
Etelä-Pohjanmaan liitto valmistelee parhaillaan uutta maakuntaohjelmaa vuosille 2026–2029. Tavoitteena on päivittää nykyisen maakuntaohjelman (2022–2025) sisällöt vastaamaan entistä paremmin muuttuvan toimintaympäristön haasteita ja mahdollisuuksia.
Kevään aikana järjestettiin kolme teematyöpajaa, jotka kokosivat yhteen yli sata osallistujaa eri puolilta maakuntaa. Mukana oli asiantuntijoita, kuntien ja yritysten edustajia, oppilaitoksia sekä yhdistysten ja järjestöjen toimijoita. Työpajojen tavoitteena oli kerätä näkemyksiä ja kehittämisehdotuksia ohjelman valmistelun tueksi.
Työskentely perustui vuorovaikutteisiin menetelmiin, kuten ryhmätöihin, digitaalisiin työkaluihin ja tulevaisuustyöskentelyyn. Keskustelu oli vilkasta ja rakentavaa – osallistujat ideoivat yhdessä sekä käytännönläheisiä ratkaisuja että rohkeita uusia avauksia.
Tutut teemat ja uudet avaukset
Etelä-Pohjanmaan maakuntaohjelman valmisteluun liittyvissä teematyöpajoissa käytiin kevään aikana laajaa keskustelua maakunnan kehittämisen suunnista. Työpajoissa tarkasteltiin sekä pitkään ohjelmatyötä ohjanneita teemoja että uusia avauksia, jotka heijastavat teknologian kehitystä, geopoliittisia muutoksia ja yhteiskunnallisia murrosilmiöitä.
– Nykyisen maakuntaohjelman toimenpiteitä pidetään edelleen monin osin onnistuneina ja ajankohtaisina. Eteemme on tullut kuitenkin uudenlaisia haasteita ja kehittämistarpeita, jotka on tärkeää tunnistaa ja ottaa huomioon uuden ohjelman laadinnassa, kertoo aluekehitysjohtaja Heli Rintala.
Vahvat peruspilarit säilyvät
Työpajoissa vahvistettiin useita teemoja, joiden nähdään olevan edelleen keskeisiä Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden kannalta. Muun muassa nämä teemat muodostavat ohjelmatyön vankan perustan:
- Hyvinvointi, väestökehitys, sujuva arki ja alueen vetovoima
- Elinkeinoelämä, kilpailukyky, kansainvälistyminen
- Osaaminen, teknologia ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI)
- Luonnonympäristö, ilmastonmuutos ja vihreä siirtymä.
Katse tulevaisuuteen – uusia painotuksia
Työpajoissa tunnistettiin myös uusia kehittämisalueita, joita aiempi maakuntaohjelma ei ole käsitellyt yhtä laajasti – tai joiden merkitys on kasvanut toimintaympäristön muutosten myötä. Nämä nousevat painotukset vastaavat aikamme haasteisiin ja avaavat mahdollisuuksia vahvistaa Etelä-Pohjanmaan kokonaisturvallisuutta, uudistumiskykyä ja kilpailuetua. Näitä nousevia teemoja olivat muun muassa:
- Väestörakenteen muutokset ja väestön monimuotoistuminen
- Tekoäly, digitaaliset ratkaisut ja uusien teknologioiden soveltaminen eri toimialoilla
- Kasvuhakuiset, kansainvälistyvät ja uudistuvat yritykset
- Luovat alat ja kulttuurin rooli aluetalouden ja elinvoiman vahvistajana
- Kaksikäyttöteknologiat ja puolustusteollisuuden merkityksen kasvu
- Huoltovarmuus, kokonaisturvallisuus ja kriisinkestävyyden kehittäminen
Kiitos osallistujille – ohjelmatyö jatkuu
Työpajojen tuotoksia analysoidaan parhaillaan, ja ne muodostavat tärkeän perustan uuden maakuntaohjelman valmistelulle. Prosessi on ennen kaikkea vahvistanut yhteistä tahtotilaa maakunnan kehittämiseksi.
Etelä-Pohjanmaan liitto kiittää lämpimästi kaikkia teematyöpajoihin sekä muihin kevään aikana järjestettyihin osallistamistilaisuuksiin osallistuneita arvokkaasta panoksesta maakunnan tulevaisuuden rakentamiseen. Ohjelmatyö jatkuu kevään ja kesän aikana, ja maakuntaohjelman luonnos julkaistaan lausuntokierrokselle syksyllä 2025.
Lisätietoja antavat:
- Aluekehitysjohtaja Heli Rintala, p. 0400 172 202, heli.rintala(a)etela-pohjanmaa.fi
- Kehittämisasiantuntija Julia Haapasaari, p. 040 3570 173, julia.haapasaari(a)etela-pohjanmaa.fi
- Yhteyspäällikkö Miika Laurila, p. 040 6603 733, miika.laurila(a)etela-pohjanmaa.fi