Mistä Ähtäri tunnetaan? Ensimmäisenä tulee varmasti ja ansaitusti mieleen Ähtärin eläinpuisto. Eikä ihme, onhan siellä vieraillut matkailijoita läheltä ja kaukaa jo usean sukupolven ajan.
Ähtärin eläinpuistolla on tänä vuonna suuri juhlavuosi sen viettäessä 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Se on perustettu vuonna 1973 ja ennättänyt siis jo kepeään keski-ikään ollen maamme vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Runsas lajitarjonta pitää sisällään noin 50 eläinlajia. Matkailun lisäksi puistolla on tärkeä tehtävä lajinsuojelu-, opetus – ja opastustyössä. Sen keskeinen tavoite on lisätä eläinlajien ja luonnon tuntemusta, jakaa kasvatuksellista tietoa ja ennen kaikkea saada ihmiset arvostamaan eläimiä ja eri lajeja.
Ähtärissä riittää tekemistä useammaksi päiväksi. Matkailualue kokonaisuutena tarjoaa upeat puitteet ja monia hienoja aktiviteetteja sekä rentoutumismahdollisuuksia viettää onnistunutta lomaa. Eläinpuistokierroksen ja Farmivierailun jälkeen voi vaikkapa käydä keilaamassa, pulahtaa Mesikämmenen kylpylän altaissa ja nauttia iltapalaa Saunaravintola Kiulun näköalaterassilla.
Nähdä ja kokea kannattaa ehdottomasti luontoliikunnan ja -retkeilyn mahdollisuudet, joihin Ähtärissä on panostettu. 169 järven järvi- ja harjumaisemat tarjoillaan vaellusreiteillä ja luontopoluilla, joista esimerkkinä voisi nostaa Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitistön, Kierinniemen ja Nallenpolun reitit sekä Niemisjoen retkeily- ja kalastusreitin. Latuverkostoa voi sivakoida 150 kilometrin verran ja Mustikkavuoren liikuntakeskuksesta löytyvät niin frisbeegolfrata, pesäpallokenttä, rantasauna, avantouintipaikka, pururata kuin kuntoportaatkin. Jos olet liikkeellä vesiteitse, kannattaa ottaa suunnaksi reitti Ähtärinjärveltä Väliveden kautta Moksunjärvelle, jolloin alla on sinistä moottoritietä noin 45 kilometriä.
Veneistä päästään sujuvasti Ähtärin voimakkaasti kehittyvään teollisuuteen, joka tuo mukanaan elinvoimaa ja kasvun edellytyksiä. Ähtärissä valmistetaan ja se on tunnettu muun muassa alumiiniveneistään ja kelluvista kaivinkoneista. Metalliteollisuudella on voimakas jalansija paikkakunnalla ja vahva teollisuus tarjoaa myös työtä monille alihankkijoille.
Ähtäristä ei voi kertoa ilman, että nostaa esille paikkakunnan vireän kulttuuri- ja taide-elämän sekä niiden tarjoamat palvelut. Taiteennälkäiset löytävät keskustan alueelta monipuolisesti taidetta ja museoita. Jo 1800-luvulla näkivät aikakauden kuuluisat taiteilijat Ähtärin luovuutta ruokkivan ja inspiroivan kauneuden ja kesiään täällä viettivät sellaiset tunnetut nimet kuten Sibelius, Järnefelt, Simberg ja Myntti.
Erityisesti Pirkanpohjan taidekeskus on kulttuurin harrastajan unelmakohde. Se tarjoaa ympäri vuoden vaihtuvia näyttelyitä ja muita kulttuuritapahtumia. Myös Pirkanpohja täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja syntymäpäiviä vietetään näyttävästi. Punaisessa talossa on esillä Eemu Myntti Taiteilijatapaamisia -näyttely, Eero Hiironen Edelläkävijä -näyttely ja piskuisessa tuulikaappigalleriassa voit ihastella taidetta eri toimijoilta, kuten varhaiskasvatuksen piirustusnäyttelyssä.
Kesätapahtumista saadaan Ähtärissä nauttia runsaasti. Torilla Kultaisella korilla ja sen läheisyydessä järjestetään Riikun markkinat, yhteislaulutilaisuuksia, toritanssit, teatteria ja lavalle nousee lukuisia esiintyjiä ja artisteja. Elokuussa vietetään jo kuudetta kertaa Ylävesien Yö -tapahtuma, joka tarjoaa ohjelmaa aamusta iltamyöhään.
Ähtäri kehittyy jatkuvasti, ollen kaupunki, jossa panostetaan paitsi matkailuun, tehdään myös isoja investointeja omien asukkaiden elämänlaadun ja asumismukavuuden parantamiseksi. Rakenteilla ovat uusi perusopetuksen koulu, toisen asteen kampus sekä uimahalli. Mustikkavuoren liikuntakeskusta on kehitetty monien eri lajien ja harrastusmahdollisuuksien tarpeisiin ja meneillään on tälläkin hetkellä uusi kehittämishanke. Matkailua varten tuotetut palvelut ovat tarjolla myös oman paikkakunnan väelle.
Ähtärin maantieteellinen sijainti on ihanteellinen, keskellä kaikkea luonnon rauhassa, Etelä-Pohjanmaan kainalossa. Seinäjoelle ja Jyväskylään autolla hurauttaa tunnissa, Keskisen kyläkauppaan vain 20 minuutissa. Olet lämpimästi tervetullut Ähtäriin!
Aurinkoisin kesäterveisin,
Kasper, Jesper ja Joonatan,
eläinpuiston 7-vuotiaat karhuveljekset
Ähtäri lukuina:
- Väkiluku: 5 385 (huhtikuu 2023, ennakkotieto)
- Työttömyysaste: 7,7 % (huhtikuu 2023)
- Verotulot: 4 333 euroa/asukas (v. 2022, ennakkotieto)
- Tutkintoja suorittaneiden osuus: 71,5 % (v. 2021)
- Perheiden lukumäärä: 1 541 (v. 2021)
Kuntaprofiilit löytyvät Excel-tiedostona Etelä-Pohjanmaan liiton tilastosivuilta.