EU:n tuella on luotu uutta teknologiaa ja ilmastoystävällisiä innovaatioita Länsi-Suomeen


Vipuvoimaa EU:lta, Euroopan aluekehitysrahasto 2014-2020 -logo.

Maakuntien liitot ovat tukeneet kuluvalla EU:n ohjelmakaudella hankkeita, jotka vahvistavat kestävää kehitystä ja innovaatiotoimintaa alueilla.

Länsi-Suomessa Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntaliitot ovat rahoittaneet muun muassa hankkeita, joissa edistetään ihmiskeskeistä tekoälyä, pelillistämisen mahdollisuuksia taloudenpidossa, teollisuushallien energiatehokkuutta, arvokkaiden metallien kierrätystä ja metallin 3D-tulostamista.

Lännen hankkeiden tuloksia esitellään osoitteessa Villimpi Länsi – Menestystarinoita Länsi-Suomesta (villimpilansi.fi).

Lisää tarinoita lännen maakunnista julkaistaan joka viikko. Alueen maakuntia yhdistää rohkea halu kulkea kohti uutta ja kartoittaa vielä tuntemattomia mahdollisuuksia, jotka lisäävät alueen elinvoimaa.

Maakuntien liitot myöntävät Euroopan aluekehitysrahaston tukea korkeakouluille, tutkimuslaitoksille ja julkisyhteisöille, joiden tutkimus- ja innovaatiotoiminta hyödyttää myös elinkeinoelämää. Innovaatiot syntyvät yhteistyössä yritysten kanssa.

Energiatehokkaiden ratkaisujen ja alueiden elinvoimaisuutta tukevan innovaatiotoiminnan kehittäminen on saanut EAKR-rahoitusta vuosina 2014–2020. Hankkeiden toteutuskausi jatkuu vuoteen 2023 saakka.

Villimpi Länsi -sivustolla on nyt luettavissa uusia hankejuttuja Eurooppa-päivän kunniaksi. Perinteistä Eurooppa-päivää juhlitaan tänä vuonna verkossa 7.-9.5.

Lisätietoa:

  • Pirkanmaan liitto ohjelmajohtaja Elina Hykkönen, p. 050 326 1500 elina.hykkonen@pirkanmaa.fi
  • Etelä-Pohjanmaan liitto kehittämispäällikkö Heli Rintala, p. 0400 172 202  heli.rintala@etela-pohjanmaa.fi
  • Keski-Suomen liitto rahoituspäällikkö Hilkka Laine, p. 040 595 0014 hilkka.laine@keskisuomi.fi
  • Pohjanmaan liittoaluekehitysasiantuntija Johanna Leppänen, p. 044 320 6909 johanna.leppanen@obotnia.fi
    Satakuntaliitto rahoitusasiantuntija Jyrki Tomberg, p. 050 569 6818 jyrki.tomberg@satakunta.fi