Ainutlaatuisia kokemuksia EPAS-toiminnan kautta


Kuvatekstissä mainittujen henkilöiden lisäksi Euroopan nuorison teemavuoden logo.
Seinäjoen lukion EPAS-aktiivit Nesibe Ates ja Aino Pajaniemi yhteiskuvassa EU-tietokeskuksen projektikoordinaattori Hanna Meriläisen kanssa.

Seinäjoen lukio on mukana Euroopan parlamentin Ambassador School -ohjelmassa, josta käytetään lyhennettä EPAS. EPAS-verkostoon kuuluu oppilaitoksia ympäri Eurooppaa, ja sen tavoitteena on lisätä nuorten EU-tietoisuutta kouluissa sekä tuoda EU:ta lähemmäs nuoria. EPAS-kouluissa tutustutaan monenlaisen toiminnan kautta EU:n parlamentaariseen demokratiaan, Euroopan parlamentin rooliin sekä EU:n arvoihin.

Vierailimme Seinäjoen lukiolla nuorten järjestämässä Eurooppa-päivän tapahtumassa ja kyselimme kuulumisia kuluneen EPAS-kauden ajalta.

Tähtihetkiä etä-Euroscolassa

− Paras asia EPAS-toiminnassa on se, että pääsee mukaan erilaisiin tavallisuudesta poikkeaviin juttuihin, kertovat EPAS-nuoret Nesibe Ates ja Aino Pajaniemi.

Huhtikuussa Seinäjoen lukion EPAS-ryhmäläiset osallistuivat Euroopan parlamentin järjestämään nuorten kokoukseen, Euroscolaan. Kokoukseen kutsutaan koululaisryhmiä ympäri Eurooppaa.

Euroscola järjestetään yleensä Euroopan parlamentissa Strasbourgissa, mutta tällä kertaa kokous pidettiin vielä koronan takia etänä. Seinäjoen EPAS-ryhmä osallistui kokoukseen etäyhteyksin Suomesta ja Hollannista, jossa osa porukasta oli Erasmus+-projektin matkalla.

Euroscolassa Aino Pajaniemi pääsi esittämään koko Suomen koulujen puolesta kysymyksen Euroopan parlamentin varapuhemies Michal Šimečkalle.

− Kysymyksemme koski EU:n turvallisuustakuita. Vähän jännitti kysyä yli 3000 eurooppalaisen nuoren edessä, mutta se menikin tosi hyvin. Oli kunnia edustaa Suomea siellä, sanoo Pajaniemi.

Vaikutusmahdollisuuksia ja uusia oppeja

EPAS-nuoret ovat itse saaneet muovata koulunsa EPAS-toiminnasta itsensä näköistä ja valita heille mieluisia aktiviteetteja. Tänä keväänä he ovat Euroscolan lisäksi käyneet vierailulla Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskuksessa sekä järjestäneet lukion oman Eurooppa-päivän. Eurooppa-päivään he valmistelivat EU-teemaisen Kahoot-tietovisan ja somettivat tapahtumasta EPAS-nuorten Instagramiin. Lisäksi nuorilla on koululla oma ilmoitustaulu, johon he päivittävät ajankohtaisia EU- ja EPAS-uutisia.

Toukokuulle on suunnitteilla vielä EU-oppitunnin pitäminen ala-asteella sekä syksylle ulkomaanmatka.

− EPAS-toiminnan kautta olen oppinut hahmottamaan paremmin EU:n toimintaa sekä sen vaikutuksia ihmisten elämään ja arkeen. On ollut kiva päästä oppimaan ja keskustelemaan näistä asioista syvemmin kuin pelkässä normaalissa opetuksessa, summaa Ates.

Artikkeli on osa Etelä-Pohjanmaan EU-tietokeskuksen Euroopan nuorison teemavuoden innoittamaa juttusarjaa, jossa esitellään nuoria osallistavaa toimintaa Etelä-Pohjanmaalla.

Lisätietoa EPAS-toiminnasta löytyy Euroopan parlamentin verkkosivuilta.

Euroopan nuorison teemavuoden gallup: Miten nuoria tulisi osallistaa yhteiskunnallisiin asioihin?

Euroopan nuorison teemavuoden logo. Logossa lukee puhekuplassa "euroopan nuorison teemavuosi", ja taustalla on myös Euroopan unionin lipusta tuttu tähtien muodostama ympyrä.
EU-tietokeskus kysyy teemavuoden kunniaksi nuorilta ja nuoristoimijoilta vinkkejä nuorten osallistamiseen.
  • Aino Pajaniemi ja Nesibe Ates: Näkymällä nuorten arjessa paikoissa, jotka ovat kaikkien saavutettavissa, ja joissa nuoret liikkuvat muutenkin. Some on hyvä tapa tavoittaa tasapuolisesti kaikkia nuoria.