Etelä-Pohjanmaan tulevaisuutta suunnitellaan nyt – maakuntastrategiatyö käynnistetään tulevaisuusfoorumissa


Etelä-Pohjanmaan uuden maakuntastrategian ja siihen sisältyvän maakuntaohjelman 2026–2029 laatiminen on alkanut. Strategiatyö käynnistetään yli satapäisen osallistujajoukon voimin lokakuun 10. päivä tulevaisuusfoorumissa Seinäjoella. Seminaari tarjoaa tilaisuuden pohtia, mihin suuntaan Etelä-Pohjanmaan halutaan menevän tämän vuosisadan puoleen väliin mennessä. 

Tulevaisuusfoorumin pääpuheenvuoron pitää suomalainen tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius. Puheenvuoro johdattelee meidät tulevaisuuden muutoskulkuihin ja toimii herättelevänä avauksena maakuntamme tulevaisuuden näkymiin.  

– Maakuntastrategian avulla ilmaistaan koko Etelä-Pohjanmaan kehittämistahto, joten on hienoa saada laaja toimijajoukko ympäri maakuntaa käynnistämään maakuntaohjelmatyö keskustellen ja yhdessä tehden, iloitsee maakuntajohtaja Heli Seppelvirta

Maakuntaohjelman käynnistämisestä voi lukea lisää Etelä-Pohjanmaan liiton verkkosivuilta. 

Tuoreet skenaariot valmistuneet 

Etelä-Pohjanmaan liitto on vuoden 2024 alusta lähtien koordinoinut työskentelyä, jossa on muodostettu näkemys maakunnan vaihtoehtoisista tulevaisuuksista. Työssä laaditut skenaariot ovat nyt valmistuneet. Skenaariot eivät pyri ennustamaan tulevaisuutta sellaisenaan, vaan niillä pyritään havainnoimaan johdonmukaisesti erilaisia tulevaisuuden kehityskulkuja, jotka mahdollistavat uhkiin varautumisen ja toivottavien kehityskulkujen vahvistamisen. 

– Etelä-Pohjanmaan maakunta ei ole ajopuuna tässä maailmassa, vaan meillä on mahdollisuus yhdessä lähteä rakentamaan toivomaamme tulevaisuutta. Se kuitenkin vaatii, että meillä on ymmärrystä nykytilasta ja tulevaisuuteen vaikuttavista kehityskuluista sekä selkeä näkemys asioista, joiden tahdomme muuttuvan tulevaisuudessa, kertoo yhteyspäällikkö Miika Laurila

Työssä tunnistettiin Etelä-Pohjanmaan kehittämisen kannalta olennaisia kohtalonkysymyksiä, muutosilmiöitä ja epävarmuustekijöitä ja niiden pohjalta laadittiin yhteistyössä sidosryhmien kanssa kolme vaihtoehtoista skenaariota Etelä Pohjanmaan tulevaisuudesta vuoteen 2050. 

Skenaariot toimivat ajattelun tukena ja niiden kautta on mahdollista johdonmukaisesti hahmottaa erilaisia tulevaisuuden kehityskulkuja ja sitä kautta parantaa edellytyksiä tulkita nykyajassa näkyviä ilmiöitä ja niiden mahdollisia vaikutuksia. Skenaarioita tullaan hyödyntämään syksyllä 2024 käynnistyneessä maakuntaohjelmavalmisteluissa. Niiden toivotaan antavan uusia ajatuksia ja työkaluja maakunnan toimijoiden omaan strategiseen suunnitteluun. 

Lisätietoja antavat

  • Aluekehitysjohtaja Heli Rintala, p. 0400 172 202 
  • Kehittämisasiantuntija Julia Haapasaari, p. 040 3570 173
  • Yhteyspäällikkö Miika Laurila, p. 040 6603 733
    (etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi