Digitukiviikolla puhutaan tulevaisuuden supervoimasta 


Tietokoneen hiiri.

Toista kertaa järjestettävällä Digitukiviikolla halutaan lisätä keskustelua tulevaisuuden supervoimista eli arjen digitaidoista. 30.8.-3.9.2021 pidettävä teemaviikko kannustaa jokaista meistä kehittämään digitaitojamme. Monipuolisesta ohjelmasta löytyy kiinnostavaa asiaa sekä omien taitojen kehittämisestä kiinnostuneille että digitukea tarjoaville. Viikon tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.  

Digi- ja väestötietoviraston koordinoima Digitukiviikko jakautuu teemapäiviin, joista ensimmäisessä digitukea käsitellään antajan näkökulmasta ja myöhemmin viikolla perehdytään mm. tulevaisuuden digitaitoihin, erilaisiin käyttäjänäkökulmiin sekä digitaalisten palveluiden laatuun.  

Valtakunnallisen ohjelman rinnalla Etelä-Pohjanmaan digituen tarjoajat järjestävät paikallista, käytännönläheistä ohjelmaa, josta saa vinkkejä esimerkiksi sähköiseen asiointiin. Erityisesti haluamme huomioida iäkkäämmät, nuoret ja etuuksien saajat. 

– Haluamme kannustaa digitaitoja aloittelevia sekä niitä, joita digitalisaatio hirvittää, kertoo projektipäällikkö Lea Palomäki.  

Maakunnallisen digitukiviikon päätapahtuma on torstaina 2.9.2021 klo 17.00 Seinäjoen Apila-kirjastossa järjestettävä Sukupolvien paneeli. Paneelikeskustelun tavoitteena on esittää ratkaisuja digitalisaation haasteisiin sekä innostaa kuulijoita uusien mahdollisuuksien äärelle. Kuulijat voivat osallistua keskusteluun myös etänä. 

Lisäksi digituen verkoston jäsenet järjestävät omia paikallisia tapahtumiaan. Digitukiviikolla myös Järviradio lähettää ohjelmaa Etelä-Pohjanmaan digitaitojen mahdollisuuksista. Digitukiviikon paikallisesta ohjelmatarjonnasta kerromme tarkemmin Etelä-Pohjanmaan liiton kotisivuilla. 

Lisätietoja:  

Etelä-Pohjanmaan liitto: projektipäällikkö Lea Palomäki, p. 040 6184 501, lea.palomaki(a)etela-pohjanmaa.fi