Hanketoiminta vilkasta – kesän haut avaavat uusia mahdollisuuksia


Kolikoita päällekkäin, kasvi versoo kolikkotornin päältä.

Etelä-Pohjanmaan liitossa valmistellaan parhaillaan loppusyksyn 2024 rahoitushakujen päätöksiä. Hakemuksia saapui lähes 40, ja niihin pyydetään parhaillaan tarvittavia täydennyksiä.

– Kun täydennykset on toimitettu, hakemukset käsitellään maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä ennen varsinaista päätöksentekoa, aluekehitysjohtaja Heli Rintala kertoo.

Samaan aikaan suunnitellaan jo tulevia rahoitushakuja. Etelä-Pohjanmaalle on osoitettu vuodelle 2025 uutta myöntövaltuutta huomattava määrä: lähes 4 miljoonaa euroa EAKR-rahoitusta ja noin 1,6 miljoonaa euroa JTF-rahoitusta.

Kesän 2025 rahoitushaut avautuvat toukokuun lopussa ja ovat auki elokuun loppuun saakka. Haettavissa on yhteensä noin 4,5 miljoonaa euroa, ja hakuja kohdennetaan seuraavasti:

  • EAKR-rahoituksen erityistavoitteessa 1.1 avataan teemahaku, jonka tavoitteena on vahvistaa Etelä-Pohjanmaan puolustus- ja kaksikäyttöteollisuuden toimijoiden yhteistyötä sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Tässä haussa on haettavana noin miljoona euroa.
  • EAKR-rahoituksen toimintalinjan 2 kaikki erityistavoitteet ovat avoinna, ja haettavana on noin 2 miljoonaa euroa.
  • JTF-rahoituksessa avautuu haku, jossa haettavana on noin 1,5 miljoonaa euroa.

Kuluvan ohjelmakauden aikana Etelä-Pohjanmaan liitto on myöntänyt alue- ja rakennepolitiikan rahoitusta (EAKR ja JTF) jo noin 24 miljoonaa euroa. Lista rahoitetuista hankkeista ja tarkemmat tiedot löytyvät liiton verkkosivuilta: epliitto.fi/hankerahoitus/rahoitetut-hankkeet

Myös kansallisen AKKE-rahoituksen haku saatiin päätökseen helmikuun lopussa. Haettavana oli kaikki jäljellä olevat varat, noin 270 000 euroa, ja hakemuksia tuli lähes kaksinkertainen määrä suhteessa käytettävissä oleviin varoihin.

– Hakemukset on nyt arvioitu ja hakijoille on ilmoitettu heidän hakemuksensa tilanteesta. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole näköpiirissä uutta kansallista kehittämisrahoitusta AKKE-kehyksen kautta, toteaa Rintala.