
Länsi-Suomen maakunnat ovat käynnistäneet määrätietoisen edunvalvontatyön, jonka tavoitteena on, että alueen keskeiset tavoitteet saavat vahvan sijan seuraavassa hallitusohjelmassa. Osana vaikuttamistyötä maakuntajohtajat ovat tavanneet eduskuntapuolueiden puoluejohtoa ja vieneet alueen yhteisiä viestejä eteenpäin.
Tapaamisissa on tuotu esiin Länsi-Suomen näkökulmia muun muassa teollisuuden uudistamisesta, pääradan ja satamayhteyksien kehittämisestä, osaamisen vahvistamisesta sekä puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden panostuksista. Lisäksi esillä ovat olleet valtion ja maakuntien kasvusopimukset.
Länsi-Suomen maakunnat ovat valmistelleet yhteisiä hallitusohjelmaesityksiä vuosille 2027–2031. Esitykset on koottu viiden teeman alle, jotka koskevat innovaatioita ja teollisuuden uudistumista, kokonaisturvallisuutta ja kaksikäyttöteknologioita, globaalia saavutettavuutta ja kestäviä liikenneratkaisuja, osaamistaloutta sekä kumppanuuksia talouskasvun vauhdittajana. Taustalla on alueen vahva rooli kansantaloudessa: Länsi-Suomi on merkittävä osa Suomen valmistavaa teollisuutta, energiantuotantoa ja elintarviketuotantoa.
– Länsi-Suomi on Suomen talouden ja teollisuuden selkäranka. Kun täällä investoidaan ja kehitetään, vaikutukset näkyvät koko maassa, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta korostaa.

Etelä-Pohjanmaa tuo omat tavoitteensa valmisteluun
Etelä-Pohjanmaan liitto on valmistellut myös omat hallitusohjelmatavoitteensa. Tavoitteena on vaikuttaa tulevan hallituksen linjauksiin tarjoamalla tietoa, näkemyksiä ja toimenpiteitä, joilla voidaan tukea Suomen ja Etelä-Pohjanmaan myönteistä kehitystä.
– Hallitusohjelmaan vaikuttaminen edellyttää jatkuvaa seurantaa ja oikea-aikaista reagointia. Tavoitteita ei tehdä valmiiksi yhdellä kertaa, vaan niitä muokataan sen mukaan, miten maailma muuttuu ja poliittinen keskustelu etenevät, Seppelvirta sanoo.
Etelä-Pohjanmaan tavoitteissa yhdistyvät koko Suomea koskevat ratkaisut sekä maakunnalle erityisen tärkeät kysymykset, kuten liikenneyhteydet, pk-yritysten kehittäminen ja koulutuksen alueellinen saatavuus.
Vaikuttamistyössä korostuvat yhteistyö ja verkostot. Toimenpide-ehdotuksia kootaan kunnista, toimijoilta ja sidosryhmiltä, ja työtä tehdään tiiviissä vuoropuhelussa eri kumppaneiden kanssa.
– Hallitusohjelmavaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä. Tavoitteena on olla mukana siellä, missä linjauksia valmistellaan. Puoluejohtojen tapaamiset olivat osa tätä kokonaisuutta. Työ yhteisten tavoitteiden eteen jatkuu nyt monin eri keinoin, summaa Seppelvirta.