtaan tislausprosessissa. Suljettua kiertoa siis parhaimmillaan! Lapuan peruna taas on tehnyt viime vuosina mittavaa tutkimus- ja kehitystyötä perunan tärkkelyksen valmistusprosessista ylijäävän solunesteen uudelleen hyödyntämisestä rehuna, ja saanut tähän kehitystyöhön myös EU:n investointipankin lainantakausta yhtenä ensimmäisenä Suomessa.

Pk-yrityksille oma pilottiprojekti

Kiertotalouden hyödyt yrityksille ovat moninaiset ja kiteytyvät ehkä parhaiten kilpailukyvyn vahvenemiseen. Tuotannon prosessien ja materiaalien käytön tehostaminen voi ilmetä kustannussäästöinä muun muassa materiaaleissa, energian kulutuksessa tai myös logistiikassa. Kestävän liiketoiminnan mukaan toimiminen on myös itsessään arvokasta ja yrityksen lisäksi se luo arvoa yhteiskunnalle ja ympäristölle. Kiertotalouden ja kestävän liiketoiminnan periaatteiden mukaan toimiminen vaikuttaa positiivisesti yrityksen imagoon ja tulevaisuudessa sen merkitys korostuu varmasti entisestään.

Etelä-Pohjanmaan liitto on mukana kansainvälisessä CESME-kiertotaloushankkeessa, jossa on etsitty ratkaisuja erityisesti pk-yritysten kiertotalouteen. Osana hanketta toteutetaan paraikaa pilottiprojektia, jossa testataan ja kehitetään edelleen yritysten kiertotalousmahdollisuuksia kartoittavaa Vihreän profiilin työkalua. Pilottia viedään eteenpäin yhdessä VTT Oy:n kiertotalousasiantuntijoiden kanssa, ja talven aikana kutsumme myös yrityksiä mukaan testaamaan työkalua ja hakemaan ajatuksia oman yrityksensä kiertotalousmahdollisuuksiin.

Työkalun testauksia yrityksiin tehdään muun muassa kahdessa työpajassa: Seinäjoella 8.2. ja Ähtärissä 6.3, jonne kutsumme innolla mukaan kiertotalousmahdollisuuksista kiinnostuneita eteläpohjalaisia pk-yrityksiä! Mikäli kiinnostuit, lisätiedot työpajoista löydät täältä.

Hanna Meriläinen
Projektikoordinaattori

 

 

 

 

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös