Aluerakenne ja ympäristö

Asuinympäristö palveluineen. Koristeellinen.

Ilmastonmuutoksen hillintä

Asukasta kohden lasketut kasvihuonekaasupäästöt ovat SYKE:n tilastojen mukaan Etelä-Pohjanmaalla maakunnista korkeimmat, 12,4 tCO2e (v. 2018). Suurimmat kasvihuonekaasupäästöjen lähteet maakunnassa ovat maatalous, tieliikenne ja kaukolämpö. Kaukolämmön tuotannossa kasvihuonekaasupäästöihin vaikuttaa etenkin turpeen suuri osuus tuotannossa (63 %, v. 2018). Turpeen energiakäytöstä luopuminen ja muut alaan kohdistuvat muutokset aiheuttavat kaukolämmön tuotannossa merkittäviä kattila- ja laiteinvestointeja. Turpeen todennäköinen korvaaminen puubiomassalla lisää puun kysyntää yli maakuntarajojen. Turpeella on huomattava merkitys paitsi maakunnan energian tuotannossa ja ympäristökuormituksessa, myös elinkeinoelämässä. Tilanne on haastava, koska kestävyystavoitteiden edistäminen merkitsee vakavaa iskua alueen talouteen. Turvetuotannon työllistävän vaikutuksen on arvioitu olevan Etelä-Pohjanmaalla olevan suoraan noin 450 henkilötyövuotta ja kerrannaisvaikutuksineen yli 800 henkilötyövuotta. (2019). Turpeennostoa harjoittavat työntekijät ja yritykset sijoittuvat harvaan asutuille alueille.

Etelä-Pohjanmaalla tulee lähivuosina vapautumaan tuhansia hehtaareja entisiä turvetuotantoalueita jälkikäyttöön. Suurella osalla alueista paras jälkikäyttömuoto on metsitys, mikä tukee myös hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista. Potentiaalisina turvetuotantoalueiden jälkikäytön vaihtoehtoina ovat myös tuuli- ja aurinkoenergian tuotanto, mihin liittyviä hankkeita on maakunnassa jo käynnissä. Tuulivoimalla tuotetun sähkön osuus maakunnan sähköntuotannosta on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana (393 GWh 2018 vrt 0 GWh 2010,) ja tarve löytää sopivia sijainteja suurille tuulivoimapuistoille on merkittävä lähivuosien aikana.

Etelä-Pohjanmaalla ruoka-alan osuus bruttokansantuotteesta on maakunnista suurin. Maakunnan suurimmat kasvihuonekaasupäästöt muodostuvat maataloudesta, mutta on huomioitava, että alkutuotannolla on huomattava rooli myös hiilensidonnassa. Keskeinen haaste on siirtyminen ilmastoviisaaseen turvepeltojen viljelyyn (mm. maanmuokkauksen vähentäminen, monivuotinen nurmi), sillä Etelä-Pohjanmaalla on kivennäismaiden vähäisen määrän vuoksi maakunnista toiseksi eniten turvemaita viljeltynä (42 000 ha).

Etelä-Pohjanmaalla on potentiaalia ja raaka-aineita biotalouden vahvistamiseen ja bioenergian tuotantoon. Erityisesti hajautettua energian pientuotantoa ja siihen liittyvien ratkaisujen kehittämistä edistetään. Biopohjaisten jätteiden hyödyntäminen energia- ja biokaasutuotannossa onkin esimerkki maakunnassa jo toteutettavista kiertotalouden käytänteistä. Maakunnan alku- ja elintarviketuotannon sivuvirroista suurin osa käytetään rehuteollisuuden raaka-aineena suoraan tai tiloilla eläinten ravintona. Kiertotalouteen liittyvää kehityspotentiaalia olisi etenkin muovien ja voimalaitostuhkien tehokkaammassa kierrätyksessä. 

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Lajiston uhanalaistumisen kehitys on maakunnassa huolestuttava ja mm. vanhoja metsiä on maakunnassa hyvin vähän ja suuri osa niistäkin on suojelun ulkopuolella. Metso-ohjelman avulla pyritään saamaan vanhoja metsiä suojeluun. Lisäksi maakunnalle on erittäin tärkeä Helmi-ohjelman kautta tuleva rahoitus soidensuojeluun, sillä myös luonnontilaisten soiden määrä ja suojelun taso (3 % ojittamattomasta suoalasta suojeltu) maakunnassa on heikko. Luonnontilaisilla soilla on Etelä-Pohjanmaalla suuri merkitys hiilivarastoina sekä tulvien tasaajina.

Luonnonympäristön kannalta merkittävää Etelä-Pohjanmaalla on vesistöjen tilan kehitys. Alueen järvet ovat herkkiä muutoksille ja joet ovat pääosin voimakkaasti muutettuja, ja niiden ekologinen tila on heikko. Maa- ja metsätalous sekä turvetuotanto ovat vaikuttaneet vesistöjen heikkoon tilaan. Vesistöjen tulvaongelmien estämiseksi toteutetaan mittavia tulvasuojelutoimia.

Kestävä yhdyskuntakehitys ja toimivat yhteydet

Etelä-Pohjanmaalla asutus on keskimääräistä hajautuneempaa ja taajama-aste on maan keskiarvoa alhaisempi. Maakunnan väestöstä noin 70 % asuu taajamissa, 13 % kylissä ja 17 % haja-asutusalueella. Asutus keskittyy yhä enemmän taajamiin ja etenkin maakuntakeskus Seinäjoelle. Taajama-alueet ovat väestön keskittymisestä huolimatta laajentuneet ja hajautuneet, mikä näkyy maakunnan autoistumisessa sekä joukkoliikenteen vähäisessä merkityksessä. Liikenteen päästöt (446 ktCO2e) muodostavat noin 19 % Etelä-Pohjanmaan kasvihuonekaasupäästöistä. Tulevaisuuden haasteena on luoda kestävää yhdyskuntakehitystä huolehtien koko maakunnan elinvoimasta ja kehityksestä.

