Elinkeinorakenne

Elinkeinot

Vuoden 2022 lopussa Etelä-Pohjanmaalla oli yhteensä 77 557 työpaikkaa, mikä oli noin 300 enemmän kuin edellisvuonna. Työpaikoista 7,0 prosenttia kuului alkutuotantoon (koko maassa 2,5 %), 25,9 prosenttia jalostukseen (koko maassa 21,0 %) ja 66,1 prosenttia palveluihin (koko maassa 75,3 %). Alkutuotannon työpaikkojen osuus oli Etelä-Pohjanmaalla huomattavasti suurempi kuin koko maassa, kun taas palvelujen osuus oli selvästi alhaisempi. Jalostuksen osuus työpaikoista oli Etelä-Pohjanmaalla suurempi kuin koko maassa.

Toimipaikat

Toimipaikka on yhden yrityksen omistama yksikkö, joka sijaitsee yhdessä paikassa ja toimii yhdellä toimialalla, eli tuottaa pääasiassa vain yhdenlaisia tavaroita tai palveluja. Päätoimipaikka harjoittaa yrityksen normaalia tuotantotoimintaa. Tällaisia toimipaikkoja ovat esimerkiksi tehdas, myymälä, toimisto ja verstas. Yrityksellä voi lisäksi olla aputoimipaikkoja.

Etelä-Pohjanmaalla oli vuonna 2022 yhteensä 26 411 yritysten toimipaikkaa, mikä oli 1 285 toimipaikkaa enemmän kuin vuonna 2021. Toimialoittain tarkasteltuna maakunnan toimipaikoista suurin osuus, 38,0 prosenttia, oli maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla. Toiseksi eniten toimipaikkoja oli tukku- ja vähittäiskaupan sekä moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjauksen toimialalla (10,4 %), ja kolmanneksi suurin osuus rakentamisen toimialalla (9,1 %).

Henkilöstömäärällä mitattuna maakunnan suurin toimiala vuonna 2022 oli teollisuus, jossa työskenteli 14 736 henkilöä (mukaan lukien kaivostoiminta ja louhinta, jonka osuus maakunnan toimialoista on melko vaatimaton). Teollisuuden henkilöstön osuus oli 31,7 prosenttia maakunnan kaikkien toimialojen henkilöstöstä. Etelä-Pohjanmaalla teollisuuden merkittävimpiä toimialoja ovat elintarviketeollisuus, teknologiateollisuus ja puutuoteteollisuus.

Toiseksi eniten henkilöstöä oli tukku- ja vähittäiskaupan toimialalla, joka työllisti 6 837 henkilöä. Tämä oli 14,7 prosenttia kaikkien toimialojen henkilöstöstä. Kolmanneksi suurin toimiala oli rakentaminen, jossa työskenteli 4 673 henkilöä, mikä vastasi 10,1 prosenttia maakunnan henkilöstöstä vuonna 2022.

Tilastokeskuksen alueellisten yritystoimintatilastojen tilastointitapa laajeni vuodesta 2021 alkaen, mikä muutti tilastoyksiköiden kattavuutta. Tästä syystä aiemman tilastointitavan mukaiset luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia uusien lukujen kanssa. Uudistuksen myötä yritysten kokonaismäärä kasvoi valtakunnallisesti lähes 50 prosenttia, mutta liikevaihdon kasvu jäi alle 0,5 prosenttiin. Uudistuksen ansiosta tilastoihin lisättiin täten aiemmin tilaston ulkopuolelle jääneitä pieniä yrityksiä. Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilla esitetyt vuosittaiset tiedot on yhdenmukaistettu vastaamaan uutta tilastointitapaa ja ovat keskenään vertailukelpoisia. Lisätietoa uudistuksesta löytyy Tilastokeskuksen verkkosivuilta.

Matkailu ja majoitus

Majoitusliikkeiden tiedonantovelvollisuus koskee vain niitä liikkeitä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettuja matkailuvaunupaikkoja. Tämä tarkoittaa, että tilastoissa eivät näy majoitukset, jotka jäävät näiden kriteerien ulkopuolelle. Etelä-Pohjanmaalla tämä rajaus sulkee pois tilastoista monet pienet majoituskohteet, mikä voi osaltaan vaikuttaa alueen kokonaislukuihin.

Vuonna 2022 Etelä-Pohjanmaalla oli 530 majoitus- ja ravitsemisalan toimipaikkaa, mikä vastasi 2,0 prosenttia maakunnan kaikista toimipaikoista. Toimipaikkojen määrä kasvoi ainoastaan ravitsemistoiminnassa, jossa suhteellinen kasvu oli 6,3 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Majoitus- ja ravitsemisala työllisti maakunnassa yhteensä 1 332 henkilöä, mikä oli 16,1 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Vaikka majoitusalan toimipaikkojen määrä ei kasvanut, henkilötyövuosissa mitattuna majoitus- ja ravitsemisalan kasvuvauhti oli samansuuntainen, reilu 15 prosenttia.

Vuonna 2020 koronapandemian vaikutukset matkailuun laskivat väliaikaisesti yöpyjien määrää Etelä-Pohjanmaalla. Vuoden 2023 aikana yöpymisiä oli 789 968, mikä oli 39 850 yöpyjää enemmän kuin vuonna 2022. Vuosina 2003–2023 yöpyjien määrä Etelä-Pohjanmaalla on suhteellisesti kasvanut 44,3 prosenttia.

Kotimaisten matkailijoiden osuus kaikista yöpyjistä oli 95,9 prosenttia vuonna 2023. Ulkomaisten matkailijoiden osuus Etelä-Pohjanmaalle saapuneista matkailijoista on maakunnittain vertailtuna edelleen melko pieni. Ulkomaalaisista matkailijoista suurin osa, 77,9 prosenttia, saapui Euroopasta.

Merkittävin kasvu ulkomaalaisten yöpymisissä 2000-luvun alkuun verrattuna on tapahtunut aasialaisten matkailijoiden yöpymisissä. Vuonna 2002 Etelä-Pohjanmaalla kirjattiin 674 aasialaisten matkailijoiden yöpymistä, kun taas vuonna 2022 vastaava määrä oli noussut 15 594 yöpymiseen. Tämä on toistaiseksi korkein luku kyseisellä ajanjaksolla. On kuitenkin hyvä huomata, että yöpymisten määrässä esiintyy suurta vuosittaista vaihtelua.

Kaiken kaikkiaan ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisten määrä on yli puolitoistakertaistunut maakunnassa viimeisen 20 vuoden aikana. Vuodelle 2024 ennustetaan yöpymisten määrän kuitenkin laskevan vuoteen 2023 verrattuna.

Etelä-Pohjanmaalle saapui vuonna 2023 yhteensä 2,29 matkailijaa yhtä paikallista asukasta kohden. Maakuntien välisessä vertailussa Etelä-Pohjanmaan suhdeluku oli kuudenneksi suurin. Suhteellisesti eniten matkailijoita vieraili Lapissa (7,6 matkailijaa/asukas), Ahvenanmaalla (6,6 matkailijaa/asukas) ja Kainuussa (4,5 matkailijaa/asukas). Määrällisesti eniten matkailijoita kävi Uudellamaalla ja Lapissa. Majoitusliikkeissä yöpymisen keskihinta vuonna 2023 oli korkein Uudellamaalla, missä se oli 74,06 euroa. Etelä-Pohjanmaalla yöpyminen oli maakunnista edullisinta, keskihinnan ollessa 47,87 euroa. Tämä oli selkeästi alle koko maan keskihinnan, joka oli 65,51 euroa.