Luonto, turvallisuus ja talous: ALKE-keskustelut kokosivat maakunnat yhteen


Käsi, joka pitelee kristallipalloa. Pallossa näkyy Suomen kartta.

Valtion ja maakuntien väliset aluekehittämisen keskustelut eli ALKE-keskustelut pidettiin Helsingissä tänä vuonna kaikkien maakuntien yhteisenä tilaisuutena 20.-21.3.2025. Keskusteluteemoina olivat luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, alueellinen resilienssi ja henkinen kriisinkestävyys sekä alueellisten ja kansallisten toimien yhteensovitus talouskasvun vauhdittamiseksi.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvissä alustuksissa nousi vahvasti esille se, että teema ei ole ristiriidassa alueiden elinkeinojen ja elinvoimaisuuden kanssa vaan pikemminkin päinvastoin. Luonto on keskeinen alueiden vetovoimatekijä, jolla on merkitystä paitsi matkailun myös alueen asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi monimuotoinen luonto kestää paremmin ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Luonnon ekosysteemien iskunkestävyys on myös alueen elinkeinojen, kuten maatalouden, turvaamisen kannalta elintärkeää.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla laaditaan parhaillaan ELY-keskuksen ja maakuntien liittojen yhteistyönä alueellista luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Se on alueen toimijoiden yhteinen työkalu luontokadon hillitsemisessä.  Siihen sisältyvät sekä strategiset linjaukset että konkreettinen suunnitelma toimenpiteistä.

Kokonaisturvallisuus on viime vuosina noussut myös aluekehittämisen kontekstiin laajasti ajatellen kaikkea tekemistä läpileikkaavana teemana. ALKE-keskusteluissa keskityttiin erityisesti henkiseen kriisinkestävyyteen osana kokonaisturvallisuutta. Teemaa käsiteltiin muun muassa paikallisen yhteisöllisyyden, osaamisen ja sivistyksen sekä kulttuurin merkityksen näkökulmista.

Talouskasvun vauhdittamisen teeman käsittelyssä ilahduttavaa oli vahva alueiden älykkään erikoistumisen huomiointi. Etelä-Pohjanmaan kannalta erityisen tärkeitä näkökohtia ovat osaajapulaan vastaava ja elinkeinoelämän uudistumista tukeva koulutus- ja osaamistason nosto, pk-yrityksille soveltuvien tutkimus- ja kehittämisrahoituksen instrumenttien saatavuus sekä puhtaan siirtymän investointiedellytysten parantaminen.

Etelä-Pohjanmaan liiton toimesta on juuri käynnistynyt teollisuuspoliittisen tiekartan kokoaminen. Sen avulla tullaan asemoimaan maakunta uuden EU-tason ja kansallisen teollisuuspolitiikan kentässä. Tarkoituksena on luoda suuntaviivat sille, miten puhtaan teollisuuden investointeja voidaan vauhdittaa ja vakiintunutta teollisuutta uudistaa.

Yhteenvetona voi todeta, että tämän vuoden ALKE-keskustelu oli tyylilajiltaan enemmän laadukas ja ajatuksia herättävä seminaari ajankohtaisista teemoista kuin varsinainen aluekehittämisen keskustelu. Maakuntien liittojen toiveena on, että ALKE-keskustelut voitaisiin jatkossa järjestää maakuntakohtaisina keskusteluina, jotka tarjoavat mahdollisuuden syvempään tiedonvaihtoon ja kehittämistarpeiden pohtimiseen valtion ja kunkin maakunnan kesken.

Teksti: Heli Rintala