Katse länteen


Heli Seppelvrita.

Syksy on lempivuodenaikani. Silloin teroitetaan kynät, suunnitellaan tulevaa ja nostetaan aktiviteetin tasoa. Pitkät härkäviikot ovat käynnissä, mikä tarkoittaa työntäyteisiä päiviä.  Näistäkin voi nauttia mielenkiintoisten asioiden ja innostavien ihmisten parissa.

Liiton päätöksentekijät ovat päässeet kesän jälkeen ensi töikseen isojen asioiden äärelle linjatessaan maakunnan liiton pääviestejä tulevaan hallitusohjelmaan. Maakunnan terveisinä hallitusohjelmaan viedään tarmokkaasti kotimaisen ruoan- ja energiantuotannon turvaamisen sekä sujuvan liikkumisen kysymyksiä. Maakunnan liitto nostaa esiin myös osaajapulaan ja yhdenvertaisiin koulutusmahdollisuuksiin liittyviä teemoja. Viestimme ovat selkeitä ja niitä viedään johdonmukaisesti eteenpäin eri rintamilla.

Juna puksuttaa kohti pääkaupunkia kiihtyvällä tahdilla. Koronavelan seurauksena liiton asiantuntijat tapaavat vaikuttajia ja sidosryhmiä yhä useammin läsnä. Viimeisimpänä edunvalvontatilaisuutena järjestettiin liikenteen poikittaisyhteysseminaari eduskunnan pikkuparlamentissa. Vaikka rata- ja tieverkon merkittävimmät yhteydet ovat pohjois−etelä-suuntaisia, poikittaisyhteyksillä on maallemme suuri merkitys. Erinomainen ja ylimaakunnallinen edunvalvonnan menestys oli poikittaisyhteyden Suupohjan radan rahoituspäätös budjettiriihessä. Tätä vaikuttamistyötä ei tehdä Teamissa, vaan ihmisten välillä, yhteistyössä.

Junailuteemaan kun päästiin, voidaan todeta pääradan varren olevan varsin tuttu eteläpohjalaisille. Tämä helminauhamainen vyöhyke on paitsi liikenteellisesti merkittävä, mutta se muodostaa myös yhtenäisen ja ilmastoystävällisen työmarkkinoiden, liiketoiminnan ja asumisen kokonaisuuden. Etelä-Pohjanmaan liitto on päättänyt liittyä mukaan Suomen kasvukäytäväverkostoon, joka ulottuu pääkaupunkiseudulta Seinäjoelle. Syksyn alkajaisiksi liiton edustajat toivat uutena jäsenenä terveisiä verkoston toimintaan.

Etelä-Pohjanmaalla on huippuosaamista mm. ruoka- ja teknologiateollisuuden aloilla. Maakunnalla on kehittämistarpeita koulutustason, kansainvälistymisen, tuottavuuden, digitalisaation ja vihreän siirtymän haltuunoton kanssa. Haluankin muistutella maakunnan kehittäjiä, että juuri nyt on tilaisuus suuriin kehittämisharppauksiin, ja näille harppauksille on tarjolla aluekehittämisrahoitusta. Tilanne kehittämiselle ei ole juuri nyt parhain Euroopassa käynnissä olevan sodan ja taloudellisen epävarmuuden johdosta, mikä saattaa aiheuttaa odotustilan kehittämistyössä. Toisaalta tiedämme senkin, että haastavissa tilanteissa investoinnit kehittämiseen ja osaamiseen ovat aina tulevaisuusinvestointeja.

Heli Seppelvirta
maakuntajohtaja