Maakunnan aluekehittämistilaisuudet tarjosivat jälleen tärkeän foorumin seutukuntien ja kuntien ajankohtaisille asioille ja kehitysnäkymille. Yleinen tunnelma oli positiivinen ja toiveikas, mutta huoli erityisesti osaavasta työvoimasta, yritysten kasvumahdollisuuksista ja omistajanvaihdoksista nousivat esiin keskusteluissa.
Tämän vuoden aluetilaisuuksissa keskityttiin erityisesti parhaillaan valmisteilla olevaan uuteen maakuntastrategiaan, jota on työstetty tämän syksyn aikana määrittelemällä pitkän tähtäimen tavoitteita maakunnalle. Alustavat tavoitteet ovat valmistumassa, ja maakuntastrategiatyö etenee suunnitelmien mukaan.
Mitä kuuluu Etelä-Pohjanmaan kunnille?
Etelä-Pohjanmaan kunnissa eletään kehityksen ja muutoksen aikaa. Tilaisuuksissa nousi esiin monipuolisesti erilaisia aiheita ja keskustelunavauksia, jotka liittyivät niin vesihuoltovarmuuteen, kuntien strategiatyöhön, TE24-uudistukseen, uusiutuvaan energiaan kuin investointihankkeisiin.
Pääasiassa tunnelmat kunnissa ovat positiiviset ja toiveikkaat, mutta samaan aikaan alueilla tunnistettiin yhteisiä haasteita ja merkittäviä kasvumahdollisuuksia, jotka vaativat määrätietoisia toimia ja yhteistyötä. Kuntien taloudellisten näkymät ovat huolestuttavat, sillä monissa kunnissa kamppaillaan kiristyvän talouden ja kasvavien menojen välisessä ristipaineessa.
Yrittäjyyden sukupolvenvaihdokset ja kasvuhalukkuus pohdituttavat
Yritysten omistajanvaihdokset puhuttivat ympäri maakuntaa, sillä moni yrittäjä on siirtymässä ansaituille eläkepäivilleen, mutta kuka ottaa ohjat yrityksistä? Näiden vaihtojen toteutuminen on ratkaisevaa alueen elinvoimalle ja ratkaisuja etsitään maakunnassa hartiavoimin. Tilaisuuksissa pohdittiin myös sitä, miten yritysten perustantaa ja kasvuhalukkuutta saataisiin tuettua vahvemmin maakunnassa.
Työvoimapulaan ratkaisuja kansainvälisestä osaamisesta
Maakunnan yritykset kamppailevat edelleen osaavan työvoiman löytämiseksi monilla aloilla, ja työperäisen maahanmuuton nähdään tarjoavan merkittäviä ratkaisuja tähän haasteeseen. Tämä edellyttää kuitenkin entistä vahvempia panostuksia kotouttamiseen, jotta uudet tulijat voivat juurtua alueelle. Alueen pitovoiman kehittäminen nähtiin tärkeäksi, jotta Etelä-Pohjanmaa säilyy houkuttelevana ja viihtyisänä paikkana myös nykyiselle työikäiselle väestölle.
Määrätietoista kehittämistä ja vetovoimaisuuden vahvistamista
Kunnissa tehdään määrätietoisesti töitä alueen elinvoiman ja vetovoiman vahvistamiseksi. Kehittämistoimia kohdistetaan muun muassa tie- ja kevyen liikenteen verkostojen parantamiseen, matkailun ja luontoreittien kehittämiseen sekä keskusta-alueiden viihtyisyyden lisäämiseen. Keskusteluissa matkailun kasvumahdollisuudet on nostettu erityisen merkittäviksi, ja niiden nähdään tarjoavan ainutlaatuisen tilaisuuden vahvistaa maakunnan houkuttelevuutta.
Lisäksi maakunnassa edistetään tällä hetkellä merkittäviä projekteja, kuten Geopark-alueiden kehittämistä, bioenergiaterminaalien rakentamista sekä uusiutuvan energian hyödyntämistä aurinko- ja tuulivoiman muodossa. Esimerkiksi tuulivoiman osalta maakunnassa on käynnissä useita hankkeita, ja Etelä-Pohjanmaan osuus Suomen tuulisähkön tuotannosta on jo noin kymmenesosa.
Tilaisuudet järjestettiin loka-marraskuussa yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan liiton, ELY-keskuksen sekä paikallisten Leader-toimijoiden kanssa. Maakuntastrategian ohella tilaisuuksissa esiteltiin ajankohtaiskatsaukset rahoitusmahdollisuuksista.
Alustavat strategiset tavoitteet vuodelle 2050 valmistumassa
Etelä-Pohjanmaan pitkän aikavälin tavoitteet pohjautuvat maakunnan vahvuuksiin, kehittämistarpeisiin ja toimintaympäristön muutoksiin. Keskeisiä tavoitekehyksiä tulevat olemaan väestörakenteen tasapainottaminen, koulutustason nostaminen sekä yrittäjyyden ja ruokamaakunnan aseman vahvistaminen. Lisäksi turvallisuus ja huoltovarmuus nousevat yhä tärkeämmiksi osaksi tulevaisuuden suunnitelmia.
– Vahvana yrittäjä- ja ruokamaakuntana me olemme se maakunta, joka kykenee huoltovarmuuden lisäksi luomaan globaalisti kestäviä ratkaisuja ja uutta kasvua. Maakunnalla on keskeinen tehtävä Suomen ruokaosaamisen ja -vakauden ylläpitämisessä, kertoo maakuntajohtaja Heli Seppelvirta.
Tavoitteet ovat muodostuneet laajan vuoropuhelun ja asiantuntijoiden yhteistyön tuloksena. Aluekierrosten ja monien muiden tähän mennessä pidettyjen tilaisuuksien kautta on saatu arvokasta tietoa ja näkemyksiä strategiatyöhön.
Alustavat pitkän aikavälin tavoitteet vuodelle 2050 valmistuvat joulukuun aikana, ja maakuntastrategiatyö jatkuu keväällä maakuntaohjelman laadinnalla.
Yhteystiedot:
- Aluekehitysjohtaja Heli Rintala, p. 0400 172 202, heli.rintala(a)etela-pohjanmaa.fi
- Kehittämisasiantuntija Julia Haapasaari, p. 040 3570 173, julia.haapasaari(a)etela-pohjanmaa.fi
- Yhteyspäällikkö Miika Laurila, p. 040 6603 733, miika.laurila(a)etela-pohjanmaa.fi