Tiedote maakuntavaltuuston kokouksesta 3.12.2024


Maakuntavaltuusto puheenjohtajisto ja liiton johtavat virkamiehet kokouksessa.
Vasemmalta: maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, maakuntahallituksen puheenjohtaja Kai Pöntinen, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola sekä hallintojohtaja Jari Iso-Koivisto.

Maakuntavaltuusto hyväksyi liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman 

Maakuntavaltuusto päätti hyväksyä Etelä-Pohjanmaan liiton ensi vuoden talousarvioehdotuksen ja toimintasuunnitelman sekä taloussuunnitelman vuosille 2026–2027.    

Etelä-Pohjanmaan liiton vuoden 2025 talousarvion toimintamenot ovat 3 438 117 euroa ja toimintatulot ovat 3 345 090 euroa. Talousarvioehdotus on rahoituserien jälkeen vuosikatteeltaan –89 027 euroa alijäämäinen. Talousarvio sisältää edellisten vuosien tapaan Etelä-Pohjanmaan liiton 100 000 euron suuruisen tuen korkeakoulutoiminnan kehittämiseen.    

– Valtuutetut pitivät liiton talouden hallintaa vastuullisena. Vaikka kustannusten nousu on tuonut haasteita, liitto on onnistunut pitämään kuntien maksuosuudet ennallaan tehostamalla toimintaansa esimerkiksi tilajärjestelyillä. Taloussuunnitelmassa painotetaan valmistautumista tuleviin haasteisiin ja varautumista heikkeneviin näkymiin, maakuntavaltuuston puheenjohtaja Mikko Savola sanoo.   

Kokouksessa korostui yhteinen tavoite kehittää Etelä-Pohjanmaata pitkäjänteisesti ja tasapuolisesti, erityisesti koulutuksen, liikenteen ja turvallisuuden teemoissa. Valtuutetut pitivät Etelä-Pohjanmaan liiton edunvalvontatyötä tärkeänä, ja liiton vaikutustyöllä nähtiin olevan ratkaiseva merkitys alueen elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. 

– Liikenteen ja infrastruktuurin osalta valtuutetut nostivat esiin erityisesti perustienpidon, Suupohjan radan kiireelliset kunnostustarpeet, Haapamäen radan junaliikenteen jatkon sekä valtatie 19:n turvallisuusongelmat. Korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisääminen nähtiin erityisen tärkeänä alueen elinvoiman vahvistamiseksi, ja myös toisen asteen koulutuspaikkojen saatavuuden parantamista pidettiin olennaisena nuorten pitämiseksi maakunnassa, kertoo Savola.  

Kokouksessa tuotiin esiin uusiutuvan energian ja ilmastotyön merkitys alueen tulevaisuudelle. Energiatehokkuuden ja omavaraisuuden kehittäminen nähdään mahdollisuutena, joka tuo mukanaan kasvua ja uusia mahdollisuuksia.  

Lisätietoja: maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, puh. 040 5294 638, hallintojohtaja Jari Iso-Koivisto, puh. 040 3563 910. 

Tarkastuslautakunnalle uusi varapuheenjohtaja 

 Maakuntavaltuusto päätti nimetä Pirkko Lammin (kesk.) tarkastuslautakunnan uudeksi jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi. Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Anita Ammesmäki (kesk.) on valittu maakuntahallituksen jäseneksi, joten hänen tilalleen oli tarkastuslautakuntaan valittava uusi varapuheenjohtaja. Varapuheenjohtaja on oltava valtuutettu. 

Lisätietoja: hallintojohtaja Jari Iso-Koivisto, puh. 040 3563 910.