Etelä-Pohjanmaa

Öinen peltomaisema Etelä-Pohjanmaalta, jossa on lato tähtitaivasta vasten.

Etelä-Pohjanmaan maakunta sijaitsee läntisessä Suomessa. Sen muodostavat 18 kuntaa, joissa asuu noin 192 000 asukasta. Keskuskaupunki on noin 65 000 asukkaan Seinäjoki, joka on kasvattanut väestöään yhtäjaksoisesti vuodesta 1951 lähtien – pitempään kuin yksikään toinen maakuntakeskus Suomessa.

Maisemassa korostuvat tasaisuus ja lakeuksia halkovat joet. Suurimmat jokilaaksot ovat Kyrönjoen ja Lapuanjoen laaksot. Maakunnan itäosissa on järvimaisemaa. Isoin järvi on Lappajärvi, joka syntyi kymmeniä miljoonia vuosia sitten meteoriitin törmättyä maahan.

Pitkospuut Lauhanvuoren kansallispuistossa.
Lauhanvuoren alue Kauhajoen ja Isojoen rajalla on valittu Unescon Geopark-verkostoon. Siellä voi solahtaa keskelle eteläpohjalaista luontoa – mäntykankaille, luontopoluille ja muinaisten rantavallien äärelle. Vuoren laella olevasta näkötornista avautuvat näkymät kymmenien kilometrien päähän.

Etelä-Pohjanmaalla voi asua kaupungin ytimessä tai keskellä maaseutua. Valitseepa kumman tahansa, asuinympäristö on turvallinen ja puhdas luonto lähellä. Palvelutarjonta on monipuolinen, ja vapaa-ajanviettoon löytyy monenlaisia vaihtoehtoja.

Ruuan, puun ja metallin maakunta

Kauniisti aseltetu ravintolaruoka-annos lautasella.

Etelä-Pohjanmaa on keskeinen toimija Suomen ruokaosaamisen ja -vakauden ylläpitäjänä. Täällä viljellään viljaa ja juureksia sekä kasvatetaan liha- ja siipikarjaa. Maakunnassa on vahva elintarviketeollisuuden keskittymä, jonka tuotannosta kaksi kolmasosaa matkaa maakunnan ulkopuolelle. Lisäksi alueella toimii useita juomatehtaita.

Käsityöläisyydellä on pitkät perinteet maakunnassa. Käsistään taitavat ovat valmistaneet huonekaluja ja kodintekstiilejä useassa sukupolvessa jo satojen vuosien ajan. Perinteisen toimialan yritykset ovat onnistuneet säilyttämään juurensa ja tuomaan käsityötaitonsa vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

Eteläpohjalainen perinteiseen tapaan valmistettu puukko.

Maakunnassa toimii lukuisia pieniä ja keskisuuria sahoja sekä puuteollisuuden yrityksiä, jotka ovat usein perheyrityksiä. Täällä jalostetaan puuta myös puisten kerrostalojen ja julkisten rakennusten rakennusaineiksi.

Eri puolilla maakuntaa on useita teknologiateollisuuden keskittymiä, ja maakuntakeskus Seinäjoki on keskeinen logistiikan keskus. Alueella toimii lukuisia erikoistuneita metalliteollisuuden alihankintayrityksiä. Joukossa on myös isompia veturiyrityksiä, joilla on omia tuotteita ja vientiä.