Etelä-Pohjanmaan liitto muistaa lämmöllä Kyösti Virrankoskea


Muotokuva Kyösti Virrankoskesta.

21. toukokuuta 2026 menehtynyt Kyösti Virrankoski oli Etelä-Pohjanmaan liiton historian ensimmäinen maakuntavaltuuston puheenjohtaja vuosina 1993–2000. Hän oli vaikuttamassa keskeisesti nykyisen Etelä-Pohjanmaan maakunnan rakentumiseen ja kehittämiseen.

Hänen pitkä elämäntyönsä ulottui paikallisesta päätöksenteosta eduskuntaan ja Euroopan parlamenttiin saakka. Europarlamentaarikkona hän piti aktiivisesti esillä myös Etelä-Pohjanmaan näkökulmia. Muistamme hänet asiantuntevana, yhteistyökykyisenä ja Etelä-Pohjanmaan etua määrätietoisesti edistäneenä vaikuttajana.

Kuvassa on Kyösti Virrankoski maakuntavaltuuston puheenjohtajuusvuosiensa ajalta.

Lämmin osanottomme omaisille ja läheisille.