Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n selvitykset

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan valmistelun tulee perustua sellaisiin selvityksiin ja tutkimuksiin, joiden pohjalta on mahdollista arvioida kaavan merkittäviä vaikutuksia koko kaavaa koskettavalla alueella. Uuden kokonaismaakuntakaavan valmisteluun sisältyy siten runsaasti tiedonkeruuta ja selvityksiä, joiden avulla varmistetaan, että maakuntakaava vastaa niin nykyhetken kuin tulevaisuudenkin tarpeisiin ja on vaikutuksiltaan tasapainossa.

Kokonaismaakuntakaavan valmistelussa hyödynnetään sekä aiemmin valmistuneita että uusia, erityisesti maakuntakaavan uudistamista varten laadittuja selvityksiä. Aiempien maakuntakaavojen selvitykset on tämän sivun lisäksi koottu kaavakohtaisille sivuille >>>. Maakunnallisten selvitysten lisäksi maakuntakaavan laadinnassa hyödynnetään monia muita tietolähteitä, kuten valtakunnallisia raportteja ja selvityksiä.

Tältä sivulta löytyy Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050:n vaikutusten arviointi ja teemoittain kaavan valmisteluun liittyvät selvitykset:

  • Luonnonvarat ja energiantuotanto
  • Aluerakenne
  • Liikenne ja teknisen huollon verkostot
  • Kulttuuriympäristö
  • Viherrakenne

Luettelo täydentyy uusien selvitysten valmistuessa.

VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava 2050. Vaikutusten arviointi. Sweco (2024) (pdf) (Raportin viranomaiskäyttöön tarkoitettu versio toimitetaan viranomaisille) 

LUONNONVARAT JA ENERGIANTUOTANTO

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Energiantuotanto

Energiantuotanto Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla 2050 – raportti. Ramboll Finland Oy (2021) (pdf)
Energiantuotanto Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla 2050 – raportin tiivistelmä. Etelä-Pohjanmaan liitto ja Pohjanmaan liitto (2021) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Tuulivoima

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tuulivoimaselvitys. FCG (2022) (pdf)

Liite 1. Etelä-Pohjanmaan potentiaalisten tuulivoima-alueiden vaikutusten arviointi. (pdf)

Liite 4. Yhteisvaikutusten arviointi. (pdf)

Etelä-Pohjanmaan potentiaalisten tuulivoima-alueiden maisemaselvitys. FCG (2022) (pdf)

Liite 1. Kohdekortit (pdf)

Liite 2. Näkymäalueanalyysi ja valokuvasovitteet (pdf)

Tuulivoiman vaikutukset maa- ja merikotkaan sekä sääkseen Pohjanmaalla, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Tikkanen, Ekblad & Tuohimaa (2022) (pdf) (Raportin viranomaiskäyttöön tarkoitettu versio toimitetaan viranomaisille) 

Sähkönsiirtoselvitys Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan tuulivoimalle soveltuville alueille. Rejlers Finland Oy (2022) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntakaavojen tuulivoima-alueiden Natura-alueisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi. Sitowise (2023) (pdf) (Raportin viranomaiskäyttöön tarkoitettu versio toimitetaan viranomaisille)

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavoituksen Natura-arviointia varten tehtävä lintujen törmäys- ja populaatiomallinnus päämuuttoreittien osalta. Sitowise (2023) (pdf)

Tuulivoima-alueiden täydennys – Niittunevan, Siltanevan ja Kankalonselän alueet. (2023) (pdf)

Kaavan valmistelua varten on tilattu Luonnonvarakeskukselta vain viranomaiskäyttöön tarkoitetut susireviirien ja metsäpeurojen esiintymisalueiden paikkatietoaineistot.

Lisäksi kaavaratkaisun taustalla on vaihemaakuntakaava I:n tuulivoimaselvitykset:

Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitys. FCG (2012) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvityksen täydennys – Kauhajoen Säärenkankaan-Eteläkankaan ja Kurikan Kukkookallion-Möhkäleenmaan alueet. FCG (2012) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvityksen täydennys – Jalasjärven Ilvesnevan ja Kauhavan Voltti-Kakkurin alueet. FCG (2013) (pdf) 

Lintujen muutto ja muuton valtaväylät Suupohjassa. Suupohjan lintutieteellinen yhdistys ry (2013) (pdf)

Pohjanmaan uusiutuvat energiavarat. 2. vaihemaakuntakaavan tuulivoima-alueiden vaikutukset Natura 2000 -alueisiin. Ramboll Finland Oy (2013) (pdf). Pohjanmaan liiton selvitys sisältää Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavan I tuulivoimaloiden alueen (Kröninkangas) arvioinnin.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan tuulivoima ja erikoiskuljetukset. Ramboll Finland Oy (2013) (pdf)

