08 / 03 / 19

Ymmärrystä ja osaamista ei voi tulostaa – tuumauksia kulttuurihankkeiden ääreltä

  • 0

Interreg Europe -hankkeet, keramiikka-alan CLAY ja kulttuuriperintöalan FINCH, pitävät liikkeessä: helmikuun aikana matkustin sekä Lounais-Ranskaan että -Romaniaan.

Limogesin kaupunki on ranskalaisen posliinintuotannon kruununjalokivi. Sieltä serviisinsä ovat tilanneet menneiden aikojen aristokraatit ja monet nykyiset fine dining -ravintolat. Osille loistoon pääsee, joskin esimerkiksi kahden hengen aamiaisastiastoon voi helposti sijoittaa nelinumeroisenkin summan. Vastineeksi saa yllin kyllin tyyliä ja kultauksia.

Alueen kaoliinivarannot löydettiin 1700-luvun lopulla, niiden ympärille rakentui ensin posliinitehtaita, sittemmin kokonainen keramiikkateknologian klusteri. Limogesissa ollaan kirjaimellisestikin keramiikka-alan pääkallon paikalla. Yritysvierailulla (3DCeram) sain pidellä kämmenelläni kraniaalista proteesia, äärimmäisen tarkkana mittatilaustyönä valmistettua ihmiskallon kappaletta, keraamista 3D-tulostetta. Vierailijoille esiteltävä kappale palautettiin hankevieraiden kiinnostuneen hipelöinnin jälkeen takaisin paikalleen vitriiniin, tulostettujen hampaiden, korujen ja avaruustutkimuksen laitteisiin liittyvien komponenttien joukkoon.

Materiaaliteknologian, 3D-mallintamisen ja insinööritaidon korkeatasoinen yhdistelmä tekee vaikutuksen ja vetää mietteliääksi: tähän on tultu. Tätä kaikkea, sekä koneiden että luurangon osia, voidaan ohjelmoida hienostuneiden koneiden tehtäväksi. Vierailuillamme näimme myös taidenäyttelyn, jonka otsikko kuvaavasti oli "Ilman käsiä": näyttelyn teokset olivat keraamisia tulosteita.

Kolme viikkoa myöhemmin seisoskelin Tonavan rantamaisemissa, silmissäni jäänteet siitä, mikä kerran oli ollut sillanrakentamistaidon huippua. Trajanuksen silta oli yli kilometrin pituinen holvisilta nykyisten Romanian ja Serbian välillä. Sen rakentaminen aloitettiin silloisessa Rooman valtakunnan Dakiassa vuonna 105 eaa. Kun katselin Tonavan rannalta vierailukohteena olevaan Drobeta-Turnu Severinin kaupunkiin, näin yli kahden vuosituhannen aikakerrostuman kulttuuriperintönä raunioissa ja rakenteissa. Aikajana ulottui roomalaisajoista keskiaikaisiin kahinoihin unkarilaisten, Valakian voivodien ja ottomaanien välillä, ja edelleen kohti viimeisimmän vuosisadan vaiheita. Maailmansotien välissä rakennettua, kertaustyylistä "Kulttuuripalatsia" vastapäätä kohoavat kommunismin vuosikymmenien muistona nyt jo patinoituneet kerrostalokompleksit. Kerroksellinen kaupunkimaisema sulkee sisäänsä valtavan määrän historiaa ja sen arvo näyttäytyy sille, ken sen vain tahtoo nähdä.

Ihminen on levoton otus, joka usein tuhoaa ihan itse lajinsa saavutukset. Drobetan roomalaisraunioiden vierestä kurvaa tavaraliikenteen rautatie ja Trajanuksen sillan jäänteet on aidattu betonilla, koska Tonavan pinta nousi valtavan Rautaportti-vesivoimalan rakentamisen myötä. Näky ei ole järin mairitteleva ja se on helppo ohittaa, kuten välinpitämättömän helposti ohitamme sen, mikä ympäristössämme näyttäytyy elähtäneenä ja arvottomana - liian usein se lipsahtaa vanhan tai vanhuuden synonyymiksi. Tämä pätee niin arkisessa tavarakulutuksessa kuin arkkitehtuurissakin ja laajemmin yhteiskuntapolitiikan eri aloilla.

Käsityö on ollut jo puolitoista vuosisataa "kuoleva ala". On ollut kehitysaaltoa ja keksintöä, jotka ovat antaneet perustetta, ettei enää tarvitse itse osata. Osaamme kyllä hiplata etusormella sileää näyttöruutua, mutta monessa muussa suhteessa tumpeloidumme. Tarpeellisetkin tavarat näyttävät vain ilmestyvän jostain (idästä), minkä vuoksi vaatii poikkeuksellista harrastuneisuutta arvioida laatua tai kysyä materiaalien alkuperää. Niinpä samalla kun antaudumme tumpeloitumiselle, sokeudumme. Emme erota laatua rihkamasta, sillä laadun arvoa ei nähdä, kun siihen ei ole tuntumaa, ei materiaalista ymmärrystä tai taidollista sivistystä.

Limogesin keramiikkaklusterin teknologiset saavutukset voivat olla näiltä lakeuksilta äkkiseltään katsoen kaukainen kangastus, mutta tavoitettavissa ja omaksuttavissa soveltavaan käyttöön, jos vain mielenkiintoa riittää. Samaan aikaan on kuitenkin syytä pitää varansa, ettei eteläpohjalainen käsityötaito muutu pelkäksi tarunhohtoiseksi nostalgiaksi. On tärkeää ymmärtää, ettei korkean osaamistason salaisuus ole laitteissa ja koneissa sinänsä vaan inhimillisessä tekemisen jatkuvuudessa, huolellisuudessa ja kärsivällisessä tahdossa oppia lisää. Osaamista ei voi tulostaa. Tällä hetkellä vapaan sivistystyön tarjonta ja korkealuokkaiset opettajat ovat monelle kädentaitojen oppimisen tärkein tuki ja turva, mutta esimerkiksi keramiikan alasta vähänkään enemmän innostuneiden on vähitellen hakeuduttava muualle Eurooppaan oppiin. Kun tähän on tultu, on kansainvälisten mahdollisuuksien ja verkostojen tunnistaminen erittäin tärkeää sekä kädentaitojen että kulttuuriperinnön vaalimisen saroilla.

Lue lisää keramiikka-alan CLAY-hankkeesta ja kulttuuriperintöalan FINCH-hankkeesta >>

Eliza Kraatari
projektikoordinaattori

Kommentit

Kommentoi

En ole ihminen

Etelä-Pohjanmaan liittoPL 109, 60101 SeinäjokiKampusranta 9 C, Frami, 4. kerros • etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi

Takaisin
ylös