Euroopan nuorison teemavuosi 2022 – mistä on kyse?


Euroopan unionissa (EU) vietetään tänä vuonna Euroopan nuorison teemavuotta. Teemavuodella kannustetaan nuoria osallistumaan yhteiskunnallisiin asioihin, ja sen aikana nuorten toiveita, tarpeita ja mahdollisuuksia tuodaan EU:ssa entistä enemmän esiin.

Euroopan nuorison teemavuoden logo. Logossa lukee puhekuplassa "euroopan nuorison teemavuosi", ja taustalla on myös Euroopan unionin lipusta tuttu tähtien muodostama ympyrä.

Nuorison teemavuosi sai alkusysäyksensä viime vuoden syyskuussa. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ehdotti silloin linjapuheessaan, että vuosi 2022 omistetaan EU:ssa nuorille.

Teemavuodella tuetaan nuorten hyvinvointia ja osallisuutta, mikä on erityisen ajankohtaista pitkään kestäneenä pandemia-aikana. Samalla halutaan vahvistaa nuorison uskoa positiivisiin tulevaisuudennäkymiin.

Mahdollisuudet tutuksi

Opiskelijavaihtoja, vapaaehtoistyötä, paikallisdemokratiaa, järjestötoimintaa, monikulttuurisia leirejä, kansainvälisiä työmahdollisuuksia ‒ tässä on vain muutamia esimerkkejä nuoria osallistavasta toiminnasta.

Teemavuonna on tarkoitus panostaa siihen, että nuoret olisivat tietoisia mahdollisuuksistaan ja hyödyntäisivät niitä lähtemällä aktiivisesti mukaan erilaisiin ohjelmiin ja aloitteisiin.

Nuori seisoo raiteiden vieressä selin kameraan, ja hänen repussaan on EU-lippu.
Haluaisitko sinä tietoa Euroopan unionin tarjoamista nuorten mahdollisuuksista? Me EU-tietokeskuksessa autamme mielellämme, ota siis rohkeasti yhteyttä! Kuva: Euroopan unioni 2021

Nuorten ääni entistä vahvemmaksi päätöksenteossa

Teemavuoden edetessä nähdään monenlaista nuorten yhteiskunnallista osallistamista ja ideointia sen parantamisesta. Erilaisia paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä kampanjoita, tapahtumia ja aloitteita on luvassa ympäri Eurooppaa. Suomessa teemavuotta koordinoi Opetushallitus.

Teemavuoden puitteissa on tarkoitus edistää sitä, että nuorisokysymykset olisivat esillä laajasti EU-päätöksenteon eri osa-alueilla. Hyvä esimerkki tästä on jo viime vuonna käynnistetty Euroopan tulevaisuuskonferenssi, jossa kansalaiset ovat saaneet esittää ideoita tulevaisuuden Euroopasta verkkoalustalla, tapahtumissa sekä satunnaisesti valituissa kansalaispaneeleissa. Tulevaisuuskonferenssissa nuoria on painotettu osallistujaryhmänä esimerkiksi kansalaispaneelien jäsenissä.

Kaikille mahdollisuus osallistua

Kaikkien nuorten tasavertaiset osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat myös vahvasti esillä. Erilaisista taustoista ja heikoimmista lähtökohdista tulevia nuoria tuetaan omien taitojen kehittämisessä sekä uudenlaisten kokemuksien keräämisessä.

Työelämästä ja koulutuksesta syrjässä oleville nuorille on esimerkiksi tulossa uusi ALMA-liikkuvuusohjelma. Ohjelman kautta nuoret pääsevät toiseen EU-maahan työharjoitteluun ja kansainvälistymään.

Nuoret valokeilassa myös EU-tietokeskuksen toiminnassa – vinkkaa meille nuorten toiminnasta!

Nuorison teemavuoden kunniaksi myös me EU-tietokeskuksessa nostamme tänä vuonna esiin erityisesti nuoriin liittyviä teemoja. Vuoden aikana järjestämme myös kaksi suurempaa nuorisoteemaista tapahtumaa ja hiomme yhteistyökuvioita paikallisten nuorisotoimijoiden kanssa.

Jaamme mielellämme eteenpäin myös muiden tapahtumia ja sisältöjä, ja meille voikin mieluusti vinkata nuorten toiminnasta ja tapahtumista maakunnassamme.

Esimerkkejä nuoria osallistavasta toiminnasta Etelä-Pohjanmaalla

Alta löytyy EU-tietokeskukselle vinkattuja esimerkkejä alueen nuorisotoiminnasta:

Ota yhteyttä EU-tietokeskukseen

eu-tietokeskus(at)etela-pohjanmaa.fi

Lisätietoa Euroopan nuorison teemavuodesta