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa on huomattavia puutteita kiinteän laajakaistan saatavuuden ja verkon kehittämisestä kiinnostuneiden toimijoiden osalta. Etätyöskentelyn nopea yleistyminen on paljastanut eri alueiden epätasa-arvon laadukkaissa viestintäyhteyksissä. Tietoliikenneyhteyksien kehittäminen on maaseutualueiden elinvoiman kannalta merkittävää. Kiinteiden laajakaistayhteyksien kattavuus on Etelä-Pohjanmaalla tällä hetkellä maakunnista heikoin.

Etelä-Pohjanmaan liikennejärjestelmän ja saavutettavuuden rungon muodostavat TEN-T-ydinverkkoon ja tulevaisuudessa Pohjanmeri-Itämeri ydinkäytävään kuuluva päärata, kehityskäytävälle Kauhajoki−Seinäjoki−Kauhava sijoittuvat kantatie 67 ja valtatiet 19 ja 3. Huomattava osa liikenteestä on myös poikittaisliikennettä valtateillä 18 ja 16. Etelä-Pohjanmaa on tärkeä pitkämatkaisen liikenteen kauttakulkureitti, erityisesti vt3/vt19 etelä-pohjoissuunnassa. Tieosuuksille on leimallista, että liikenteessä sekoittuvat pitkämatkainen raskas liikenne ja maatalouteen liittyvä hidas liikenne. Liikenteen välityskyvyn, liikenneturvallisuuden ja raskaan liikenteen sujuvuuden kannalta keskeisille yhteysväleille tarvitaan ohituskaistoja sekä 2+2-kaistaisia osuuksia. Kanta- ja seututieverkon merkitys on keskeinen varsinkin seutu- ja kuntakeskusten yhteyksien kannalta.

Liikkuminen perustuu Etelä-Pohjanmaalla henkilöauton käyttöön. Maanteiden liikennesuoritteiden osuus on noin 5 %. Henkilöautoilun osuus päivittäisistä matkoista on maakuntatasolla 64 %, pyöräilyn 19 %, jalankulun 7 % ja joukkoliikenteen 4 %. Henkilöauton käyttöön perustuvat työmatkat ovat pidentyneet, ja pendelöinti erityisesti Kauhajoki–Seinäjoki–Kauhava-linjalla sekä Vaasan ja Seinäjoen välillä on runsasta. Yli 70 % työpaikoista on sijoittunut Kauhajoki–Seinäjoki–Kauhava-kehityskäytävälle. Liikenteen päästöjen vähentämiseen tulee pyrkiä vaikuttamaan paitsi kehittämällä uusia liikkumispalveluita ja edistämällä ympäristöystävällisiä liikenteen käyttövoimia, myös vähentämällä liikkumistarpeita siten, ettei toimeliaisuus vähene. Tähän voidaan vaikuttaa muun muassa etätyötä lisäämällä. Tulevaisuudessa kestävien kulkumuotojen innovatiiviset mahdollisuudet liittyvät esimerkiksi duoraitiotieliikenteen käynnistämiseen Seinäjoen ja Vaasan välillä. Seinäjoen asemanseutu vaatii kokonaisvaltaista kehittämistä, Seinäjoki Smart Station -hankkeen toteuttamista, matkaketjujen palvelutason parantamiseksi.

Väyläverkkojen kattavuus on kokonaisuutena riittävä. Kehittämisen painopiste tulee entistä enemmän olemaan päätie- ja rataverkon palvelutason parantamisessa, joukko- ja kevyenliikenteen houkuttelevuuden lisäämisessä ja nykyisen infrastruktuurin ylläpidossa asiakastarpeet huomioiden. Maakunnassa korostuu vähäliikenteisen tieverkon kunnossapito hajautuneen asumisen ja elinkeinotoiminnan, erityisesti maa- ja metsätalouden, kannalta. Etelä-Pohjanmaan suurien investointien kärkihankkeet ovat valtatien 19 ja kantatien 67 palvelutason kehittäminen, Seinäjoki−Tampere-ratayhteyden kehittäminen, valtatien 3 kehittäminen sekä Seinäjoki−Vaasa-Jyväskylä -yhteyden kehittäminen sekä valtatien 18 että ratayhteyden osalta.

Liikennejärjestelmän kehittämiseksi on tehty pitkäjänteistä työtä erityisesti ylimaakunnallisessa ja maakunnallisessa liikennejärjestelmätyössä sekä maakuntakaavoituksessa. Erityistä huolta maakunnassa kannetaan sekä alempiasteisen tieverkon kunnossapidosta ja siihen ohjautuvista määrärahoista että tieverkon investoinnit mahdollistavien ajantasaisten tiesuunnitelmien tilanteesta. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueella lähes 30 %:lle tieverkkoa ei ole tehty minkäänlaisia parannustoimia maantieksi ottamisen (yleisesti 1940−1960-luvuilla) jälkeen. Huonokuntoisten teiden määrän on ennustettu nousevan liikennevastuualueella jo lähes 1500 kilometriin. Väyläverkon kehittäminen puolestaan vaatii jatkuvasti ajantasaisia, välittömän toteuttamisen mahdollistavia tiesuunnitelmia. Suunnitelmavalmiuden kohottaminen vaatii lisää resursseja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen suunnitelmien laadintaan ja ohjaamiseen.