Jos kaikki viedään, mitä jää jäljelle? Tässä on kysymys, johon olemme kansakuntana törmänneet. Ukrainan sota ja katastrofaalinen hätä aiheuttavat huolta meissä kaikissa. Se synnyttää paitsi myötätuntoa ja auttamishalua myös paluuta perusasioihin.
Ukrainan kriisin puhjettua eteläpohjalaiset ovat monin eri tavoin auttaneet hädänalaisia. Kunnat ovat nostaneet valmiutta kotouttamispalveluiden osalta, Punainen Risti toimii kriisioperaatiossa työtunteja laskematta, järjestöt ja kansalaiset keräävät lahjoituksia ja pyrkivät auttamaan sotaa paenneita uuden elämän alkuun Suomessa.
Etelä-Pohjanmaan liitto osallistui hätäapuun organisoimalla humanitaarisen avun koordinointia kuntakentällä. Eteläpohjalaiset kunnat ovat osoittaneet avusta yhteensä noin 90 000 euroa Punaiselle Ristille, Pelastakaa lapset ry:lle ja Unicefille. Hatunnosto kuntakentälle.
Inhimillisen auttamisen rinnalla on palattu perusasioiden äärelle. Meidän tulee huolehtia kotimaisen ruuan tuotannon toimintaedellytyksistä ja energiahuoltovarmuudesta. Etelä-Pohjanmaan näkökulmasta tarvitaan selkeitä ja pitkäjänteisiä päätöksiä alkutuotannon kriisin helpottamiseksi. Suomen hallitus valmistelee toimia pahentuneen maatalouden kustannuskriisin helpottamiseksi ja huoltovarmuuden turvaamiseksi. Tuet ovat tarpeen, sillä maatalouden kriisi ei ole vain näkyvissä, olemme jo kriisin keskellä.
Energia pitää kodit lämpöisinä ja yhteiskunnan rattaat käynnissä. Energiaomavaraisuuden ja toimitusvarmuuden lisäämiseksi maassamme vauhditetaan siirtymistä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energiamuotoihin. Lyhyellä tähtäimellä on keskeistä, että energiaturve pysyy energiavalikoimassamme ja toimii huoltovarmuuspolttoaineena tulevina vuosina. Pidemmällä aikavälillä tulee hyödyntää uusiutuvan energiatuotannon ratkaisuja kuten biokaasua, bioenergiaa, tuulivoimaa, aurinkoenergiaa ja uusiutuvaa vetyä. Etelä-Pohjanmaalla on merkittävää potentiaalia tuottaa näitä ratkaisuja.
Paitsi, että on palattu perusasioihin, on myös palattu normaaliin tekemisen tapaan Etelä-Pohjanmaan liitossa. Siitä osoituksena muun muassa lisääntynyt ”pöhinä” ja väkimäärä liiton toimiston käytävillä sekä kansainvälisen toiminnan aktivoituminen koronasulkujen jälkeen. Näinä epävarmoina ja turvattominakin aikoina, Etelä-Pohjanmaan liiton rattaat pyörivät ehkä jopa hieman normaalia isommalla vaihteella. Isoja asioita on valmisteilla maakuntakaavasta rahastokauden aukeamiseen. Edunvalvonnan katse kääntyy pikkuhiljaa myös hallitusohjelmaan vaikuttamisen puolella. Ja mikä piristävintä, historian ensimmäinen Etelä-Pohjanmaan kulttuurifoorumi järjestetään 4.5.2022.
Etelä-Pohjanmaalla on kykyä vastata aikamme haasteisiin! Hyvää kevättä!
Heli Seppelvirta
vt. maakuntajohtaja