Tiedote maakuntavaltuuston kokouksesta 6.6.2022


Puheenjohtajan nuija pöydällä.

Liiton viime tilikauden tulos alijäämäinen

Maakuntavaltuusto päätti hyväksyä Etelä-Pohjanmaan liiton viime vuoden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Etelä-Pohjanmaan liiton vuoden 2021 toimintamenot olivat 3 692 065 euroa ja toimintatulot 3 150 329 euroa. Vuosikatteeksi ja samalla tulokseksi muodostui −543 498 euroa. Liiton talousarvio vuodelle 2021 oli −218 646,00 euroa alijäämäinen. Vuoden 2021 lopulliset menot osoittautuivat 324 852 euroa suuremmiksi kuin talousarvion laadinnan yhteydessä arvioitiin.

Etelä-Pohjanmaan liitto päätti keväällä 2020 jakaa maakunnallisia korona-avustuksia kansallisesta kehittämisrahasta sekä liiton omasta budjetista 200 000 euroa. Toimenpiteet, joita tällä avustuksella tuettiin, hakivat maksatukset vasta vuoden 2021 kuluessa, mitä ei talousarvion laadinnan yhteydessä osattu ennakoida. Toinen merkittävä erä, joka talousarvion ylitykseen on vaikuttanut, on henkilöstömenot.

Valtuutettujen huolena maakunnan koulutustaso

Kokouksessa käydyssä keskustelussa nostettiin maakunnan kehityksen kannalta esiin erityisesti koulutustaso. Etelä-Pohjanmaalla nuorten 25−34-vuotiaiden aikuisten koulutustaso on yhä kaukana vuoden 2010 tasosta. Syynä on alimitoitetut korkeakoulutuksen resurssit suhteessa alueen väestöpohjaan. Etelä-Pohjanmaan korkeakoulujen sisäänottomäärät ovat maakuntien välisessä vertailussa selvästi kaikkein vähäisimmät suhteessa 15−24-vuotiaiden ikäryhmään.

Lisätietoja: hallintojohtaja Jari Iso-Koivisto, puh. 040 356 3910.

Alemmanasteisessa tiestössä runsaasti parannettavaa

Etelä-Pohjanmaan liitto valmistelee merkitsevyysanalyysia, jossa tarkastellaan maakunnan alempaa tieverkkoa sekä siihen kytkeytyvää jalankulku- ja pyörätieverkkoa. Osana työtä on laadittu selvitys, jossa kunnilta kerättiin karttakyselyllä tietoja yleisesti tärkeistä yhteyksistä sekä niistä yhteyksistä, joissa on parantamistarpeita.

Karttamerkintöjä saatiin yli 200 kappaletta. Alemman asteen tiestössä nousi esiin runsaasti tärkeitä väyliä, joista suuri osa on valitettavan heikossa kunnossa. Eniten kohteita nostettiin esiin maakunnan itäosista ja vastauksissa korostui erityisesti mt 697 välillä Seinäjoki−Kuortane−Soini.

Myös kevyen liikenteen väylissä nostettiin esiin runsaasti kehitettäviä kohteita. Eniten huolta aiheuttivat Seinäjoelta eri suuntiin johtavat reitit. Lisäksi Kauhajoki−Kurikka ja Alavus−Töysä-väleille tuli runsaasti merkintöjä kehittämistarpeista.

Keskustan valtuustoryhmä ryhmä teki lokakuussa 2021 valtuustoaloitteen, jonka mukaan maakuntahallituksen tulee valmistella maakuntavaltuustolle jokaisen Etelä-Pohjanmaan liiton kunnan ELY:lle esittämät tärkeimmät tie- ja pyörätiehankkeet sekä kevyenliikenteen väylät. Selvitystyö laadittiin Hämeen ammattikorkeakoulun liikennealan koulutusohjelman opinnäytetyönä.

Selvityksen tuloksia tullaan hyödyntämään edunvalvonnassa, liikennejärjestelmäsuunnittelussa ja Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistamistyössä. Merkitsevyysanalyysi valmistuu lopullisesti syyskuussa 2022.

Lisätietoja: innovaatiojohtaja Antti Saartenoja, p. 050 3479 845