Etelä-Pohjanmaan valtiontukialueet säilytettävä


Kokouspöytä, jonka päällä on vihko ja ympärillä neljä tuolia.

Työ- ja elinkeinoministeriössä tehdään parhaillaan väliarviointia, joka saattaa vaikuttaa Suomen tukialuejakoon. Nykyiset tukialueet on alun perin määritelty valtioneuvoston asetuksessa (467/2022) vuosille 2022–2027.

Tässä jaossa Etelä-Pohjanmaalta Järviseudun (Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Soini ja Vimpeli) ja Kuusiokuntien (Alavus, Kuortane ja Ähtäri) seutukunnat on luokiteltu perustasoa korkeammiksi tukialueiksi. Etelä-Pohjanmaan liiton kanta on, että maakunnan nykyinen tukialuejako on ehdottomasti säilytettävä ohjelmakauden loppuun asti.

Järviseudun ja Kuusiokuntien alueiden väkiluku laskee voimakkaasti, minkä lisäksi alueiden koulutustaso ja TKI-panostukset ovat maan heikoimpien joukossa. Alueen yritysten kannalta ei ole myöskään kohtuullista, että tukialueita muutettaisiin nyt, kun nykyisten EU-ohjelmien toimeenpano on saatu vasta kunnolla käyntiin.

– Turvetuotannon alasajo vaikuttaa tällä hetkellä Järviseudun ja Kuusiokuntien työllisyyteen ja aluetalouteen negatiivisesti, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta lisää.

Alueen pk-yritykset operoivat muutenkin vihreän ja digitaalisen siirtymän myötä epävarmassa toimintaympäristössä, jossa valtiontukien ennakoitavuus olisi tärkeää. Haasteista huolimatta Järviseudulla ja Kuusiokunnissa on aktiivinen pk-yrityskenttä ja kokonainen metallisteollisuuden ekosysteemi.

– Korkeampi tukialue tarkoittaa parempaa mahdollisuutta edistää yritysten investointeja, aluetalouden uudistumista ja vientiin suuntautuvaa kasvua, Seppelvirta summaa.

Lisätietoja:

maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, p. 040 5294 638