Miksi asua kalliilla ahtaasti, kun voi elää maltillisin kustannuksin leveästi? Lapua tarjoaa monimuotoisia asumisen mahdollisuuksia ja hyviä palveluita varsin maltillisin kustannuksin.
Asumisvaihtoehtojen runsaus on Lapuan voimavaraa: meiltä löytyy niin kerrostaloja, rivitaloja, paritaloja kuin omakotiasumistakin – sekä vuokra- että omistuspohjalta. Cityelämästä kiinnostunut voi asua palvelujen ympäröimänä keskellä kaupunkia ja maaseudun rauhasta haaveileva esimerkiksi metsätilalla.
Lapualta löytyy ihan kaikki mitä vaan ikinä voikaan tarvita, mutta silti kaupunki on kompaktin kokoinen. Esimerkiksi ruuhkien ja pysäköintimaksujen puuttuminen yllättää myönteisesti. Keskustassa etäisyydet ovat lyhyitä, joten ilman autoakin pärjää, jos niin haluaa.
Lapualaiset ovat avoimia, suoria ja yhteisöllisiä. Tänne on todella helppo kotiutua, sillä muualtakin tulevat otetaan hienosti kaikkeen mukaan. Tutkimusten mukaan lapualaisten asumisviihtyvyys onkin huippuluokkaa.
Runsaat harrastusmahdollisuudet tuovat lisää viihtyvyyttä ja hyvinvointia
Lapualaisten asumisviihtyvyyttä lisäävät myös erinomaisen kattavat ympärivuotiset harrastusmahdollisuudet.
Moni on päätynyt Lapualle nimenomaan harrastusmahdollisuuksien perässä. Jollekin syy on ollut hyvät edellytykset oman hevostilan pyörittämiselle, toiselle monipuoliset mahdollisuudet koiraharrastuksille. Ja vaikka Lapua sijaitsee keskellä lakeuksia, meillä on läntisen Suomen suurin monirinteinen laskettelukeskus Simpsiö, jonka vetovoimasta kertoo vuosittaiset noin 100.000 laskettelijan kävijämäärät. Simpsiöllä on myös mahtavat kesäliikuntamahdollisuudet, on muun muassa reitistöjä, uimaranta, frisbeegolfrata AA1 ja uutuutena rakenteilla myös Simpsiö Bike Park, alamäkipyöräilyreitti.
Lapua tarjoaa ruumiinkulttuurin rinnalla myös tasokkaan kattauksen toisenlaista kulttuuria. Rakennusarkkitehtonisesti arvokkaalle entisen patruunatehtaan alueelle perustetussa kulttuurikeskus- ja yrityskeskus Vanhassa Paukussa toimivat mm musiikkiopisto, kirjasto, kansalaisopisto, taidekoulu ja taidemuseo.
Musiikkiopistostamme voi ponnistaa pitkälle, ja taidemuseomme näyttelyt ovat usein erittäin korkeatasoisia. On tosi hienoa, että aikoinaan merkittävä alue ja sen vanhat tehdasrakennukset ovat saaneet uuden elämän tällaisessa käytössä.
Yrittäjien kaupunki
Lapualaisten käsistä ovat lähtöisin laatutuotteet, joista Lapua tunnetaan maailmalla, olipa sitten kyse patruunoista, designtekstiileistä tai lattiamateriaaleista. Vajaan 15 000 tuhannen asukkaan kaupungissa asuu noin tuhatkunta yrittäjää.
Merkittävä osa lapualaisista on yrittäjiä ja meillä on myös todella hyvä työllisyystilanne. Yritysmyönteisyys johtuu kehitysmyönteisestä ilmapiiristämme ja myös hyvästä logistisesta sijainnistamme valtaväylien risteyksessä ja pääradan varrella. Vaasan kansainväliselle lentokentälle ja satamaan on vain noin tunnin ajomatka.
Lapualla yleinen kiinteistöveroprosentti on varsin kilpailukykyinen, yrityksille on tarjolla osaavia alihankintaverkostoja ja mahdollisuus yrityskohtaiseen ammattiosaajien koulutukseen. Meiltä Lapualta löytyy paljon etenkin teknologia- ja energiateollisuutta. Toivotamme niin uudet kuin toimintaansa laajentavatkin yritykset lämpimästi tervetulleiksi Lapualle, tekijöiden kaupunkiin!
Lapua lukuina:
- Väkiluku: 14 183 (elokuu 2022, ennakkotieto)
- Työttömyysaste: 5,1 % (elokuu 2022)
- Verotulot: 3 766 euroa/asukas (v. 2021)
- Tutkintoja suorittaneiden osuus: 72,3 % (v. 2020)
- Perheiden lukumäärä: 3 911 (v. 2021)
Kuntaprofiilit löytvät Excel-tiedostona Etelä-Pohjanmaan liiton tilastosivuilta.