Etelä-Pohjanmaan kehitystä ei voida jättää sattuman varaan! 


Syksy Etelä-Pohjanmaan liitossa on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Koko henkilöstöllä ja luottamushenkilöillä on selkeä tähtäin pitää Etelä-Pohjanmaa elävänä ja houkuttelevana. Kaiken kehittämisen pohjana on syvällinen tieto maakunnan kehityksestä ja toimien suuntaaminen sen mukaisesti. Kannustan olemaan aktiivisesti linjoilla, kun järjestämme syksyn mittaan laajempia Etelä-Pohjanmaan tilannekuvaa koskevia webinaareja. Vain jaetulla tilannekuvatiedolla on merkitystä. 

Etelä-Pohjanmaan liitto on eräänlainen ”softa” – viestinviejä – valtion ja kuntien välillä: tuomme Etelä-Pohjanmaalle viestejä Brysselistä ja kansalliselta tasolta, toisaalta viemme alueelta viestejä edelleen kansallisiin ja kansainvälisiin pöytiin. Juuri tällä hetkellä ajankohtaisia vaikuttamisasioita ovat mm. valtion aluehallintouudistus, seuraavan EU-ohjelmakauden rahoitus, kulttuurikenttään kohdistuvat leikkaukset, liikennehankkeiden eteneminen, ruoka-alan kehittäminen sekä koulutukseen liittyvät kysymykset.  

Yhteistyötä ja eri intressien yhteensovittamistyötä tarvitaan. Erityisen hyvin tämä näkyy maakunnan laajuisessa maankäytön suunnittelussa. Monissa asioissa kuten tuulivoimaloiden sijoittamisessa tai teiden linjauksissa, tarvitaan yhtä kuntaa laajempaa näkemystä. Maakunnan liitossa valtuustokauden suurin ponnistus ja yhteensovittamistyön ilmentymä on ollut kokonaismaakuntakaavan laadinta, joka on hyväksymiskäsittelyssä valtuustossa 16.9.2024. 

Etelä-Pohjanmaan kehitys ei ole laisinkaan sattumanvarassa. Me pidämme eteläpohjalaisten puolia kisattaessa muiden maakuntien kanssa vähenevistä resursseista. Me myös huolehdimme siitä, että eurot kohdistetaan koko maakunnan elinvoiman kannalta tärkeisiin kohteisiin. Tavoitteena on, että Etelä-Pohjanmaa pysyy jatkossakin vetovoimaisena alueena yrityksille, asukkaille ja vierailijoille. Tähän suunnitelmalliseen työhön tarvitaan lisää aktiivisia ihmisiä ja tiivistyvää yhteistyötä! 

Heli Seppelvirta 
maakuntajohtaja