Teollisuuspoliittinen kehittäminen

Teollisuuspolitiikka ja puhtaan teollisuuden investoinnit ovat nousseet sekä kansallisen että EU-politiikan keskiöön. Länsi-Suomeen on suunnitteilla olevia investointeja miljardien eurojen edestä, mutta Etelä-Pohjanmaalle kohdentuvat suunnitelmat ovat ensisijaisesti uusiutuvan energian tuotantoa. Maakunnan elinvoimaisuuden ja työpaikkojen syntymisen kannalta on tärkeää houkutella alueelle puhtaan teollisuuden investointeja, jotka hyödyntävät tarjolla olevaa uusiutuvaa energiaa, mutta keskittyvät jo korkeamman jalostusasteen tuotantoon.
Etelä-Pohjanmaan liitto on käynnistänyt työn maakunnan teollisuuspoliittiseksi kehittämiseksi ja puhtaan teollisuuden investointien houkuttelemiseksi. Alkuvaiheessa laaditaan selvitys teollisuuden sijoittumisen mahdollisuuksista ja haasteista etenkin maankäytön ja aluesuunnittelun näkökulmasta. Selvityksessä huomioidaan Etelä-Pohjanmaan kaikki kunnat. Vuoden 2026 aikana on tavoitteena laatia teollisuuspoliittinen tiekartta, jossa käydään läpi eteläpohjalaisten toimijoiden rooleja sekä investointeja tukevia tekijöitä. Osatavoitteena on myös tukea ns. valmis pöytä -mallien käyttöönottoa, jolloin Etelä-Pohjanmaalla olisi tarjota teollisuuspuisto-kokoluokan sijoittumiskohteita kansainvälisille ja kansallisille yrityksille.
Etelä-Pohjanmaan liitossa teollisuuspolitiikan kehittämistyötä tehdään vuosien 2025–2026 aikana osittain AKKE-rahoitteisena kehittämishankkeena ja osittain liiton omien resurssien puitteissa.
Etelä-Pohjanmaan puhtaan teollisuuden sijaintipaikkaselvitys
Etelä-Pohjanmaan puhtaan teollisuuden sijaintipaikkaselvityksessä tarkastellaan maakunnan mahdollisuuksia houkutella puhtaan teollisuuden investointeja sekä tunnistetaan potentiaalisia sijoittumisalueita eri puolilta Etelä-Pohjanmaata. Kokonaisuus sisältää selvitysraportin, aluekohtaiset kohdekortit sekä online-kartan.
Raportissa käsitellään muun muassa sähkön saatavuutta, kantaverkon kehitystä sekä kuntien valmiuksia vastata energiaintensiivisten investointien tarpeisiin ja kehittää teollisuusalueita ennakoivasti. Kohdekorteissa esitellään selvityksessä tunnistettuja alueita tarkemmin. Online-kartta kokoaa selvityksessä tunnistetut kohteet yhteen ja mahdollistaa niiden tarkastelun helposti yhdessä näkymässä.