Maakunnan nuoret ja paikallispäättäjät kokoontuvat pelipöytien ääreen


Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumia järjestetään kesällä 2025 Karijoella ja Isojoella.

Etelä-Pohjanmaan liiton alla toimiva Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus ja Leader Suupohja järjestävät yhteistyössä Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumia kesällä 2025 Karijoella ja Isojoella. 

Tapahtumissa nuoret viettävät iltaa paikallispäättäjien kanssa pelaillen, pizzatarjoiluista nauttien ja keskustellen. Ideana on vaihtaa tietoa puolin ja toisin: nuoret pääsevät jututtamaan päättäjiä heitä askarruttavista asioista ja päättäjät puolestaan kertomaan päätöksenteosta. 

Nuoria myös kannustetaan tapahtumissa aktiiviseen kansalaisuuteen tarjoamalla heille tietoa mm. nuorten projekteista, nuorisojaostojen toiminnasta sekä EU-asioista. Keskusteluita käydään rennoissa tunnelmissa pelaillen samalla esimerkiksi biljardia, pingistä sekä lauta- ja korttipelejä. 

Tapahtumat toimivat myös ensi-iltoina Nuoret Äänessä -hankkeen videoille. Näillä videoilla nuoret kertovat mm. muistoja sekä kehitysideoita kotikunnastaan ja jättävät sanomansa kuntapäättäjille. 

Päättäjiä tapahtumissa edustavat kunnanjohtajat, eri kunnallisten toimialojen johtajat sekä kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenet. 

Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskus ja Leader Suupohja järjestävät tapahtumia tänä kesänä seuraavasti: 

  • Karijoen kunnantalon valtuustosali 24.6. klo 17–19 (os. Kristiinantie 3, 64350 Karijoki) 
  • Isojoen Nuoppari 25.6. klo 17–19 (os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki) 

Nuorilla on tapahtumiin vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumisia tarvita, tervetuloa! 

Ensimmäiset tapahtumat syksyllä 2023 

Putsaa pöytä päättäjillä -tapahtumat käynnistyivät Etelä-Pohjanmaalla vuoden 2023 syksyllä. Tapahtumakonsepti on kerännyt mukavasti nuoria paikalle ympäri maakuntaa kuluneiden vuosien aikana, ja päättäjien kanssa on syntynyt hyvää keskustelua kotikunnan yhteisten asioiden hoitamisesta. 

Lisätietoja: viestintäsuunnittelija Eeli Salmela, p. 040 024 1813.