Ajankohtaista

Ajankohtaista

Väestön ikärakenne on merkittävässä muutoksessa Etelä-Pohjanmaalla

Tilastokeskus julkaisi uuden väestöennusteen 24.10.2024. Seuraavassa on tarkempia tietoja Tilastokeskuksen vuoden 2024 väestöennusteesta Etelä-Pohjanmaan osalta (ennustetta tarkastellaan 10 vuotta vuodesta 2023 eteenpäin): Etelä-Pohjanmaan väkiluku olisi ennusteen mukaan vuoden 2033 lopussa 183 789 henkeä. Maakunnan väkiluku olisi 3,5 prosenttia pienempi kuin viime vuoden lopulla. Koko maan väestö kasvaisi ennusteen mukaan samana aikana 4,5 prosenttia. Maakuntakeskus Seinäjoen väkiluku […]

Tuottavuuden ja talouskasvun edellytykset Etelä-Pohjanmaalla

Seuraamme Etelä-Pohjanmaan liitossa jatkuvasti maakunnan kehitystä. Pyrimme muodostamaan laajoista tilastoainestoista päätelmiä nykytilanteesta, ennakoimme tulevaisuuden kehitystä ja viemme näkemyksiä päätöksentekoon. Innovaatiotilannekuva on yksi keskeinen prosessi toimintaympäristön jatkuvassa seurannassa. Kokonaisuudesta tehdään tiivis koonti, jossa painopisteet vaihtelevat hieman vuosittain. Näkökulma pysyy kuitenkin muuttumattomana. Tarkastelussa keskitytään Etelä-Pohjanmaan innovaatiotoimintaan ja tuottavuuteen vaikuttaviin muutostekijöihin. Haastava suhdannetilanne tuntui maakunnassa Yleiskuva Suomessa on, […]

Valoa Etelä-Pohjanmaan väestökehityksessä

Etelä-Pohjanmaan vuoden 2023 väestökehitys näyttäytyy torjuntavoittona, vaikka maakunnan väkiluku väheni kokonaisuudessaan 231 hengellä vuodesta 2022. Väkiluvun lasku oli pienintä kymmeneen vuoteen. Laskun taittumiseen vaikutti eniten huomattava kasvu maahanmuutossa, joka oli noin viisinkertaista verrattuna 2010-luvun keskiarvoon. Tilastokeskus julkisti 25.4.2024 väestön ennakkotiedot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä. Ilahduttavaa oli havaita, että maakuntamme tilanne parantui kaikissa keskeisissä väestökehityksen osatekijöissä […]

Kansallinen t&k-toiminnan tavoite on karkaamassa

Suomen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan volyymi ei ole toipunut 2010-luvun kriiseistä, ja haaste on yhteinen koko Suomelle. Nokian romahduksen ja finanssikriisin myötä tutkimus- ja kehitystoiminnan (t&k) määrä väheni sadoilla miljoonilla euroilla eikä viime vuosien kehitys ole ollut riittävää suunnan kääntämiseksi. Viime hallituskaudella saavutettiin parlamentaarinen sopu siitä, että Suomen t&k-toiminnan rahoitusosuus olisi neljä prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2030. […]

Muutosta vai hiljaista hiipumista?

Maakuntien väkiluvun kehityksen kautta on mahdollista tehdä päätelmiä elinvoiman kehityksestä. Pelkästään väestön lukumäärän muutoksesta ei tule tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaan on tarkasteltava pidemmän aikavälin kehitystä ja lukujen taustalla vaikuttavia laajempia globaaleja tai yhteiskunnallisia muutosilmiöitä. Tilastokeskus on julkistanut väestönmuutosten ennakkotiedot vuoden 2023 ensimmäiseltä puoliskolta. Keskeisimmät osatekijät ovat luonnollinen väestökehitys (syntyvyys-kuolleisuus), maan sisäinen muuttoliike ja […]

Etelä-Pohjanmaan innovaatiotilannekuva 2023

Innovaatiotoiminnan tilannekuvaa on laadittu vuodesta 2017 saakka. Kokonaisuuden muodostaa laaja tilastopohja, jota tarkastellaan ajankohtaisten muutosilmiöiden kautta. Tilannekuvassa muodostetaan päätelmiä maakunnan nykytilasta ja tulevaisuudesta, jotta muuttuviin kehityskulkuihin voidaan reagoida ja rakentaa polkuja myönteiseen tulevaisuuteen. Globaalit kriisit ovat tuoneet tilannekuvatyöhön huomattavia epävarmuustekijöitä, joiden myötä lähitulevaisuuden ennakointi on muuttunut entistä haasteellisemmaksi. Yhteenvetona tilannekuvasta voidaan todeta, että Etelä-Pohjanmaalla pandemian, […]

Väestökehitys Etelä-Pohjanmaalla – mikä muuttui vuonna 2022?

Koko Suomen väestökehityksen osalta voidaan todeta, että vuonna 2022 väestökehityksessä palattiin hieman vanhaan tuttuun kehitykseen. Suurimmat yliopistomaakunnat ja erityisesti Uusimaa menestyivät ja suuressa osassa maata väestön väheneminen jatkui. Tällä kertaa kuitenkin merkittävimpänä tekijänä oli erityisesti luonnollinen väestökehitys. Suurin yksittäinen muutos vuonna 2022 näkyi Uudellamaalla, jossa väkiluvun kasvu kiihtyi kaikkein eniten maahanmuuton huomattavan kasvun ansiosta ja […]

Väestönkehityksen valonpilkahdukset ja haasteet

2020-luvun alku on haastanut monella tapaa ja kriisinkestävyyttä on koeteltu usealla tasolla. Koronapandemian aiheuttamasta poikkeusolosta ollaan siirtymässä kohti uutta normaalia, vaikka virus ei keskuudestamme ole kadonnutkaan. Keväällä 2022 Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta sekä taloudellista ja poliittista kenttää. Myös ilmastokriisin ratkaisemiseksi on koetettu lyödä suurempaa vaihdetta sisään. Vaikka väestönkehityksen suuret linjat ovat […]

Muuttoliike Etelä-Pohjanmaalla – näkevätkö nuoret maakunnassa mahdollisuuksia

Suomessa kaikkein muuttoaltteimpia ovat nuoret aikuiset eli noin 20–30-vuotiaat. Tuohon aikaan nuoret hakevat vielä paikkaansa maailmassa eikä asuntolaina tai perheenlisäys sido heitä yhteen paikkaan. Uusia mahdollisuuksia voidaan lähteä matalammalla kynnyksellä hakemaan muualta. Etelä-Pohjanmaalta kuten muistakin samankaltaisista maakunnista suuri osa nuorista muuttaa aikuistuttuaan suurempiin kaupunkeihin tai toisiin maakuntiin ja pääsääntöisesti se on nähty hyvänä asiana. Uudet […]

Väestökehitys pandemian aikana – käänne parempaan

Tilastokeskuksen tuottamat väestöennusteet ovat viime vuosina luoneet murheellista kuvaa Etelä-Pohjanmaan maakunnan pitkän aikavälin kehityksestä. Kuntien osalta ainoastaan Seinäjoen kohdalla ennusteet ovat olleet myönteisiä ja maakuntakeskus kestää vertailun hyvin samaa kokoluokkaa edustavien yliopistokaupunkien kanssa, ollen joidenkin osalta jopa parempi. Vuonna 2021 julkaistu tuorein väestöennuste ei tuonut suurta muutosta edelliseen. Mikäli väestöennuste toteutuisi, vuonna 2030 Etelä-Pohjanmaan asukasluku […]