Tiedätkö mistä kunnasta löytyy Tove Janssonin ainoa alttaritaulu? Entä oletko kuullut nuoresta tytöstä nimeltä Kyllikki Saari, jonka kohtalo toi koko Suomen yhteen? Miltä mahtaa näyttää Suomen pienin taidetila? Etelä-Pohjanmaa on täynnä tutkittavaa, ihmeteltävää ja ihasteltavaa.
Etelä-Pohjanmaan liiton koordinoima Kulttuurikartta ohjaa asukkaita alueen kuntien kauniiden ja omaleimaisten kulttuurikohteiden äärelle. Kohteet tutustuttavat paikalliseen arkkitehtuuriin, historiaan, perinteeseen ja taiteeseen. Mukana Kulttuurikartan kohteiden valikoinnissa ovat olleet Etelä-Pohjanmaan kuntien kulttuurivastaavat.
Kulttuuripäällikkö Hanna Hangasluoma Etelä-Pohjanmaan liitosta korostaa kuntarajat ylittävän yhteistyön ja kulttuurikokemusten merkitystä erityisesti haastavina aikoina.
− Kulttuurikartan avulla halusimme nostaa esiin maakuntamme kulttuurin helmiä ja samalla myös konkretisoida alueen kuntien kulttuurivastaavien yhteistyötä. Karttaan on pyritty ottamaan mukaan myös ulko- ja luontokohteita, joita ihmiset pystyvät kokemaan turvallisesti koronapandemian aiheuttamat rajoitukset ja sulut huomioiden, jatkaa Hangasluoma.
Kulttuurikartan sisältöihin voi törmätä myös Etelä-Pohjanmaan kuntien ja @Kulttuurinpaikka-tilin sosiaalisessa mediassa. Alueen asukkaita kannustetaan myös jakamaan omat alueen kulttuurin helmet #Kulttuurikartta-merkinnällä.
Kartta löytyy sähköisenä osoitteesta http://epliitto.fi/kulttuurikartta.
Kulttuurikartta on osa kuntien kulttuuritoimintalain 166/2019 6 §:n mukaista alueellista Kulttuurin paikka -kehittämistehtävää. Kehittämistehtävällä pyritään varmistamaan, että Etelä-Pohjanmaalla voidaan tulevaisuudessakin elää kulttuurisesti rikasta ja hyvinvoivaa elämää.
Lisätietoja:
Etelä-Pohjanmaan liitto: Hanna Hangasluoma, 040 7515 610, hanna.hangasluoma(a)etela-pohjanmaa.fiSeinäjoen kaupunki / Kulttuuripalvelut: Päivi Alaniska, 040 505 3284, paivi.alaniska(a)seinajoki.fi