13 / 03 / 19

Yhtymäkohtia

  • 0

Maakunnan kehittäminen voidaan määritellä tietyn aluekokonaisuuden tulevaisuuden toimintaedellytysten parantamiseksi verrattuna kyseisen alueen aiempaan kehitykseen. Kehittämistoiminta on kohdistunut viime vuosina ennen kaikkea edellytysten luomiseen ja alueiden oman sisäsyntyisen kehityspotentiaalin vahvistamiseen. Maakunnan kehittämisessä on kyse pyrkimyksestä vaikuttaa muiden ajatteluun ja toimintaan edellä mainitun tavoitteen saavuttamiseksi, jolloin merkittävä osa aluekehittäjän työstä on muihin toimijoihin vaikuttamista.

Maakunnan kehittämisen työnkuva on laaja. Aluekehittäjä voi tehdä lähes mitä tahansa, kunhan yrittää tavalla tai toisella vaikuttaa jonkin aluekokonaisuuden kehitykseen. Koska aluekehittäminen on monitoimijainen, ohjelma- ja projektiprosesseihin perustuva vuorovaikutusjärjestelmä, korostuu kehittämisilmiöitä jäsennettäessä vuorovaikutus, kommunikaatio ja yhteisen kielen luominen

Eri toimijoiden välinen vuorovaikutus ja oppiminen sekä oppimista tukevien ympäristöjen luominen ovat mahdollistavia tekijöitä innovaatioiden synnylle, mikä on osaltaan korostanut aluekehittämistyön kommunikatiivisuutta ja vuorovaikutteisuutta. Innovaatiotoiminta nähdään nykyään useiden eri tahojen ja toimialojen välisinä ei-lineaarisina ja vuorovaikutteisina prosesseina, jotka perustuvat monipuolisiin organisaatio- ja henkilötasoisiin informaatio- ja tietovirtoihin. Innovaatioprosessit tapahtuvat toimijaverkostoissa ja toimijoita yhdistävässä vuorovaikutuksessa. Tämän vuoksi innovaatiot ovat harvoin yhden ihmisen tai yrityksen aikaansaannoksia, vaan pikemminkin laajan yhteistyön tuloksia. (Suutari & Lakso 2008)

Maakuntasuunnittelu voidaan nähdä kehittämisen erikoistuneena muotona, jossa välineenä on maakuntakaava. Suunnittelun kommunikatiivisen käänteen myötä suunnittelija nähdään kommunikaation mahdollistajana ja helpottajana sekä suunnitteluprosessin organisoijana. Suunnittelija ei siis vain suunnittele, vaan organisoi ja fasilitoi suunnitteluprosessia. Tällöin hänen asiantuntemukseensa kuuluvat suunnittelun substanssiin kuuluvien taitojen lisäksi monipuoliset kommunikatiiviset taidot sekä suunnitteluprosessin poliittista ja arvolatautunutta luonnetta ymmärtävä ajattelutapa.

Strateginen suunnittelu ja kehittäminen yleistyivät 1990 julkisessa hallinnossa. Strategisuuteen liittyy tarve kohdistaa keskustelua tärkeimpiin kysymyksiin sekä auttaa niihin liittyen tulevaisuuden suuntien etsinnässä. Strategioiden avulla voidaan luoda myös reunaehtoja päätöksenteolle, edesauttaa erilaisten tavoitteiden yhteensovittamista ja helpottaa muuttuvan toimintaympäristön kohtaamista. Strateginen toimintatapa liitetään yleensä kolmeen tasoon: visio, strategia ja toteuttaminen. Visiolla tarkoitetaan tahtotilaa, kuvaa halutusta tulevaisuudesta. Strategiaa antaa suunnan toiminnalle, joilla visio saavutetaan. Toteuttamisessa määritellään ne toimenpiteet, joita strategian noudattaminen edellyttää (Laitio & Maijala 2010, sivu 7). Strateginen ajattelu tarkoittaa sitä, että visio, strategia ja toteuttaminen ovat sisäistyneet ajatteluun ja toimintaan. Juuri strategian eläminen toiminnassa ja käytäntöön vieminen on haastavinta ja olennaisinta strategiatyössä.

Strategisessa toimintatavassa on olennaista valintojen tekeminen. Tärkeää on pyrkiä tekemään sellaisia valintoja, joilla pyritään ohjaamaan kehityksen suuntaa. Strateginen suunnittelu ja kehittäminen ei tarkoita kuitenkaan rationaalista suunnittelua, jossa ennalta asetettuja päämääriä kohti edetään mahdollisimman tiukoin reunaehdoin. Strategisella suunnittelulla pyritään suuntamaan toimintaa antamatta vielä toteuttamisen tavasta sellaisia yksityiskohtaisia vastauksia, joiden antamiselle ei ole edellytyksiä tai jotka jopa estävät luovien ja hyvien ideoiden toteuttamisen (Laitio & Maijala 2010, sivu 7).

Aluekehittämiseen ja maakuntasuunnitteluun kohdistuu paljon erilaisia tarpeita. Näitä tarpeita joudutaan jatkuvasti sovittamaan yhteen ja tekemään niihin liittyviä valintoja. Maakunnan suunnittelu ja kehittäminen ovat yhtymäkohtien etsintää erilaisten tarpeiden, tavoitteiden, tiedon, toimijoiden ja resurssien välillä. 

Timo Lakso
Maakuntasuunnittelija

 

Lähteet:

Laitio Matti ja Maijala Olli (2010). Alueiden käytön strateginen ohjaaminen. Suomen ympäristö 28/10. Ympäristöministeriö.

Suutari, Timo & Lakso, Timo (2008). Kehittävä asiantuntija. Reflektiivisten yksilöiden rooli innovaatioympäristöjen kehittämisessä. Teoksessa Innovaatioympäristön monet kasvot. Toim. Mustikkamäki Nina ja Sotarauta Markku. Tampereen yliopisto.

 

 

 

 

 

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös