Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman EAKR- ja JTF-haut ovat avoinna 31.10.2024 saakka.
- EAKR-rahoitusta on haettavana yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa. Erityisesti toivotaan kehittämishankkeita, joilla tuetaan kiertotalouden ja kiertotaloutta tukevan korkean jalostusasteen biotalouden kehittymistä maakunnassa.
- JTF-rahoitusta on haettavana noin 0,6 miljoonaa euroa. JTF-tukea voi hakea yleisiin kehittämishankkeisiin, joilla tuetaan alueen elinkeinoelämän uudistumista ja monipuolistumista sekä erityisesti polttoon perustumattomaan energiantuotantoon siirtymistä. Varsinaisia energiainvestointeja ei ole mahdollista tukea. Myöskään kuntien perusrakenteen investointihankkeista ei voi enää jättää hakemuksia jäljellä olevan vähäisen rahamäärän takia.
Tarkempia lisätietoja hauista löytyy osoitteista: www.EURA2021.fi (Avoimet hakuilmoitukset) ja www.rakennerahastot.fi
Kansallista AKKE-hankerahoitusta ei ole tällä hetkellä haettavana. Seuraava haku avataan vuoden 2025 puolella.
Kovan viikon hankkeet -keskustelutilaisuus
EURA2021-järjestelmän toiminnot eivät ole valmistuneet aikataulussa eikä esimerkiksi uusien palkkakustannusmallien käyttöönotto ole sujunut ongelmitta. Tilanteesta on aiheutunut monenlaista epäselvyyttä ja harmia kaikille tukiprosessin eri vaiheissa mukana oleville tahoille.
Järjestämme 20.9.2024 klo 10–11.30 vapaamuotoisen keskustelutilaisuuden EAKR- ja JTF-hankkeiden hallinnointiin liittyvistä kysymyksistä. Paikalla keskustelemassa on Etelä-Pohjanmaan liiton rahoitus- ja maksatusasiantuntijoita. Tilaisuus järjestetään Seinäjoella Marttilan tallissa (os. Puskantie 38, Seinäjoki). Aamukahvit ovat tarjolla klo 9.30 alkaen. Tilaisuuteen ei ole etäosallistumismahdollisuutta.
Etukäteiskysymyksiä voi mielellään lähettää joko ilmoittautumislomakkeen kautta tai suoraan sähköpostilla liiton asiantuntijoille. Ilmoittautumiset ja mahdolliset etukäteiskysymykset 13.9. mennessä!