Tuulivoimaloiden näkymävaikutukset Etelä-Pohjanmaalla. Etelä-Pohjanmaan liitto (2014) (pdf) 

Tuulivoima-alueiden maisemavaikutukset Etelä-Pohjanmaan arvokkaille maisema-alueille. Maisemaselvitys. ProAgria Etelä-Pohjanmaa MNK Maisemapalvelut (2014) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava, vaihekaava I – maakuntakaavan linnustovaikutukset. Etelä-Pohjanmaan liitto (2014) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavan Natura-arvioinnin tarveharkinta. Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) (pdf)

Lisäksi vaihemaakuntakaavaan I on laadittu tuulivoima-alueiden Natura 2000 -alueisiin kohdistuvien vaikutusten arviointiraportteja, jotka toimitetaan viranomaiskäyttöön.

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Aurinkoenergia

Etelä-Pohjanmaan aurinkoenergiaselvitys. FCG (2023) (pdf)

Liite 1. Kohdekortit (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Turvetuotanto

Etelä-Pohjanmaan suoselvityshanke. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus & Geologian tutkimuskeskus (2013) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset. Faunatica Oy (2015) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset.  Etelä-Pohjanmaan liitto (2016) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset.  Etelä-Pohjanmaan liitto (2017) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan turvetuotantoon soveltuvien alueiden linnustovaikutusten arviointi. Pöyry Finland Oy (2018) (pdf) (Raportin viranomaiskäyttöön tarkoitettu versio toimitetaan viranomaisille) 

Etelä-Pohjanmaan turvetuotannon vesistövaikutusten arviointi. Osa 1: Kuormitustarkastelu. WSP Finland Oy (2014) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan turvetuotannon vesistövaikutusten arviointi. Osa 2: Vesistövaikutusriskin monitavoitearviointi. WSP Finland Oy (2014) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan turvetuotannon vesistövaikutusriskin monitavoitearviointi. Jatkotarkastelu 3. jakovaiheen valuma-alueille. Kangas (2015) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan suoluonto -kyselyn tulokset.  Etelä-Pohjanmaan liitto (2016) (pdf)

Turvetuotantoon soveltuvien alueiden Natura-vaikutusten arviointi. Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III.  Ramboll (2017) (pdf) 

3. vaihemaakuntakaavan Natura-arvioinnin tarveharkinta, luonnosvaihe. Turvetuotantoa osoittavat kaavamerkinnät. Etelä-Pohjanmaan liitto (2018) (pdf) 

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Puuterminaalit ja bioenergia 

Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan. Suomen metsäkeskus (2014) (pdf) 

Selvitys suurimittakaavaisen bioenergian tuotannon tarpeista ja mahdollisuuksista Etelä-Pohjanmaalla.  Vaasan yliopiston Levon-instituutti & Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Maa- ja kiviainesvarat

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan POSKI-selvitys 2021-2023. Väliraportti maaliskuu 2024. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (pdf)

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan POSKI-selvitykseen 2021-2023 liittyvä luonto- ja maisemaselvitys. Väliraportti maaliskuu 2024. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (pdf)

Luonnonkiviainesten ja sitä korvaavien uusiomateriaalien käyttö ja tarve-ennuste. Afry (2022) (pdf)

POSKI-päivityshankkeeseen liittyvä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kalliokiviainesselvitys. Geologian tutkimuskeskus (2022) (pdf)

ALUERAKENNE

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Etelä-Pohjanmaan aluerakenne

Etelä-Pohjanmaan aluerakenneselvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto (2021) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan rakennemalli 2040. Sweco ympäristö Oy (2016) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan aluerakenteen tulevaisuuskuvat  2040. Etelä-Pohjanmaan liitto ja Seinäjoen yliopistokeskus (2016) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Kauppa ja keskustatoiminnot 

Etelä-Pohjanmaan keskusverkkoselvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan kaupan palveluverkko 2030 -selvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto & FCG (2011/2015) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan kaupan palveluverkon nykytila ja mitoitustarpeet 2030. Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) (pdf)

Seinäjoen vähittäiskaupan selvitykset. Seinäjoen kaupunki (2014) (pdf)

Seinäjoen Roveksen alueen kaupallinen selvitys. FCG (2023) (pdf)

Kauhavan Powerparkin kaupallinen arvio. FCG (2023) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Ampumaradat

Etelä-Pohjanmaan ampumaratojen kehittämissuunnitelma. Etelä-Pohjanmaan liitto (2019) (pdf)

