Tässä on #HuomisenLakeus-kuvahaasteen parhaimmisto


Etelä-Pohjanmaan liitto toteutti syyskuussa sosiaalisessa mediassa #HuomisenLakeus-valokuvahaasteen. Haasteessa sosiaalisen median käyttäjät julkaisivat oman visionsa huomisen Etelä-Pohjanmaasta kuvan muodossa osallistuen samalla valokuvakilpailuun. Haasteen voittaja ja sijoittuneet julkistettiin Maakuntajuhlassa Kuortaneella 3.11.2022.  

Kuvahaasteen voitti Taina Hietamäki (@tainahietamaki)*. Lappajärveltä otetun voittajakuvan teemoiksi Hietamäki nostaa itse kauniin Lappajärven sekä sen, että kaikki on mahdollista. Tuomaristo suhtautui auringonlaskukuviin yleisesti ottaen hiukan varauksella, sillä se ei halunnut Etelä-Pohjanmaan näyttäytyvän auringonlaskun maakuntana. Kuvassa oleva nuori henkilö pitää aurinkoa kuitenkin kädellään – ikään kuin kohtalo olisi myös hänen omissa käsissään. Asetelma viestii siitä toimeliaisuudesta ja päättäväisyydestä, jotka ovat meille tässä maakunnassa tyypillisiä. 

Tyttö auringonlaskussa laiturilla, taustalla Lappajärvi.

Toiseksi kuvahaasteessa sijoittui Ville Kivimäki (@ville.kivimaki), jonka Soinin metsästä otetun kuvan rauhallinen ja taianomainen tunnelma vakuutti tuomariston. Kuvalle myönnettiin myös Pohjanmaan valokuvakeskuksen kunniamaininta. Tuomariston mielestä kuva on hyvin toiveikas. Kuvassa näkyvä polku symboloi eteenpäin ja tulevaisuuteen kulkemista. Nouseva aurinko korostaa kuvan tunnelmaa. Vaikka auringonnousua ei näy, sen läsnäolon pystyy aistimaan. Metsä viestii puhtaasta luonnosta virkistysalueineen, ja sillä on myös vahva linkki maakunnan elinkeinoelämään.   

Metsän halki kulkeva polku auringonnousun kajossa.

Kolmanneksi parhaasta kuvasta palkittiin Niko Halonen (@nikoelias95). Lapuan Simpsiöltä otetun kuvan maisema on muutoin tasaiselle maakunnalle hyvällä tavalla epätyypillinen. Korkealta kelpaa tähytä kauas tulevaan. Kuva viestii myös siitä, että tulevaisuudenkin Etelä-Pohjanmaalla harrastusmahdollisuudet ovat monipuoliset sekä puhdas ja kaunis luonto lähellä. 

Lumilautailija talvimaisemassa Lapuan Simpsiön huipulla.

Sijojen 4−10 kuvien ottajia ei asetettu keskenään paremmuusjärjestykseen. Sijoille 4−10 sijoittuivat (aakkosjärjestyksessä):  

  • Gray Jenni (@meininkainen) 
  • Kaukoranta Mikko  
  • Niemi Anne  
  • Peltola Päivi (@rannistontila) 
  • Rekiaro Matti  
  • Sow Anu (anu_4064) 
  • Viitala Mika (@mikaviitalaphotography) 

Kuvahaasteeseen osallistuttiin kaikkiaan noin 300 kuvalla. Haasteeseen oli mahdollista osallistua Facebookissa ja Instagramissa. Kuvien teemoina korostuivat erityisesti luonto ja maaseutu. Voittaja ja sijoittuneet palkitaan lahjakortein. 

Haasteeseen osallistuneet valokuvat arvioi tuomaristo, johon kuuluivat Pohjanmaan valokuvakeskuksen puheenjohtaja Jenni Latva, Visit Lakeuden myynti- ja markkinointipäällikkö Marjo-Riitta Kaakinen sekä Etelä-Pohjanmaan liiton edustajina maakuntahallituksen puheenjohtaja Kai Pöntinen, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, viestintäpäällikkö Hanne Rantala, hallintosuunnittelija Tuuliina Palomäki sekä kulttuurin kehittämisasiantuntija Marika Puntala.   

Kuvat esillä kunnissa kiertävässä näyttelyssä 

Kaikkiin kärkikymmenikön kuviin on mahdollista tutustua Huomisen lakeus -valokuvanäyttelyssä, joka tulee kiertämään Etelä-Pohjanmaan kunnissa. Näyttelykierros alkaa Kuortaneelta, jonka kirjastossa näyttely on esillä joulukuun ajan. Sieltä näyttely siirtyy tammikuuksi Alajärvelle ja helmikuuksi Soiniin.   

Näyttelyaikataulu julkaistaan lähiaikoina Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuille, minkä lisäksi siitä välitetään tietoa liiton some-kanavilla. 

*Instagram-käyttäjänimi on ilmoitettu, jos henkilö on osallistunut haasteeseen sen kautta.