Uudella Interreg Europe –rahoitusohjelman kaudella (2021-2027) Etelä-Pohjanmaan liitto on mukana viidessä uudessa hankkeessa, joista yksi on tuulivoimahanke BIOWIND. Hankkeen tavoitteena on lisätä tuulivoiman hyväksyttävyyttä ympäristö- ja yhteisöpohjaisen suunnittelun avulla.
Tuulienergialla on tärkeä rooli Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteena on ohjata EU:ta kohti vihreää siirtymää, jotta EU saavuttaisi ilmastoneutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Tuulienergian odotetaan edistävän eniten tämän ohjelman tavoitteita ja auttaa näin kokonaistavoitteen saavuttamisessa.
Esteeksi on muodostumassa kuitenkin se, että monilla EU:n alueilla tuulivoimaan käyttöönottoprosessi eri vaiheineen kestää pitkään. Usein tuulivoimahankkeiden käyttöönottoon liittyvät päätökset tehdään hajautetusti ja esimerkiksi tuulivoima-alueiden rajaaminen, lupien myöntäminen, konfliktien ratkaisu, ympäristöarviointi ja vaikutusten seuranta vaatii paljon valmistelua. Paikallisviranomaisten vastuulla on myös käsitellä sosiaaliseen hyväksyntään liittyviä kysymyksiä ja sisällyttää alueelliset näkökohdat tuulivoimasuunnitteluun. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että hyvienkin suunnitelmien toteutuminen toimiviksi tuulivoimapuistoiksi asti kestää.
Toimijat kahdeksasta maasta etsivät ja kehittävät parhaita toimintamalleja
Kreikasta, Latviasta, Irlannista, Suomesta, Belgiasta, Unkarista, Puolasta ja Espanjasta tulevien hankepartnereiden tavoitteena on kokemusten vaihdon ja alueiden politiikkavälineisiin tutustumisen avulla luoda yhteinen lähestymistapa tuulivoiman käyttöönoton suunnitteluun, edistää tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä ja tukea sen käyttöönoton laajenemista.
Hankkeen aloitustapaaminen järjestettiin pääpartnerin (Region of Western Greece) toimesta Kreikan Patraksessa huhtikuun lopulla. Tapaamisessa pääsimme tutustumaan partnereihimme eri EU-maista, sekä pohjustamaan hankkeen toteutusta ja työnjakoa. Myöhemmin projektin aikana partnerimme tulevat myös Etelä-Pohjanmaalle ja aiomme viedä heidät tutustumaan onnistuneen prosessin tuloksena syntyneeseen Vöyrinkankaan tuulivoimapuistoon Kauhajoella.
BIOWIND-hankkeessa on kymmenen partneria ja yksi neuvoa-antava partneri, yhteensä kahdeksasta eri EU-maasta. Partnerit ovat:
- Region of Western Greece (Kreikka),
- Zemgale Planning Region (Latvia),
- Northern and Western Regional Assembly (Irlanti),
- University of Patras (Kreikka),
- Province of Flemish Brabant (Belgia),
- Central Danube Development Agency Nonprofit Ltd. (Unkari),
- Marshal Office of Świętokrzyskie Region (Puola),
- Autonomous Community of the Region of Murcia – General Directorate of the Natural Environment (Espanja),
- Asturias Energy Foundation (Espanja), ja
- Etelä-Pohjanmaan liitto (Suomi).
- Neuvoa-antavana partnerina toimii The Hellenic Sociesty for the Promotion of Research and Development Methodologies (Kreikka).
Tärkeä osa hanketyötä on myös paikallisesti koottu sidosryhmä ja sen kanssa tehtävä yhteistyö. BIOWIND-hankkeen Etelä-Pohjanmaan sidosryhmässä ovat mukana edustajat Kauhajoen kaupungilta, Kuortaneen, Vimpelin ja Isojoen kunnista, ELY-keskukselta, SeAMK:lta, Into Seinäjoelta, Thermopolis Oy:ltä ja Suomen Tuulivoimayhdistyksestä.
Hankkeen kesto on kokonaisuudessaan neljä vuotta, ja sen kokonaisbudjetti on 1,98 miljoonaa euroa.