Termeistä tekemiseen 


Heli Seppelvrita.

Tiedätte tunteen, kun työpaikoilla puhutaan oikein huolella ammattikieltä. Itselläni oli aikoinaan nuorena kesätyöntekijänä välillä haasteita pysyä kärryillä, milloin puhuttiin mistäkin mollasta, nellusta ja kiikusta. Työmailla nämä ovat täysin selviä, päivittäin käytettyjä termejä. Kuten vaikkapa nykyisin aluekehittämistyössä vakiintunut sanapari digivihreä kaksoissiirtymä.  

Kaksoissiirtymässä puhutaan kehittämistyöstä koskien digitalisaatiota ja kestäviä investointeja kuten päästötöntä energiajärjestelmää ja energiatehokkuutta. Digivihreä kaksoissiirtymä on tullut jäädäkseen. Paitsi että tavoitteet EU-tasolla ja kansallisesti ovat todella kunnianhimoisia, rahoitusta teemojen kehittämiseen on runsaasti. Myös Etelä-Pohjanmaan liitto rahoittajaviranomaisena osoittaa varoja näiden kehittämiseen Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) sekä tuoreimpana Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).  

Kehittämistyöhön on ilmestynyt vuoden sisällä aluekehittämiselle tuntemattomampi teema nimeltään kokonaisturvallisuus ja huoltovarmuus. Teemaan on läntisessä Suomessa paljon annettavaa, sillä Länsi-Suomen maakunnat muodostavat valmistavan teollisuuden selkärangan ja maakunnissa sijaitsee mittava osa maan puolustusteollisuudesta. Huoltovarmuuden osalta maakuntamme rooli on merkittävä kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Suomalaisista 15 prosenttia syö Etelä-Pohjanmaalla tuotettua ruokaa.  Yhtä lailla vihreän siirtymän kuin huoltovarmuuden näkökulmasta maakunta panostaa puhtaaseen ja kotimaiseen energian tuotantoon, joiden osalta Etelä-Pohjanmaalla on tällä hetkellä suunnitteilla usean miljardin euron investoinnit. 

Edellä mainitut teemat olivat myös helmikuun alussa järjestettyjen aluekehittämiskeskustelujen pääteemoja. Keskustelut järjestettiin maakuntakohtaisten keskustelujen sijaan poikkeuksellisesti valtioneuvoston ja maakuntien liittojen yhteisenä tilaisuutena. Digivihreän siirtymän, kokonaisturvallisuuden ja huoltovarmuuden lisäksi aiheena oli myös osaavan työvoiman saatavuus. Etelä-Pohjanmaa toikin voimakkaasti huolensa esiin muun muassa maakunnan alimitoitettujen korkeakoulupaikkojen osalta.  

Liitossa kevätkausi on käynnistynyt sähäkästi. Yhtenä isoimmista ponnistuksista on ollut maakuntakaavan valmistelu. Valmisteluvaiheen maakuntakaava on parhaillaan nähtävillä ja toivomme kansalaisilta, kunnilta ja muilta organisaatioilta runsasta palautetta. 

Kevätkaudella riittää monella jännitettävää, sillä eduskuntavaalit häämöttävät. Toivotan hurjasti onnea kaikille eteläpohjalaisille ehdokkaille! 

Aurinkoisia päiviä! 

Heli Seppelvirta 
maakuntajohtaja