LIIKENNE JA TEKNISEN HUOLLON VERKOSTOT

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Liikennejärjestelmä

Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma (2021)

Länsi-Suomen yhteinen liikennestrategia (2020)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Muut liikenteen selvitykset

Etelä-Pohjanmaan liikennemalli. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Seinäjoen kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan liitto (2022) (pdf) (ei saavutettava, toimitetaan tarvittaessa saavutettavana)

Joukkoliikenteen palvelutason määrittely Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueella. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (2022) (pdf)

Liikenteen kehityskäytäväselvitys välillä Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä. Etelä-Pohjanmaan liitto, Keski-Suomen liitto ja Pohjanmaan liitto (2022) (pdf)

Valtatie 18 Seinäjoki – Alavus pääsuuntaselvitys. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (2022) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan alemman tieverkon sekä jalankulku- ja pyörätieyhteyksien käyttäjälähtöinen merkitsevyysanalyysi. Etelä-Pohjanmaan liitto (2022) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan pyöräliikenneverkkoselvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto (2022) (täydennetty 2024) (pdf)

Rataosuuden Tampere–Oulu-tarveselvitys. Väylävirasto (2021) (pdf)

Duoraitiojunaliikenteen mahdollisuudet Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Proxion (2020) (pdf)

Valtatie 3 Tampere-Vaasa. Palvelutasolähtöinen kehityskäytäväselvitys. Pirkanmaan ELY-keskus (2015) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan venesatamat, lentoasemat ja -paikat. Etelä-Pohjanmaan liitto (2015) (pdf)

Logistiikka ja tienpito Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueen kaupunkiseutujen ulkopuolella. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan liitto, Keski-Pohjanmaan liitto & Sito (2015) (pdf)

Kauhajoki-Kauhava palvelutasoselvitys. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (2014) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan pääteiden logistiikka- ja maankäyttöselvitys. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto & Liikennevirasto (2011) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Teknisen huollon verkostot

Teknisen huollon verkostot. Etelä-Pohjanmaan liitto (2022) (pdf)

KULTTUURIYMPÄRISTÖ

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Vanhempi rakennettu kulttuuriympäristö

Etelä-Pohjanmaan maakunnallinen rakennusinventointi. Niukko & Etelä-Pohjanmaan liitto (2017) (pdf)

Täydennysinventoinnin kohdekortit 2019-2020. Saatsi Arkkitehdit Oy (2021) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Uudempi rakennettu kulttuuriympäristö

Etelä-Pohjanmaan maakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön arvotus ja Etelä-Pohjanmaan uudemman rakennetun kulttuuriympäristön inventointi sekä arvotus. Saatsi Arkkitehdit Oy. (2021) (pdf)

Kohdekortit: Etelä-Pohjanmaan uudempi rakennettu kulttuuriympäristö (pdf). Ei saavutettava

Kohdekortit: Etelä-Pohjanmaan uudempi rakennettu kulttuuriympäristö, tekstivastine. (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Maakunnallisesti inventointujen rakennetun kultturiympäristön kohteiden arvotus ja maakunnallisesti merkittävät kohteet

Luettelo kaikista maakunnallisesti arvokkaiksi ehdotetuista kohteista. Etelä-Pohjanmaan liitto (2021) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Maaseudun kulttuurimaisemat

Maaseudun kulttuurimaisemat ja maisemanähtävyydet – Ehdotukset Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan maakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Proagria Etelä-Pohjanmaa & Pohjanmaan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan liitot (2013) (pdf)

Maaseudun kulttuurimaisemat ja nähtävyydet – Ehdotukset Etelä-Pohjanmaan maakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi, osa 2, päivitys- ja täydennysinventointi. Proagria Etelä-Pohjanmaa & Etelä-Pohjanmaan liitto (2014) (pdf)

VIHERRAKENNE

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Viherrakenne ja ekosysteemipalvelut

Etelä-Pohjanmaan viherrakenne ja ekosysteemipalvelut. Ubigu Oy & Lundén Architecture Company (2022) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan suoselvityshanke. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus & Geologian tutkimuskeskus (2013) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset. Faunatica Oy (2015) (pdf) 

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset.  Etelä-Pohjanmaan liitto (2016) (pdf)

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset.  Etelä-Pohjanmaan liitto (2017) (pdf)

Kauhavan Pääjärven luontoarvoselvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto (2023) (pdf)

Oikealle suuntautuva keltainen nuoli. Virkistysalueet

Etelä-Pohjanmaan virkistysalueselvitys. Etelä-Pohjanmaan liitto (2022) (pdf)