Rahoitusta Jalasjärven liittymän parantamiseen


Kuvassa henkilöautoja maantiellä.

Valtiovarainministeriö julkisti ehdotuksensa tämän vuoden toiseksi lisätalousarvioksi 6.5.2024. Ehdotus sisältää 11 miljoonan euron määrärahan valtateiden 3 ja 19 liittymän parantamiseen Kurikan Jalasjärvellä.

Tiesuunnitelma Jalasjärven vilkkaan liittymän parantamisesta valmistui vuonna 2018. Nykyinen T-liittymä aiheuttaa riskejä liikenneturvallisuudelle ja ruuhkia erityisesti valtatielle 19. Liittymässä kulkee päivittäin yli 10 000 ajoneuvoa, joista 1 500 on rekkoja tai kuorma-autoja.

Valtiovarainministeriön ehdottamalla 11 miljoonan euron määrärahalla parannetaan liittymän turvallisuutta ja sujuvuutta. Liittymään on tarkoitus rakentaa vt 3:n alittava ramppi Seinäjoelta Tampereelle suuntautuvalle liikenteelle. Nykyistä kääntymiskaistaa Tampereelta Seinäjoen suuntaan jatketaan puolestaan liittymiskaistalla vt 19 puolelle.

Vaasasta Seinäjoelle suuntautuvalle liikenteelle rakennetaan keskisaarekkeinen kääntymiskaista. Tiesuunnitelma sisältää lisäksi korvaavien katuyhteyksien rakentamista risteyssiltoineen sekä kevyen liikenteen ja pysäkkien järjestelyjä.

Jalasjärven vt 3 / vt 19 liittymän parantaminen oli yksi Etelä-Pohjanmaan liiton hallitusohjelmatavoitteista vuonna 2023. Liitto on vienyt viestiä liittymän parantamistarpeista valtion suuntaan yhteistyössä Kurikan kaupungin, elinkeinoelämän sekä muiden maakunnan toimijoiden kanssa jo vuosia.

– Tämä on hieno uutinen maakunnallemme. Alueemme asukkaat ja yritykset tarvitsevat toimivaa liikenneinfraa, ja Jalasjärven liittymän parantaminen on askel tähän suuntaan, maakuntajohtaja Heli Seppelvirta iloitsee.

Jalasjärven liittymän kautta kulkee erilaisia huoltovarmuuden kannalta tärkeitä tuotteita, kuten elintarvikkeita ja puolustusmateriaalia. Liittymän kautta kulkee lähes 4 prosenttia koko Suomen elintarviketeollisuuden volyymistä ja arvosta.

Lisätiedot: maakuntajohtaja Heli Seppelvirta, p. 040 5294 638, maakuntainsinööri Jani Palomäki, p. 040 6883 187.