Etelä-Pohjanmaan liitto on tarjoillut kulttuurikaffeja vuoden 2021 alusta lähtien. Kahveille kokoonnutaan kolmesti vuodessa vaihtuvien kulttuurin kehittämisen teemojen äärelle keskustelemaan ja verkostoitumaan. Jatkossa tapahtuman tunnistaa omasta logostaan. Tunnuksen on suunnitellut Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija 2021 -kilpailun yleisön suosikki, kauhajokelaissyntyinen Eeva-Marja Saarinen.
– Tunnuksen suunnittelussa haluttiin antaa työtilaisuus yhdelle taiteilijalle. Oli luontevaa kysyä yleisön suosikkia, sillä kilpailun voittaja sai palkinnoksi yksityisnäyttelyn Nelimarkka-museoon. Eeva-Marjan maalaustekniikka ja värien käyttö jäivät mieleen jo kilpailuteoksista. Tunnuksen viimeistelyn ja vektoroinnin teki Keino Branding, joten työllistimme kahta luovan alan toimijaa. Tilaajana olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen, Etelä-Pohjanmaan liiton kehittämisasiantuntija Marika Puntala toteaa.
Mieleenpainuva on myös taiteilijan oma kuvaus kulttuurikaffien tunnuksesta:
– Elettyämme nyt jo kahden vuoden ajan todella haastavassa maailmantilanteessa, on luovuuden ja kulttuurin merkitys yhteiskunnassamme entisestään kasvanut. Luovuus on voimavarana hallitsematon − se läikkyy aina lopulta yli rajojen. Halusin suunnitella raikkaan tunnuksen, jossa luovuuden liike, vahvuus ja ilo ovat läsnä, Eeva-Marja kuvailee.
Teksti: Marika Puntala