Juuri helatorstain alla tapasi Santanderin kaupungissa Cantabrian maakunnassa Espanjan maassa iloinen joukko ERNACT-verkoston väkeä. Yhteyttä on koronavuosina kyllä pidetty erinäisillä virtuaalisilla välineillä, mutta edellinen fyysinen tapaaminen järjestettiin loppuvuodesta 2019. Oli korkea aika vaihtaa kuulumisia henkilökohtaisesti ja keskustella verkoston tehtävän mukaisesti siitä, miten parhaiten hyödynnämme Euroopan unionin uuden ohjelmakauden mahdollisuuksia yhdessä jäsenalueiden ja -kaupunkien toimijoiden kanssa tukien niiden digitalisaatiota. Pohdimme myös, että vaikka koronapandemia on ainakin toistaiseksi laantumassa verkoston jäsenmaissa Irlannissa, Espanjassa, Ruotsissa, Sloveniassa, Kanadassa, Pohjois-Irlannissa, Suomessa, Ranskassa ja Romaniassa, jää vielä nähtäväksi mitä kaikkea kuuluisa ”uusi normaali” mahtaakaan tarkoittaa.
Oikea vai virtuaalihalaus?
Nopeita digiharppauksia on pakon edessä otettu jokaisella verkoston alueella ja kaupungissa, on luotu uusia palveluja tai vanhoja on palvelumuotoiltu uudelleen verkkoon siirrettyinä, on käyty etäkoulua ja on tehty etätöitä. Myös kansainvälisissä hankkeissa, missä kaikki jäsenorganisaatiot ovat tahoillaan mukana, tavoitteita ja toimintoja on jouduttu miettimään uudelleen ja toteuttamaan niitä verkon yli. Vaikka ERNACT puhuu digitalisaation puolesta ja teknologia ja sovellukset ovat antaneet tarpeellista apua koronan aikana elämisen ja tekemisen haasteisiin, oli helppo havaita, että kättelyt, olkapäälle taputukset ja jopa rohkeimpien halauksetkin olivat kohdatessa kovin lämpimiä. Vaikka ”uudessa normaalissa” digitaaliset ratkaisut ovat tulleet jäädäkseen, ne eivät kokonaan voi korvata aitoja ”läsnätapaamisia”.
Vahvasti yhdessä eteenpäin
Jotakin verkoston vahvuudesta, digitaalisen yhteydenpidon toimivuudesta koronavuosina ja verkoston irlantilaisen johtajan onnistumisesta tehtävässään kertoo se, että saatoimme toiminnallisesti jatkaa luontevasti siitä mihin viimeksi jäimme. Tilannekatsauksen yhteydessä totesimme, että ERNACT:in koordinoimia kehittämishankkeita on runsaasti vielä käynnissä, mutta myös uusia avauksia valmistellaan jo. Jäsenorganisaatioiden kehittämistavoitteita on systemaattisesti koottu ja päivitetty uusien hankeaihioiden pohjaksi, ja nyt niistä kaksi kohdentui meneillään olleeseen Interreg Europe -hakuun ja loppuvuodellekin haarukoitiin mahdollisia rahoitusvaihtoehtoja muille ideoille. Uskosta verkoston kyvykkyyteen kertoo myös se, että Nièvren alue Ranskasta esittäytyi uutena jäsenenä ja Norjasta Tromssan ja Finnmarkin jäsenyyden vahvistaminen on allekirjoituksia vaille valmis.
Espanjalainen isäntäorganisaatiomme Cantabrian aluehallinto tarjosi kokoukselle tyylikkäät puitteet monitoimijaisessa ja -alaisessa teknologiakeskuksessa Consejería de Innovación, Industria, Turismo y Comercio sekä elämyksellisen oheisohjelman Cabárcenon luontopuistossa, joka on laajuudeltaan suurin Euroopassa ja huolehtii sadasta eläinlajista viideltä mantereelta, Cantabrian biolääketieteen ja bioteknologian instituuttiin ja Cantabrian yliopiston vesiteknologian instituuttiin.
Teksti ja kuvat: Pia Kattelus