Huomisen lakeus, liikennejärjestelmäsuunnitelma

Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma

ETELÄ-POHJANMAA – YRITTÄJYYDELLÄ JA TAHTOTILALLA KOHTI TULEVAISUUTTA

Etelä-Pohjanmaa on tunnettu yrittäjyydestään ja eteläpohjalaiset vahvasta tahdostaan. Näissä ominaisuuksissa on myös alueen tulevaisuus. Etelä-Pohjanmaan elintarviketeollisuus ruokkii suuren osan Suomea ja viennissä on kasvun mahdollisuudet. Teknologiateollisuus on kytkeytynyt kansainvälisen vientiteollisuuden verkostoihin. Puu on Etelä-Pohjanmaan luontainen raaka-aine, jota on hyödynnetty metsäteollisuudessa ja huonekalujen valmistamisessa. Etelä-Pohjanmaalla on valta- ja kantateiden varsilla nauhamaista asutusta, jonka asiointitarpeet ovat luoneet Seinäjoesta valtakunnallisestikin merkittävän kaupan ja palvelujen keskuksen.

Liikennejärjestelmällä varmistetaan Etelä-Pohjanmaan saavutettavuus maalla, merellä ja ilmassa. Siihen tarvitaan hyvät liikenneverkot ja liikennepalvelut. Ihmisten täytyy pystyä liikkumaan kestävällä tavalla paikallisesti, alueen sisällä, Suomessa ja ulkomaille. Kuljetusketjujen täytyy olla sujuvia, on sitten kyse raaka-aineen hankinnasta alemman tieverkon varrelta, elintarvikkeen kuljettamisesta pääkaupunkiseudulle tai metallituotteen matkasta maailmalle. Valtakunnan tason suunnitelmissa esiintyy pyrkimys hiilineutraaliuteen ja talousalueiden kilpailukyvyn vahvistamiseen. Näihin tavoitteisiin Etelä-Pohjanmaankin tulee sitoutua. Etelä-Pohjanmaalla on oma erityinen roolinsa Suomen menestyksen luomisessa. Sitä tukemaan tarvitaan toimiva liikennejärjestelmä.

Tulevaisuuden mahdollisuudet kannattaa hyödyntää täysmääräisesti. Pandemia vauhdittaa jo aiemmin alkanutta globaalien tuotantoketjujen lyhentymistä. Monet yritykset ovat siirtämässä tuotantoaan kaukomailta Eurooppaan ja Suomeen. On monta hyvää syytä siirtää tuotantoa juuri Etelä-Pohjanmaalle. Suomessa on meneillään pyrkimys edistää puurakentamista ja tehdä siitä vahva toimiala kotimaassa ja viennissä. Etelä-Pohjanmaan puutuoteteollisuuden kannattaa olla proaktiivinen ilmiön hyödyntämisessä. Etelä-Pohjanmaalla on mahdollisuus vahvistaa asemaansa myös kansainvälisenä osaamisen ja koulutuksen alueena. 

l

 LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

Liikennejärjestelmätyössä pyritään kehittämään tulevaisuuteen jatkuvan liikennejärjestelmätyön malli, liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmäsuunnitelma on maakunnan pitkän tähtäimen liikenteen monialainen kehittämispolku. Suunnitelman seurantaa tehdään jatkuvasti ja suunnitelmaa on mahdollisuus päivittää tarpeen mukaan.

Liikennejärjestelmäsuunnitelma sisältää kaikki kulkumuodot käyttäjineen, toimijoineen ja liikennevälineineen sekä niiden infrastruktuurin kehittämisen. Etelä-Pohjanmaan asemaa käsitellään osana valtakunnan liikennejärjestelmää ja kansainvälisiä yhteyksiä. Tavoitteena on, että nämä Etelä-Pohjanmaan liikenteellisestä asemasta johtuvat tarpeet otetaan huomioon valtakunnallisessa liikennepolitiikassa ja liikennejärjestelmän kehittämisessä.

Tavoitteellinen yhteistyö on tärkeää maakunnan yhteisen näkemyksen muodostamiseksi sekä sen välittämiseksi maakunnalliseen ja valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Liikennejärjestelmäsuunnittelussa edistetään laajaa osallistumista ja avointa vuorovaikutusta. Työskentelyssä nostetaan Etelä-Pohjanmaalle tärkeät teemat esiin, luodaan yhteistä ymmärrystä, muodostetaan yhteisiä tulkintoja ja muotoillaan yhteisiä tavoitteita ja sovitaan jatkotoimenpiteistä.

Z

 TYÖN TAVOITTEET

  1. Työ katsoo tulevaisuuteen ja huomioi kaikki kulkumuodot ja uudet liikkumisen palvelut
  2. Edistää alueiden kehitystä ja saavutettavuutta
  3. Vahvistaa elinkeinoelämän kilpailukykyä
  4. Vastaa ilmastonmuutokseen ja kestäviin liikkumistapoihin liittyviin haasteisiin
  5. Toteutetaan vuorovaikutteisesti keskeisiä sidosryhmiä osallistaen.

KYTKENTÄ VALTAKUNNALLISEEN
LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMAAN

Työ kytkeytyy valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman kolmeen päätavoitteeseen, kestävyyteen, saavutettavuuteen ja tehokkuuteen. Kaikki kolme tavoitetta ovat rinnakkaisia ja ne kaikki pyrkivät hillitsemään ilmastonmuutosta. Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa asetetut tavoitteet pohjautuvat valtakunnallisiin tavoitteisiin, mutta niissä on otettu huomioon myös Etelä-Pohjanmaan tärkeät ominaispiirteet. Lisäksi työssä on huomioitu Länsi-Suomen liikennestrategia, joka kuvaa 7 maakunnan yhteistä tahtotilaa tulevaisuuden liikennejärjestelmälle.

7

Saavutettavuus

Kestävyys

Tehokkuus