Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tuulivoimaselvitys: Yhteistyön kautta selvitetään potentiaalisia tuulivoima-alueita


Tuulivoimala, jonka ohi lentää lintuparvi.

Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaliitot ovat käynnistäneet yhteisen selvitystyön, jonka tavoitteena on tutkia maakuntien alueella potentiaalisia uusia alueita tuulivoimatuotantoon.

Selvitys on tarpeen, koska maakuntakaavojen seudullisesti merkittävät, vähintään 10 voimalan, tuulivoima-alueet ovat tällä hetkellä pitkälti rakentuneet tai varattuja suunnitteluun. Tuulivoimayhtiöt ovat sen myötä kiinnostuneet mahdollisuuksista laajentaa olemassa olevia tuulivoima-alueita tai suunnitella uusia. Tuulivoimatekniikka on myös kehittynyt nopeasti, minkä vuoksi alueiden vaikutuksia on syytä arvioida uudelleen.

Selvitykseen sisältyy muun muassa tuulivoimalle soveltumattomien alueiden tarkistus, uusien potentiaalisten alueiden rajauksen suunnittelu sekä yhteisvaikutusten arviointi. Tarkastelu ulotetaan myös merialueelle. Pohjalaismaakuntien alueelle sijoittuu runsaasti lähivuosina käytöstä poistuvia turvesoita, jotka voivat olla jatkossa tuulivoimatuotantoon potentiaalisia alueita. Osana työtä selvitetään myös sähkönsiirtoverkon nykytila ja kehittämistarpeet ja kartoitetaan hiljaisia alueita. Työn on määrä valmistua syyskuussa 2021 ja toimia maakuntakaavoituksen taustaselvityksenä. Selvityksen laatijaksi liitot ovat valinneet FCG Finnish Consulting Group Oy:n.

Hankkeen etenemisestä ja välituloksista tiedotetaan kuntia ja muita sidosryhmiä infokirjeillä ja infotilaisuuksissa, joiden kautta on mahdollisuus muun muassa kommentoida selvitystyön tuloksia

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan liitosta antavat: