Ympäristö koetaan arvokkaaksi monenlaisista syistä. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimuksissa rakennetusta ympäristöstä on tunnistettu kymmeniä erityyppisiä, taloudellisia, esteettisiä, sosiaalisia, ekologisia, kulttuurisia ja henkisiä arvoja, jotka kaikki vaikuttavat käsityksiimme yhtä aikaa.
Olennaisin ero kulkee asiantuntijan määrittämän arvon ja oman kokemuksellisen arvon välillä. Esimerkiksi yksittäisen puun tai metsän arvoa selvitettäessä voidaan turvautua asiantuntijaan. Puunostaja, rakennusinsinööri, ekologi, maisema-arkkitehti ja aluesuunnittelija voivat antaa hyvinkin erilaiset vastaukset siihen, mitkä puut pitää säästää ja mitkä poistaa. Puunostaja voi laskea metsälle käyvän rahamääräisen arvon, ja rakennusinsinööri tunnistaa arvokkaan rakennuspuun. Metsänhoitaja ja ekologi arvioivat puita ehkä metsälön ja ekologisen lokeron osina. Suunnittelija tutkii, miten voimassa olevat kaavat ohjaavat juuri tämän alueen käyttöä.
Tunnemme ja tunnustamme myös sellaista arvon muodostusta, joka ei perustu ulkopuoliseen arvioon. Kyseessä on arvo, joka perustuu kokijoiden – siis omistajien, asukkaiden ja kotiseudun eläjien – omaan kokemukseen. Metsästä saadaan hyödykkeitä, marjoja, halkoja ja käyttöesineiden raaka-aineita, mutta se koetaan myös maisemana ja kotiseudun osana. Mikään ulkopuolisen asiantuntijan tarjoama arvonmääritys ei voi täysin kattaa tällaista kokemuksellista arvoa. Puu voi olla yksilölle ja yhteisölle tärkeä vaikkapa siksi, että sen luokse lapset ovat aina kokoontuneet leikkimään. Asukkaat ymmärtävät, että tämän puuyksilön poistamiselle saattaa löytyä järkeviä taloudellisia, metsänhoidollisia, ekologisia ja esteettisiäkin perusteluja. Silti puun menettäminen voi aiheuttaa suurta mielipahaa, surua ja vastustusta. Ilman tätä puuta paikka ei ole sama.
Sama pätee muuhunkin ympäristöömme. Jokainen voi kysyä itseltään, mitkä ovat asioita, joita ilman en viihtyisi asuinseudullani. Esimerkiksi omalla kodilla on tyypillisesti erityinen arvo, jota on vaikea rahalla mitata.
Vaikka arvonmuodostuksen kokemuksellinen puoli on aivan todellinen ja helppo tunnustaa, se jää viranomaistyöskentelyssä usein asiantuntijalausuntojen varjoon. Asiantuntija-arvo ja kokemuksellinen arvo voivat kulkea käsi kädessä, mutta valitettavan usein ne eivät kohtaa. Esimerkiksi kaavaa laadittaessa huomioon otetaan rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti tärkeä rakennus, mutta huomiotta voi jäädä jokin toinen rakennus, joka on ollut sukupolvien ajan kyläläisten tärkeimpiä tapaamispaikkoja. Tällaisilla kotiseudun avainkohteilla ei ole kaavoituksessa erityistä asemaa, vaikka ne ovat muistin paikkoja sanan syvässä merkityksessä: niihin on kasautunut henkilökohtaisia kokemuksia koko elämänhistorian matkalta. Yhteisön – esimerkiksi kylän tai suvun – historiatietoisuutta ne venyttävät kauemmas kuin yhdenkään yksilön oma muisti yltää.
Asukkaat ovat itse oman kotiseutunsa parhaita kokemusasiantuntijoita. Sinulle rakkaita kohteita ei välttämättä tunnista eikä puolusta kukaan muu, ellet itse nosta niitä esiin. Silloin saattaa paljastua, että ne ovat muidenkin mielestä tärkeitä – siis arvokkaita koko yhteisölle.
Sulevi Riukulehto on johtanut Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Seinäjoella aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusta vuodesta 2011. Ryhmän tutkimusaineistot on kerätty pääosin Etelä-Pohjanmaalta. Kuntiin, kyliin, paikallisyhteisöihin ja kotiseutukokemuksiin syventyviä erillistutkimuksia pääset vapaasti lukemaan ja lataamaan omalle laitteellesi Helsingin yliopiston avoimessa julkaisuarkistossa Heldassa https://helda.helsinki.fi/home. Julkaisut on linkitetty myös Ruralia-instituutin verkkosivuille www.helsinki.fi/fi/ruralia-instituutti.