Se olisi aika laskeutua joulun viettoon. On siis aika laittaa mennyttä vuotta pakettiin ja erityisesti esittää toivomuksia tulevalle vuodelle.
Kuluvaa aikaa leimaavat erilaiset yhteiskunnalliset muutokset: talouden kestävyys, turvallisuus, ilmastonmuutos ja väestönkasvun hidastuminen. Olemme pakotettuja tekemään muutoksia toiminnoissa tehostamalla, säästämällä, karsimalla ja varautumalla. Toisaalta myös vahvasti investoimalla, kuten taantuvina aikoina on tapana tehdä. Etelä-Pohjanmaan tinaan toivomuksena on paljon kuplinutta tinaa eli talouden kestävyyttä.
Väestökehityksen osalta ei tule katsoa peräpeiliin. Uuden vuoden toivomuksena on, että valtava nuorten opiskelemaan lähtevien joukko muihin maakuntiin maltillistuisi ja maakunta houkuttelisi nuorta väkeä laajemmin. Tarvitsemme ammatillisen ja korkea-asteen osaajia jatkossakin elinvoiman takaamiseksi koko maakunnassa.
Maahanmuutto on pysynyt korkealla tasolla viime vuosien ajan, mutta hyödyt jäävät vähäiseksi, jos kotoutumiseen ja pitovoimaan ei panosteta. Maltilliset muuttotappiot ja kasvanut maahanmuutto riittävät väestöennusteen kääntämiseen ja parempaan huoltosuhteeseen. Tinasta voisi löytyä merkkejä yhteistyöstä ja sydämen muotoa.
Ensi kesänä Euroopan komissiolta tulee ehdotus EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä. Koheesiopolitiikkaan on mahdollisesti tulossa suuriakin muutoksia, jolloin luovutaan lukuisista ohjelmista. Jäsenmaat saisivat yhden rahasäkin ja yhden kansallisen suunnitelman, joilla toteutetaan ennalta määriteltyjä reformeja. Etelä-Pohjanmaan aluekehityksessä koheesiorahoituksen merkitys on todella vaikuttava. Siksi ensi vuoteen lähdetään siitä, että koko Suomi on mukana koheesiorahoitusvälineen kohteena, ohjelma on toteutukseltaan aluelähtöinen ja kaikkien alueiden kehitysmahdollisuuksia hyödynnetään.
Yksi tina yrittäjyysmaakunnassa voisi olla lampun muotoinen älynväläys. Se tarkoittaa sitä, että on kyetty kunnianhimoisesti jäsentämään maakunnan kehittymisen tavoitteet niin pitkällä kuin lyhyellä tähtäimellä maakuntastrategiatyössä. Moni asia tulevaisuuden tavoitteissa kietoutuu siihen, että kasvun ja työllisyyden varmistamiseksi tarvitsemme maakuntaan lisää yritysten lähtökohdista kumpuavaa tutkimusta, koulutusta, kehittämistä ja innovaatiotoimintaa. Lisäksi tarvitsemme ymmärrystä maan päätöksentekijöille ja liikenneviranomaisille osoittaa rahoitusta Etelä-Pohjanmaan liikenneinvestointeihin.
Mennyt vuosi on ollut toimelias ja vaikuttava. Lämpimät kiitokset vuodesta kaikille Pro Etelä-Pohjanmaan lukijoille.
Heli Seppelvirta
maakuntajohtaja